Viljanen, Paavo:
SLL 2/1943, 28 - 29.

Ajatuksia kirkkopäivien johdosta

Meidän kristittyjen kanta on kautta aikojen ollut selvä ja jyrkkä marksilaisuuteen. Ei kukaan voi toki samanaikaisesti uskoa syntejään anteeksi Jumalan Pojan veressä ja tunnustaa, ettei "muuta johtajaa ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias". Kun asiasta on kristittyjen toimesta joskus annettu julkilausumiakin, ei niillä ole kuitenkaan tahdottu milloinkaan hyökätä työväkeä vastaan, sillä – niinkuin eräs veli hiljattain lausui – "elävä kristillisyys on ollut ennen kaikkea työtätekevien piirissä matalla kulkevaa". Kun nytkin ajattelemme kristittyjen suurta joukkoa, tulevat mieliimme välittömästi Paavalin sanat: Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja haleveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on". Elävän kristillisyyden parissa ovat eri yhteiskuntaryhmien piireistä olevat henkilöt ilman häiritseviä ristiriitoja löytäneet aina toisensa rakkaina veljinä ja sisarina Kristuksessa. Maalliset eroavaisuudet ovat menettäneet merkityksensä ja maalliset asemat tärkeytensä, kun on päästy Jumalan lapseudesta osallisiksi. Ei ollut enää vastakohtakäsiteparia: Työmies – porvari. Kristittyjen suuressa joukossa on ollut yksi sydän ja yksi sielu. Tämä kristillisyyden vaikutus on varmaan säteillyt ulospäinkin, yli kristittyjen piirin. Osaltaan luoden sitä pohjaa, jolta syksyllä 1939 syntyi kansallinen yksimielisyys. Todellinen parannus ei milloinkaan tapahdu sanomalehtikirjoituksilla, julkilausumilla tai kirkkopäivien ponsilla, mutta ne "voivat olla auttamassa heikkoja laumasieluja vapautumaan vääristä tunnuksista, jotka he ehkä jo sisimmässään ovat tunteneet tai ainakin vaistonneet vääriksi", käyttääkseni erään ystävän lausumaa ajatusta. Me toivomme hartaasti, että Suomen työväen sieluja yhä laajentuvasti pääsee ruokkimaan elävä kristillisyys Jumalan rauhan sanomallaan Se ei kylläkään vie sitä luokkataistelun linjoille, mutta sitä varmemmin parantaa sen sosiaalisiakin oloja. Työväenliikkeen oikeutetut vaatimukset korjauksista yhteiskunnallisiin oloihin ovat ilmeisesti johdetut evankeliumista, mutta ne on samalla vääristelty irroittamalla ne elävästä uskosta.