Komu, Eija: Ikiaikainen Amor. (Arvostelu sanomalehti Karjalaisessa 9.8.1997 )


Kaija Valkonen ja Elina Koivunen ovat koonneet kuudentoista Suomen kulttuurihistoriassa tunnetun parin rakkaustarinat yksiin kansiin. Tuloksena on hyvin hallittu ja paljon eloisia kulttuurikuvia sisältävä kokonaisuus; oivallinen kesälukemisto.
J.L. Runebergin ja Fredrika Runebergin rakkaustarina avaa teoksen…
Mirri,porsas ja lehmä
Tyko Sallisen ja Helmi Vartiaisen avioliitto yhdisti kaksi tyystin erilaista kulttuuritaustaa. Tyko Sallinen oli tosin syntynyt Nurmeksessa, mutta kasvanut Haaparannassa ja juurrutettu synkeään lestadiolaisuuteen. Helmi Vartiainen oli puolestaan Sortavalan reheviä karjalaisia.
Tyko Sallinen kutsui vaimoaan Mirriksi ja tuntui muutenkin mieltyneen eläinvertauksiin. Kun hän maalasi vaimonsa muotokuvia, lopputulokset muistuttivat sian pärstää. Imettävä äiti näyttäytyi taiteilijalle lähinnä lehmänä, ja lehmäksi Sallinen vaimoaan nimittelikin aina suuttuessaan _ tiettävästi aika usein.
Mutta teoksesta löytyy myös lempeämpiä anekdootteja. Kerrotaan, että kun Aaro Hellaakoski vei Lempinsä vihille, hän karjahti tahtovansa niin ponnekkaasti, että pappi astui säikähtyneenä pari askelta taaksepäin.