Uusheräys

Synty

Kittilästä muodostui yksi lestadiolaisuuden keskuksista 1800-luvun lopulla. Paikkakunnalla asui useita henkilöitä, jotka tulivat tunnetuiksi koko herätysliikkeessä. Heillä oli myöhemmin keskeinen vaikutus herätysliikkeen hajaannuksessa syntyneen lestadiolaishaaran, uudenheräyksen, syntyvaiheissa. Seurakunnan kirkkoherrana toimi vuosina 1870-1883 Karl Abiel Heikel (1846-1919), joka toimitti herätysliikkeen epävirallista äänenkannattajaa (Kristillinen Kuukausilehti) vuosina 1880-1882. Hänen on katsottu olleen eräs uudenheräyksen alullepanijoista.

Heikeliä huomattavasti keskeisempi osuus oli kuitenkin Hanhi-veljeksillä eli Pietari Hanhivaaralla (1833-1926) ja Fredrik Paksuniemellä (1840-1921). Yhteistä Hanhi-veljeksillä ja kirkkoherra Heikelillä oli herännäishenkinen kasvatus ja koti.

Vuosisadan lopulle tultaessa alkoi lestadiolaisuus Kittilässä saada painotuksia, joita muissa herätysliikkeen silloisissa keskuksissa, Tornionjokilaaksossa ja Jellivaarassa, vieroksuttiin. Aulis Zidbäckin käsityksen mukaan Kittilään muodostui oppositio lestadiolaisuuden johtavaa aatesuuntaa ja sen edustajia vastaan. Synninpäästön käytöstä luovuttiin miltei kokonaan, koska sen katsottiin synnyttävän "höllää" kristillisyyttä. Uskonvanhurskaudesta sekä pelastusvarmuudesta vaiettiin. Pietististen korostusten (armonmurros, sydämen särkyminen ja sydämen ympärileikkaus) koettiin jääneen lestadiolaisuudessa yksi-puolisen evankeliumin julistuksen ja siihen kytkeytyneen seurakuntamuodostuksen varjoon. Herätysliikkeessä katsottiin tarvittavan uutta herätystä. Uuden herätyksen saaneet kertoivat havahtuneensa horrostilasta ja vaativat myös muita lestadiolaisia heräämään uuteen elämään ja tuntemaan uudestaan syntinsä.

Juuri uuden heräämisen vaatimuksesta sai muotoutunut lestadiolaisryhmä nimensä. Varsinaisena uusheräyksen itsenäistymisajankohtana on pidettävä vuotta 1896, jolloin siihen liittyneet saarnamiehet aloittivat järjestelmälliset lähetysmatkansa. Voimakas esiinmarssi tapahtui kaksi vuotta myöhemmin, jolloin kevättalvella 1898 olivat Pietari Hanhivaara ja Heikki Syväjärvi kiertämässä ympäri Suomea julistamassa uuden heräyksen oppikäsityksiä.

Ne lestadiolaiset, jotka eivät liittyneet uusheräyksen vaatimuksiin, myönsivät liikkeessä kaivatun uusia herätyksen aikoja. Huolen aiheeksi nähtiin myös ne "lihalliset lankeemukset", joita oli tapahtunut nuorison ja jopa saarnamiesten keskuudessa. Tästä huolimatta katsoivat uusheräyksen vastustajat suunnan repäisseen eri opilla ja hengellä varustetun "eriseuran". He eivät katsoneet voivansa hylätä entistä uskoansa ja oppiansa. Lisäksi torjuttiin näkemys evankeliumin ja pyhityksen suhteesta. Armo ja sen sisältämät armoneuvot olivat heidän mukaansa opettaja ja voiman lähde uskonkilvoituksessa.

Kittilän noustua Suomen lestadiolaisuuden merkittäväksi keskukseksi kokoontuivat vuosittain suuret lestadiolaisjoukot sinne seuroihin. Helsinkiä ja Pietaria myöten nähtiin tarpeelliseksi, että varsinkin saarnaajat kävisivät Kittilässä "kristillisyyttä oppimassa". Useiden Etelä- ja Kaakkois-Suomen saarnaajien tiedetäänkin käyneen Kittilässä. Esimerkiksi Helsingin tunnetuimmat saarnaajat, Gustaf Adolf Sundström ja Karl Wilkman, vierailivat siellä. Pietarin saarnaajista Heikki Kultala, Karl Teodor Lindström ja Juho Mikkola kävivät Kittilässä. Varsinkin vuonna 1896 olivat monet Etelä-Suomen saarnaajat "Kittilän valkeutta" hakemassa.

