Lassi Nummi raivasi tilaa proosalle

KIMMO LILJA (Turun Sanomat ?/1998)

Päätyn siihen mistä alan.

Runo ei tule koskaan valmiiksi, eikä runoilija. Puoli vuosisataa kirjoitettuaan tietää kuitenkin sen, milloin runo on kypsä elämään omaa elämäänsä. Lassi Nummen elämäntyö 1970-luvun lopulta tämän vuosikymmenen puoliväliin on koottuna järkäle, karsittunakin.

-Alunperin laskimme, että kokoelmaan tulisi 1350 sivua. Lopulta selvisimme noin puolella siitä.

Seitsemäntoista vuotta, seitsemän kirjaa, 670 sivua. Runoilijan viilto oman aikansa pintaan. Kirja on jatko-osa ensimmäiset 30 vuotta kattaneelle vuosien 1947-77 valikoimalle.

Lassi Nummen runous on pohdintaa elämisen tilasta, molekyylien, hiukkasten, solujen ja hetkien paljoudesta, minästä tämän kaiken kirjurina.

Kumpikaan kirja ei ole yksiyhteen alkuperäisten kokoelmien kanssa. Joitakin runoja on hieman muutettu, monia on jätetty pois. Poissa uudesta valikoimasta ovat kokonaisuudessaan teokset Maailma yhä, Joulukonsertto ja Requiem.

-Runoilijat yleensä epäonnistuvat korjatessaan nuoruuden runojaan. Minä olen ainoa poikkeus, sanoo Nummi. Ja hymyilee kuin pikkupoika.

Sen, ettei elämä tule valmiiksi kirjoitetuksi Nummi alleviivaa asettamalla epilogin kirjan alkuun, ja prologin loppuun.

 

Raamatun kääntäjä

Lassi Nummen urasta ja runoilijantyöstä ei voi puhua viittaamatta Raamattuun. Työ eri tehtävissä raamatunkäännöskomiteassa kesti sekin 17 vuotta, välillä päätoimisesti.

Tuollainen työ on tietysti onnenpotku runoilijalle, vaikkei Nummi tiennytkään mihin alunperin lupautui. Ajatus parista vuodesta unohtui työn myötä.

-Se rupesi yhä enemmän kiinnostamaan, ja tietysti työn edetessä alkoi tuntua myös sitoumukselta.

Luovalle ihmiselle ja eritoten ajattelevalle kirjailijalle työ oman kulttuurimme keskeisen uskonnon pyhän kirjan parissa on luonnollisesti enemmän kuin vain antoisaa.

-Luin Raamatun jo 1950-luvulla parissa viikossa läpi ihan kirjallisuutena. Sen takia käännöstyö ei ollut minulle erityisen hengellinen harjoitus, sanoo Lassi Nummi, papin poika.

-Raamatun vaikutus minun omaan tuotantooni ei ole niin suuri kuin se olisi voinut olla, hän arvioi.

Kun Raamatun lukee kulttuurihistoriallisena dokumenttina, huomaa että joukossa on paljon upeata tekstiä. Huonoa on myös paljon.

Nummen suoranainen käännöstyö kattoi kolme kirjaa; Amoksen, Jesajan ja Jobin kirjat.

-Kokoelmassa Heti, melkein heti on selkeitä Jesajan käännöksen heijastuksia. Jesajaa olen sanonut monoteismin suureksi runoilijaksi.

Jobin kirja on Nummen mielestä koko Raamatun upein teksti. Sen vaikutus näkyy suoran Nummen kokoelmassa Kadu laidunrinne.


Joko on proosan aika?

Lassi Nummi debytoi virallisesti vuonna 1949. Kirjailijan oman muistuman mukaan 20-vuotias röyhkeä nulikka vaati kustantajalta lupauksen, että proosateoksen lisäksi on julkaistava myös runokokoelma. Kaikkiaan nimikkeitä tuli saman vuoden aikana kolme.

Nummi aloitti prosaistina. Kustantaja kutsuu Maisemaa proosarunoelmaksi, Nummi itse lyyriseksi proosaksi, eräänlaiseksi pienoisromaaniksi. 1950-luvulla ilmestyi vielä novellikokoelma ja romaani, seuraavalla vuosikymmenellä kaksi päiväkirjanomaista proosateosta.

Nummen proosa on ilmestynyt yksissä kansissa 1980. Nyt voisi olla jatkon aika.

-Olen usein miettinyt, että palaisin vielä proosaaan. Nyt voisi olla sen vuoro.

Nummi kokee ongelmaksi sen, mihin kohtaan fiktion, esseen, päiväkirjan, tunnustusten ja pohdinnan kenttää oman tekstinsä sijoittaisi.

Nummi sanoo aina olleensa vielschreiber, määrästä laatua huuhtova uurastaja.

-Minulla on vuosien varrelta paljon aloituksia ja muistiinpanoja. Niissä on sitä naiiviteettia ja vitaliteettia, mitä minulla nyt enää ylipäätään on, Nummi naurahtaa.


Elämän

agnostikko
Lassi Nummi on suomalaisen kirjallisuuden kantaporvari, papin poika joka on pidättänyt itselleen täyden vapauden epäillä, koko ajan ja kaikkea.

Nummi sanoo olevansa kristitty, evankelisluterilainen, lestadiolainen, uuden herätyksen piiriin kuuluva agnostikko. Maailman hahmottaminen on jatkuvaa sisäistä dialogia älyllisen minuuden ja välittömien kokemusten välillä.

Konservatiivisuus ei ole välttämättä taantumuksellisuutta.

-En ole toistaiseksi löytänyt sellaista vallankumousta, johon olisin voinut luottaa, Nummi sanoo ja haluaa sanoutua irti nimenomaan väkivaltaisista, tuhoavista toimista ja aatteista. Hän on myös poliittinen agnostikko.

Oman kirjailijantyönsä taustalla Nummen sosiaalinen omatunto on pitänyt miehen kiireisenä niin Suomen kirjailijaliiton kuin Pen-klubinkin hallinnossa.

Syvälle juurtunut sananvapausidealismi on vienyt Nummen puolustamaan sellaisiakin kollegoja, joiden ajatusmaailma on hänelle vieras.

-Sananvapauden idea on jakamaton. Minusta pehmoilu tiettyyn rajaan saakka on järkevää, koska silloin ainakin osa huokosista säilyy avoimina, Nummi puolustaa sievisteleväksi ja elitistiseksi moitittua linjaansa.


Väistämätön turtuminen

Lassi Nummen kirjailijan-ura on ensi vuonna jatkunut puoli vuosisataa. Maailma on vuosikymmenten aikana vaihtanut asentoa monta kertaa.

Lokakuussa 1928 syntynyt Lassi Nummi oli ensimmäisiä, jotka eivät joutuneet sotaan. Pahuuden ja kovuuden kokemuksista elettiin eteenpäin naiivilla uskolla siihen, että nyt tämä on ohi.

-Aika pitkälle se usko minulla on säilynyt. Mutta pakko on ollut ihmetellä, eikö maailma tosiaan muutu, kehity. Ihminen ilmentää yhä pahuutta ja tuottaa kärsimystä.

-Pessimismi on vallannut alaa, kokemisen painotus on muuttunut. Nuorempana asiat koki eri tavalla, silloin pystyi pitemmäksi ajaksi järkyttymään.

Nyt runoilija kauhistuu joskus maailman sijasta itseään, kun odotettua reaktiota ei tule.

-Kysymyksessä on pakollisen turtumisen hyväksyminen. Silti pitää pysyä tietoisena: ei saa hyväksyä pahaa.