Päätoimittaja, fil.maist. Matti Kyllönen:
Kaleva 321/28.11.1975 (Artikkelista mukana lähinnä lestadiolaisuutta koskevat osat)

Pohjois-Suomen punaisten ”ilmastoalueiden” synty

Taloudelliset ja sosiaaliset epäkohdat vaikuttivat siihen, että Pohjois-Suomen poliittinen ilmasto muodostui varsin kirjavaksi 1900-luvun alussa. Jo ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa 1907 hahmottuivat puolueiden voimasuhteet sellaisiksi, jonkalaiset ne ovat vielä 1970-luvulla. Näin totesi päätoimittaja Matti Kyllönen puhuessaan torstai-iltana Oulussa Historia-seuran järjestämässä teemaillassa ”Kommunismi Pohjois-Suomessa” Julkaisemme ohessa päätoimittaja Kyllösen esitelmän kokonaisuudessaan…

…Lestadiolaisuus sosialismin jarruna

Ihmetystä on usein julkisessakin keskustelussa herättänyt, miksi Kuusamo ja Koillismaa yleensä ei ole punainen. Sosiaaliset epäkohdat olivat näissäkin kunnissa lähes yhtä suuret kuin ns. punaisissa kunnissa (maaomaisuus oli keskittynyt jne). Rokotteena kommunismia vastaan toimilestadiolaisen herätysliikkeen vanhempi suunta, joka jäi yksinomaisesti vallitsevaksi liikkeeksi Koillismaan hengenelämässä. Kun 1890-luvulla lestadiolaisuus hajaantui, vanhoillislestadiolaisuus asettui yhteiskuntaa säilyttävälle, porvarillisuutta tukevalle kannalle. Uudestiherätys puolestaan vaati ”jatkuvaa vallankumousta” hengenelämässä ja oli erittäin kriittinen kirkkoa kohtaan. Uudestiherätys ei myöskään koskaan asettunut sosialismia vastustamaan.
Vanhoillislestadiolaiset puolestaan ottivat jo v. 1906 ensimmäisen kerran kantaa sosialismiin ja kielsivät kristittyjä tukemasta sitä. Näin siis jo ennen ensimmäisiä eduskuntavaaleja. Kantaa täsmennettiin vuotta myöhemmin. Liike asettui puolustamaan valtiokirkkoa ja kielsi kannattajiaan äänestämästä sosialisteja eikä muutoinkaan tukemaan ”perkeleen” ja ”pimeyden” asiaa, kuten eräs kemijärveläinen saarnaaja alustuksessaan vaati. Karjalan ja Savon vanhoillislestadiolaisten taholta tullut esitys valtiokirkosta eroamiseksi torjuttiin. Tämä, lähinnä sikäläisistä torppareista ja mäkitupalaisista lähtenyt aloite, joka paljolti muiltakin osin myötäili sosialistisia ajatuksia, tuli torjutuksi. Suomettarelais-maalaisliittolainen ”isäntälinja” pääsi vanhoillisissa vallalle ja ”mökkiläisten” linja ”pellikkalaisuus” irtaantui siitä ja läheni myöhemmin sosialismia ja kommunismia.
Vanhoillisuus otti kantaa sosialismiin ja kommunismiin vielä kansalaissodan alla v. 1917. Kanta näihin oli entisen kaltaisen tiukka. Vuosien 1906 ja 1907 päätösten tapaan edellytettiin, että sosialismiin ”hairahtuneet” otetaan puhutteluun ja ojennukseen seurapirteissä tai kahdenkeskisissä keskusteluissa. Näitä päätöksiä ei ole koskaan vanhoillislestadiolaisuudessa kumottu. ne ovat ainakin Koillismaalla vaikuttavia ohjeita vielä 1970-luvullakin. Ei tosin voida sanoa, että lestadiolaisuus suoranaisesti sovussa kommunistisilla alueilla mm. Kemissä, Kuolajärvellä (Sallassa) ja erillä muillakin alueilla lapissa. Näillä seuduilla 1880-luvulla erittäin radikaalina ja kirkonvastaisena toiminut lestadiolaisuus laantui ja kanavoitui sosialismiin menettäen radikaalisuuttaan hengellisiltä maalliselle kanavalle…