Uusheräyksen oppi saavutti vastakaikua Itä-Lapissa, Rovaniemen seudulla sekä jonkin verran Siika-, Pyhä- ja Kalajokivarsilla. Myös Etelä-Pohjanmaalla ja Porin ympäristössä oli suunnalla vahvaa kannatusta. Etelä-Suomessa se sai merkittäviä asemia yleensä kaupunkien lestadiolaisyhteisöissä. Siihen liittyi ilmeisesti keskimääräistä enemmän yhteisöjen varakkaimpia jäseniä, vaikkei jakautuminen tapahtunutkaan suoranaisesti yhteiskunnallisen aseman perusteella.

Tulkintaerimielisyydet ristiriitojen taustana

Lestadiolaisuudessa alkoi 1870-luvulla ilmetä erimielisyyksiä, jotka johtivat lopulta vuosisadan vaihteessa herätysliikkeen hajoamiseen. Liikkeen yhtenäisyyttä koetteli sen laaja ja nopea ekspansio yli valtiollisten ja kielellisten rajojen. Seuratoimintaa harjoitettiin jo 1880-luvulla ainakin saamen, ruotsin, norjan, englannin, venäjän ja viron kielellä suomen kielen lisäksi. Lestadiolaisuudesta oli muodostunut laajimmalle levinnyt Pohjoismaissa syntynyt uskonnollinen liike. Se saavutti kolmenkymmenen vuoden kuluessa alueen, jonka äärirajoina olivat Vesisaari pohjoisessa, Viron Narva ja Smoolannin Sommen etelässä, Wytegra Äänisjärven rannalla idässä ja Astoria Tyynen meren rannikolla lännessä. Liike vakiintui Skandinaviassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa hyvin erilaisiin kulttuuriympäristöihin. Kaukana toisistaan sijainneet lestadiolaisyhteisöt alkoivat vähitellen kasvaa eri suuntiin saadessaan vaikutteita ympäröivästä yhteiskunnasta

Liikkeen voimakkaan ekspansion lisäksi koetteli herätysliikettä jo ensimmäisen sukupolven aikana erilaisista kristillisyyden käsityksistä johtuneet sisäiset jännitteet. Aulis Zidbäckin mielestä opillisten erimielisyyksien ja hajaannusten juuret ulottuvat jopa Laestadiuksen aikaan asti. Erimielisyyksien aiheina olivat ankaran parannussaarnan ja liikkeen jäsenille asetettujen normien ja ehdottoman ja vapaan evankeliumin julistamisen aikaansaama ristiriita. Samoin uudestisyntymisen kokemuksen painottaminen ja toisaalta seurakunnan korostaminen pelastuksen yhteisönä aikaansaivat erimielisyyksiä. Erot opillisissa painotuksissa johtuivat osittain lestadiolaisyhteisöjen erilaisista kirkkohistoriallisista taustoista. Esimerkiksi Suomen puolella keskeiseksi lestadiolaiskeskukseksi nousseen Kittilän vaikuttajayksilöillä oli herännäistausta.

Sisäisten jännitteiden ja voimakkaan laajentumisen aiheuttamat ristiriidat pahenivat vuosisadan vaihteessa, kun ensimmäisten lestadiolaisjohtajien sukupolvi väistyi. Laestadiuksen kuoleman jälkeen liikkeen epäviralliseksi johtajaksi oli noussut Juhani Raattamaa. Hän oli onnistunut pitämään liikkeen koossa "vanhimman" arvovallallaan, mutta hänen kuolemansa jälkeen (1899) erimielisyydet kärjistyivät johtaen lopulliseen hajaannukseen. Samaan aikaan liikkeessä tapahtuneen sukupolvenvaihdoksen kanssa menetti Pohjois-Kalotin alue keskeisen asemansa herätysliikkeessä.

Lestadiolaisuuteen oli jo aikaisemmin muodostunut kolme valtakeskusta: Kittilä, Tornionjokilaakso keskuksenaan Lannavaara sekä Jellivaara. Näillä kaikilla oli hieman toisistaan poikkeavia opillisia painotuksia.

