Lars Levi Laestadius

Lestadiolaisuus
Laestadianismen
Laestadianism
Laestadianismus

Pohjoismaiden suurin herätysliike
Den största väckelserörelsen i Skandinavien
The largest revival movement in Scandinavia
Die größten Auferweckung Bewegung im Skandinavien


Nämä sivut sisältävät tietoa lestadiolaisuudesta. Eräänä tarkastelukohteena on lestadiolaisuuden historia. Samoin tutustutaan herätysliikkeeseen osana yhteiskuntaa. Lisäksi pohditaan kulttuurin ja median suhdetta lestadiolaisuuteen. Sivustolla on laajoja referenssilistoja lehtiartikkeleihin ja kirjallisuuteen.

Mikäli teitä kiinnostaa jokin lestadiolaisuuteen ja sen historiaan liittyvä asia, voitte vapaasti ottaa yhteyttä sähköpostitse tai esittää kysymyksen vieraskirjassa. Yritän vastata mahdollisuuksieni mukaan. Sähköpostiosoitteen saa sivuston tiedoista.

Lestadiolaisuus

Lestadiolaisuus on suurin Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä ja sen kannattajia lasketaan olevan maassamme runsaat 100 000 henkeä. Lestadiolaisuus on kärsinyt viime vuosisadan lopulta lähtien hajaannuksista ja herätysliike on jakaantunut Suomessa vähintään kahdeksaan ryhmään. Ylivoimaisesti suurin ryhmä (arviolta ¾ kaikista lestadiolaisista) kuuluu maassamme liikkeen vanhoillislestadiolaiseen haaraan, jonka keskusorganisaationa toimii SRK (= Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys). Muita lestadiolaisuuden suurehkoja haarautumia ovat Suomessa esikoislestadiolaisuus, rauhansanalaisuus ja uusheräys.

SRK:n kuuluu 198 paikallistason toimintaa organisoimaan perustettua rauhanyhdistystä. Rauhanyhdistyksissä on viime vuosina ollut noin 33 000 jäsentä ja suurimpia jäsenmäärältään niistä olivat Oulun (yli 1000) ja Helsingin (yli 1300) Rauhanyhdistykset. Herätysliikkeellä oli vuosina 2000 - 2003 vähintään kerran vuodessa tapahtuvaa toimintaa noin 2/3:ssa (67 %) evankelisluterilaisen kirkon seurakunnista. Herätysliikkeen kannatuksen painopiste on Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla. Viime vuosikymmeninä liikkeen kannattajat ovat muuttaneet enenevässä määrin Etelä-Suomen kasvukeskuksiin. Tämän seurauksena Uudellamaalle ja Pirkanmaalle on perustettu uusia rauhanyhdistyksiä ja rakennettu uusia toimitaloja. Muuttoliike on johtanut pienten kylärauhanyhdistysten hiipumiseen ja niitä on lakkautettu. Liikkeen vuosittainen suurtapahtuma on suviseurat , joissa saattaa samanaikaisesti olla paikalla runsaat 70 000 osanottajaa. Vanhoillislestadiolaisuuden pää-äänenkannattajana ilmestyy viikoittain Päivämies -niminen lehti, jonka levikki on runsaat 22 700 kappaletta. Lisäksi liike julkaisee kerran kuussa ilmestyviä Siionin Lähetyslehteä sekä Siionin Kevättä.

Vanhoillislestadiolaisilla on Suomen lisäksi säännöllistä toimintaa Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Norjassa, Virossa, Venäjällä, Latviassa, Saksassa, Unkarissa ja Englannissa. Ruotsissa liikkeen keskusjärjestö on nimeltään Sveriges Fridsföreningars Central (SFC) ja siihen kuuluvat Tukholman (Stockholms Fridsförening), Taalainmaan (Dalarnas Fridsförening), Mälarenlaakson (Mälardalens Fridsförening), Boråsin ja Norrbottenin (Norrbottens Fridsförening) rauhanyhdistykset. Norjassa toimii yksi rauhanyhdistys (Oslon seudulla).

Kanada ja Pohjois-Amerikassa vanhoillislestadiolaisuus muodostaa oman kirkkokunnan nimeltään Laestadian Lutheran Church. Kirkkokuntaan kuuluu 32 seurakuntaa. Suurin osa Amerikan vanhoillislestadiolaisista asuu Minnesotan, Michiganin, Arizonan ja Washingtonin osavaltioissa sekä Kanadan Saskatchewanissa. LLC julkaisee kahta lehteä: The Voice of Zion ja The Shepherds Voice. Virossa toimintajärjestö on nimeltään Eesti Luterlik Rahuühendus ja vanhoillislestadiolaisuus on saanut jalansijaa ennen kaikkea kaakkoisessa Virossa, Tarton seudulla sekä Tallinnassa. Venäjälle ovat vanhoillislestadiolaiset perustaneet rauhanyhdistykset Pietariin (St Petersburg), Petroskoihin (Petrozadovsk), Pesotshnyihin, Koivistolle (Primorsk), Viipuriin (Viborg), Tveriin, Moskovaan ja Samaraan. Muualla liikkeen toiminta tapahtuu ilman virallista organisaatiota.

Lestadiolaisuuden muiden haarautumien toimintaan voit perehtyä valitsemalla linkit tai lestadiolaisuuden eri suunnat

Mikäli olet kiinnostunut lestadiolaisuudesta, haluat kommentoida sivuja tai etsit lisätietoa herätysliikkeestä, tutustu sivuilla olevaan materiaaliin ja ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen . Kommentit ovat todella tervetulleita, joten rohkaise mielesi, ja ota yhteyttä! Sivulla on myös vieraskirja, johon voit esittää kommenttisi.

Lisää materiaalia löydät täältä (artikkeleita, kirjallisuutta, linkkejä, valokuvia).

Sivustoa on katsottu 2.4.2007 yhteensä 184732 kertaa joulukuusta 2006 lähtien.

Päivitetty 05.04.2008 13:40
© Lestadiolaisuus.info

Sponsored by ProKarelia