Sovintopyrkimykset 1945-1946

Sotavuosina nousi esille halu korjata vanhoillislestadiolaisuudessa 1930-luvulla syntynyt hajaannus. Aloitteen yhteisen neuvottelukokouksen järjestämisestä tekivät Rauhan sanan suuntaan liittyneet. He osoittivat neuvottelupyynnön marraskuussa 1945 Ouluun SRK:n puhujainkokoukseen kokoontuneille saarnaajille. Vanhoillislestadiolaiset päättivät suostua kokoukseen. Molemmat osapuolet valitsivat keskuudestaan 15 edustajaa neuvotteluun, joka pidettiin antinpäivänä 30.11.1945 Oulun rauhanyhdistyksellä. Kokous alkoi sovinnollisessa ilmapiirissä. Rauhansanalaiset katsoivat jakauman johtuneen "rakastamattomuudesta" ja siitä, että "Jumalan peltoon" oli päässyt kasvamaan "risuaita" ja "vihollisen karsinoita". Vanhoillisten mielestä hajaannuksen syynä oli se, että "seurakuntaoppi oli mennyt hajalle". Tämä oli johtanut eriseuran syntymiseen.

Huolimatta osapuolten eroavaisuuksista ilmeni kokouksen aikana lähentymistä.. Koettiin, että sovinto oli syntymässä. Tässä ilmapiirissä tavanomainen pöytäkirjan pitäminenkin lopetettiin kokonaan. Kokouksessa syntyi voimakkaita liikutuksia ja koettiin yhteisesti, että sovinto oli syntynyt. Sovinto herätti kuitenkin hämmennystä ja epätietoisuutta molempien "leirien" keskuudessa. Tämän takia päättivät neuvottelukokouksessa keskeisesti mukana olleet julkaista sekä Siionin Lähetyslehdessä että Rauhan Sanassa julkilausuman, jossa lestadiolaiskristittyjä kehotettiin sovintoon. Kun "kaksin ja kaksin" pidetyt sovintoseurat synnyttivät lisää hämmennystä, päätettiin Oulussa pitää ns. "jatkokokous" tammikuussa 1946. Jatkokouksessa pysyttiin antinpäivän kokouksen linjoilla. Kuitenkin erimielisyyksien sopiminen antinpäivän kokouksen hengessä osoittautui mahdottomaksi. Suurin osa vanhoillislestadiolaisista halusi pitäytyä jo 1930-luvulla tehtyihin päätöksiin, joissa pikkuesikoisuus koettiin eriseuraksi. Lisäksi sovintoyrityksiä vastaan nousi vanhoillisuudessa pienehkö jyrkkä suuntaus. Ryhmittymä piti helmikuussa 1946 Porissa kokouksen (ns. Porin marssi), josta lähetettiin lestadiolaisvaikuttajille ja –saarnaajille kireä lausunto.

Tilannetta käsiteltiin Torniossa maaliskuussa 1946 pidetyssä puhujainkokouksessa. Kokouksessa selviteltiin antinpäivän kokousta ja sitä seuranneita tapahtumia. Tornion kokouksen viimeisenä päivänä oli mukana myös n. 30 pikkuesikoisuuteen liittynyttä puhujaa. Vanhoillislestadiolaiset kehoittivat heitä parannukseen. Muutamaa henkilöä lukuunottamatta he eivät nähneet sitä tarpeelliseksi ja kokous lopetettiin yhtymisen suhteen tuloksettomana. Tapahtumien yhteydessä syntyi vanhoillislestadiolaisuuden sisälle jännitteitä, jotka purkautuivat 1960-luvun alussa ns. pappislinjan etääntyessä vanhoillislestadiolaisuuden pääuomasta.