Lestadiolaisuuden tulo Keski-Suomeen

Seppo Lohi dosentti, fil. tri ja Simon kirkkoherra

Levitessään Keski-Suomeen Pohjolan kristillisyydellä oli takanaan jo runsaan kahden vuosikymmenen historia. Tähän aikaan Lars Levi Laestadiukselta (1800-1861) nimensä saanutta hengenliikettä kutsuttiin useilla nimillä, joista kenties tunnetuin oli halventavan arvolatauksen sisältänyt "hihhulilaisuus". Tästä elinvoimaisesta kirkollisesta herätysliikkeestä käytetään nykyisin nimitystä lestadiolaisuus, joka ilmestyy lähteisiin vuodesta 1875. Tänä aikana Pohjolan kristillisyys oli jo levittäytynyt Ruotsin Lapista laajalle alueelle eri puolille Pohjois-Ruotsia, -Norjaa. Suomessa se oli saavuttanut pääkaupungin, ja ensimmäiset lestadiolaisseurakunnat olivat jo syntyneet siirtolaisuuden mukana myös Pohjois-Amerikkaan. Laajeneminen tapahtui etupäässä tukkilaisten, kaupustelijoiden ja käsityöläisten sekä muuten seudulta toiselle kuljeskelleiden ja työtä etsimässä olleiden lestadiolaisten välityksellä. Liikkeen voimana oli varsinkin sen persoonallinen ja yksinkertainen sanoma syntien anteeksiantamuksesta, joka tavallisesti vakuutettiin henkilökohtaisesti "Jeesuksen nimessä ja veressä". Näin parannuksen tehnyt tuli hyvin tietämään tämän elämänsä merkittävän käänteen.

Keski-Suomeen johti 1800-luvun Pohjanmaalta useita teitä: Oulusta Pyhäjärven kautta Pihtiputaalle, Lohtajalta Kivijärvelle, Kalajoelta Pihtiputaalle ja vanha Vaasan tie Keuruun kautta Kuopioon. Lestadiolaisuus lähestyi Haapajärveltä Pihtiputaan ja Viitasaaren reittiä. Se saikin kannatusta useissa Keski-Suomen seurakunnissa jo ennen 1870-luvun puoliväliä. Liikkeen outoudesta johtui, että seurakuntakertomusten maininnat tältä varhaiskaudelta ovat vielä epämääräisiä. Lestadiolaisuus sekoitettiin alkuvaiheessa alueella esiintyneisiin hurmosliikkeisiin, kairahtalaisuuteen ja fagerlundilaisuuteen. Joka tapauksessa tiedoista on hahmoteltavissa ensi kosketusten tulosuunta ja liikkeen pääasiallinen vaikutusalue. Useimmista Keski-Suomen seurakunnista yksityiskohdat jäävät hämärään, koska seurakuntakertomukset saavat vain vähän täydennystä sanomalehdistä ja lestadiolaisuuden omista muistitiedoista. Tämä puolestaan osoittaa, ettei liike päässyt pureutumaan kovin syvälle Keski-Suomen paikallisyhteisöjen elämään.

Keski-Suomen lestadiolaiskosketukset tulivat pääasiassa Pohjanmaalta. Poikkeuksen teki Jämsä, joka sai ensi vaikutteensa ilmeisesti Helsingistä. Alueen pohjoisosien virikkeet saatiin Haapajärveltä ja Perhosta todennäköisesti tukkiliikkeen vaikutuksesta liikkuvien työmiesten välityksellä. Jyväskylän seudun varhaisimmat viestit kantautuivat niin ikään kuljeksivien käsityöläisten mukana Pohjanmaalta ja Kalajoelta. Itse kaupungin varhaisimmat lestadiolaisvirikkeet toi Teuvalta lestadiolainen peltiseppä, jonka puhuttelemana talonemäntä Heta Stiina Lahti (1834-1918) teki parannuksen. Aluksi hän saikin edustaa liikettä yksin, mutta hänen kerrotaan koko ajan "saarnanneen Jeesuksesta". Varsinainen lestadiolainen seuratoiminta käynnistyi Jyväskylässä vasta 1880-luvun alussa, jolloin Pohjolan kristillisyys vakiintui ja kasvatti jo omia saarnaajiakin. Keski-Suomen lestadiolaisuus sai tällöin kiinteämpää yhteyttä eri puolilla vakiintuvaan herätykseen ja hahmottui selvemmin sekä maantieteellisen alueensa että erityisluonteensa puolesta.

