Sulkunen, Irma:
Kirkko ja kaupunki 9/1.3.2000

Kodin hengellinen perintö seurasi Kekkosta.

Pahamaineisella Kekkosen ajalla ja kirkolla ei kaukaa ktasoen luulisi olevan paljonkaan yhteistä. Juuri ilmestynyt Pekka Niirasen tutkimus Kekkonen ja kirkko osoittaa kuitenkin yllättävällä tavalla toista.
Kodin hengellisestä perinnöstä Kekkonen ei päässyt koskaan irti. Yhteys lestadiolaisuuteen pysyi kaksijakoisen kekkosen "herkkänä kohtana"…Pekka Niiranen väitteli viime lauantaina Urho Kekkosen ja kirkon suhteista Vääristyneeseen vallankäyttöön ja henkilökohtaisiin moraalittomuuksiin sortuneen valtiomieskuvan alta hän kuorii esiin toisen kekkosen: ankaran lestadiolaisisän ja lempeän vapaakirkollisäidin kasvattaman lapsen, joka kovimpina voiman päivinäkään ei päässyt irti mielensä pohjalle varhain painuneesta hengellisestä perinnöstä.
Etenkin yhteys lestadiolaisuuteen säilyi kaksijakoisen Kekkosen "herkkänä kohtana". Uskonveljet (!!!!) saattoivat kohdella häntä hyvinkin suorasukaisesti, antaa neuvoja ja ojentaa oikealle tielle – jos kohta ajaa häikäilemättä suhteensa nojalla myös omia etujaan. Kekkonen puolestaan piti monesti lestadiolaisten puolia, joiden hän (oikeutetusti) pelkäsi jäävän suolaisen körttiläissävytteisen kristillisyyden katveeseen. Muun muassa lestadiolaisen piispan saaminen Oulun hiippakuntaan oli presidentille tärkeää, samoin lestadiolaisuuden muistaminen körttiläisyyden rinnalla suomalaisen kristillisyyden kuvaa luonnehdittaessa.