Jyväskylä tuli lestadiolaisuuden näkyvimmäksi etapiksi Keski-Suomessa sen jälkeen, kun Pietarista työmatkaltaan palannut suutari Eerikki Kustaa Kuukkanen (1851-1898) vuodesta 1882 lähtien toimi siellä saarnaajana. Sanomalehti Keski-Suomessa julkaistiinkin joukko kirjoituksia, joissa kerrottiin Kuukkasen saaneen Pohjanmaalta työapua "harhaopin" levittämiseen. Tällä tarkoitettiin mahdollisesti seminaariaan käyvää Heikki Jussilaa (1863-1955), joka piti puheita seminaariaikanaan vuosina 1882-1885. Uskonveljien työ näytti kantavan satoa. Keski-Suomen kirjoitukset eivät lestadiolaisopin tulkitsijoina osoittautuneet kaikilta osiltaan kovin asiaa tunteviksi. Niissä väitettiin aivan oikein, että synnit saatiin anteeksi vain veljien julistaman päästön kautta, mutta sen sijaan virheellinen oli käsitys, että tämä päästö oli varmuuden vuoksi huudettava "kaikkein yhteen ääneen". Jyväskylä lestadiolaisuus sai aluksi vastakaikua puolivarakkaan käsityöläisväestön parissa. Liikkeeseen sitoutui seudulla alusta lähtien tukinuittajien, kaupungin pienyrittäjien ja käsityöläisten kasvava joukko, joka oli kokenut teollistumisen varjopuolet. Silti liikkeen sanoman omaksuminen oli henkilökohtainen ratkaisu omantunnon ahdistukseen eikä niinkään tiedostamaton protesti vallinnutta kurjuutta vastaan.

Laajeneminen ei tapahtunut vaikeuksitta. Papit kokivat uuden "autuuden opin" kielteisesti. Heille Pohjolasta tullut uskonvirtaus oli "hihhulilahko", jonka leviäminen oli estettävä kovin ottein. Myös osa seurakuntalaisista paheksui lestadiolaisten "veljelliseen synninpäästöön" ja liikutuksiin. Vuosisadan loppua kohti vastakohtaisuudet kuitenkin alkoivat sulaa. Tämä johtui sekä ymmärtäväisistä papeista että viisaista liikkeen vaikuttajapersoonista. Kuukkanen esimerkiksi vakuutti silloiselle kaupunginsaarnaaja G. O. Schönemanille, ettei lestadiolaisuus aikonutkaan irrottautua lahkoksi, vaan pohjoinen hengenliike tahtoi pysytellä kirkon sisäisenä uudistusliikkeenä. Osoitukseksi tarkoituksestaan hän itse lupasi käydä jumalanpalveluksissa kirkossa ja kehottaa muitakin lestadiolaisia tekemään samoin. Lestadiolaisuuden kannatus ei Jyväskylässä kuitenkaan kohonnut enempään kuin sataan. Lestadiolaisuuden juurtuminen Keski-Suomessa tapahtui enimmäkseen 1870-luvulla. Herätyksen syntyvaiheessa myös Keski-Suomessa oli havaittavissa vaiheittaisuus. Täälläkin herätyksiä leimasi alkuvaiheessa ainakin jossain määrin selkiytymättömyys, joka näkyi varsinkin Saarijärven ja Uuraisten seuduilla, missä lestadiolaisuus sekoitettiin seurakuntakertomuksissa kahteen muuhun alueen uskonnolliseen ilmiöön, kairahtalaisuuteen ja fagerlundilaisuuteen. Vastaavasti etenkin Pihtiputaalla varhaisimpia lestadiolaisesiintymiä leimasi epävarmuus herätyksen luonteesta.

Liikkeen yleisestä trendistä poiketen alueen pohjoisen keskuksen syntyyn ja vakiintumiseen vaikutti kaksi vahaa lestadiolaispappia, joista toinen Arthur Leopold Heideman, joutui voimakkaiden sanktioiden kohteeksi ja muutti Pohjois-Amerikkaan. Muuten Keski-Suomenkin lestadiolaisuus syntyi ja eli ensi sijassa maallikkoaktiviteetin varassa. Lestadiolaisherätykset eivät saaneet tukea sen enempää kirkon kuin maallistenkaan viranomaisten taholta. Alueen lehdistö osallistui pitäjäkirjeenvaihtajien välityksellä keskusteluun, joka varsinkin Keski-Suomessa oli ajoittain vahvasti lestadiolaisvastaista ja pilkallista. Vuosisadan loppuun mennessä alueelle kehittyi kaksi suhteellisen voimakasta lestadiolaiskeskusta, joista liike säteili ympäristöönsä: Kivijärven ja Jyväskylän seudulle. Laajalla alueella liikkuneet omat puhujat, joita nousi useita, sekä lukuisat vierailevat lestadiolaissaarnaajat lujittivat Keski-Suomen lestadiolaisuuden yhteyttä liikkeen kokonaisuuteen. 1800-luvulla Keski-Suomen sydämessä Jyväskylässä ja sitä ympäröivissä laajoissa erämaapitäjissä oli noin 700 lestadiolaista.

Päivitetty 07.12.2006 04:20
© Lestadiolaisuus.info

Sponsored by ProKarelia