Lisäksi alkoi herätysliikkeessä ensimmäisen lestadiolaissukupolven väistyessä olla merkkejä pysähtymisestä. Liikkeeseen kaivattiin virvoituksen ja uudistumisen aikoja. Lestadiolaisuudenluonne alkoi muuttua herätysliikkeestä enemmän perheperinteen varassa eteneväksi kasvatuskristillisyydeksi. Myös se yhteiskuntarakenteen muutos, joka viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa tapahtui sekä Suomessa että muualla, oli myötävaikuttamassa liikkeen hajoamiseen. Yhteiskunnalliset ja lainsäädännölliset muutokset olivat edesauttaneet liikkeen leviämistä hyvin nopeasti laajoille alueille. Kuitenkin yhteiskunnallinen murros tapahtuilestadiolaisuuden laajalla levinneisyysalueella eri aikoina ja eri tavoin. Tämä aiheutti liikkeen sisällä tulkintaeroja esimerkiksi suhtautumisessa yhteisön jäsenille asetettuihin normeihin. Kirsti Suolinnan käsityksen mukaan lestadiolaisuus hajosi, koska se ei pystynyt tyydyttämään enää kaikkien kannattajiensa tarpeita ja ajamaan heidän etujansa. Myös lainsäädännölliset erot valtioiden välillä edistivät liikkeen hajoamista. Suomen, Ruotsia liberaalimpi, kirkkolaki antoi herätysliikkeelle mahdollisuuden kehittyä täällä itsenäisemmäksi ja tietoisemmaksi ryhmäksi kuin naapurimaassamme. Tällä oli vaikutusta vuosisadan vaihteen hajaannusten lisäksi myös herätysliikkeen myöhemmisssä erimielisyyksissä. Ensimmäisenä herätysliikkeen sisäiset ristiriidat nousivat voimakkaina esille lestadiolaisuuden levinneisyysalueen äärirajoilla: Pohjois-Amerikassa ja Itä-Ruijassa.

Vuosisadan vaihteen hajaannuksissa syntyi kolme pääryhmää: "vanhoilliset", "esikoiset" ja "uusheränneet". Jakaantuminen tapahtui osittain maantieteellisin perustein niin, että eräillä alueilla tietty osaryhmä sai vallitsevan aseman. Kuitenkin, varsinkin kaupungeissa, lestadiolaisyhteisöt hajosivat niin, että niissä esiintyi kaikkia liikkeen osaryhmiä. Hajaantumisprosessi saattoi kestää joillakin paikkakunnilla vuosikausia, mutta jako vakiintui lopulliseksi Oulussa vuonna 1911 pidetyn sovintokokouksen epäonnistuttua.

Lehtiartikkeleita
Ervasti, Satu Uudenherätyksen kesäseuroilla tunnustettiin naisevankelistoja. Kaleva 29.6.1998.
Havas, Väinö Muutamia mietteitä n.k. uudenherätyksen synnystä laestadiolaisessa suunnassamme. Vartija 1929, 168-173.
Heikel, K.A. Uudesta heräyksestä laestadiolaisessa liikkeessä. Vartija 1899, 41-44.
Heilala, Veikko Lähetytyö on antamista ja saamista. Suomenmaa 29.6.1998. -uusheräyksen kesäseuroista Pulkkilasta.
Hietala, Kaisa Kansliatoimikunnan puheenjohtaja Eila Lahti. On yksi armon meri, johon kaikki mahtuvat. Kalajokilaakso 123/28.6.1996.
Immanuelin ikkunasta Onpa jännittävää nähdä. Lähettäjä 2/2000. Niin mitäkö nähdä?
No sitä, miten sisaret ja veljet "kentällä" suhtautuvat Siionin Matkalaulun 109 uudistettuun muotoon. Lyhykäisesti esitettynä juttu on näin. Kun laulukirjatoimikunnan sihteeri Timo Himanka sai syystalven aikana 1999 palautetta uudistetuista lauluista, niin eniten ajatuksia kirvoittavat seuraavat:
- SML 204 Nyt kodista laulun mä laulan,
- 128 On hauska veisata Jeesuksesta sekä
- 109 Jos voisin Jeesuksestani.
Eniten palautetta saaneiden laulujen järjestys oli tämä. SML 204 ia 128 EIVÄT ole Virsikirjassamme, SML 109 sen sijaan ON. Ja siinä se "temppu" onkin! Nimittäin virsikirjassa olevan tekstimuodon KANNALLA oli enemmän palautteen-antajia kuin sitä sanamuotoa vastustavia. Se oli toimikunnalle pienoinen yllätys. Mutta kokouksessa 14.1.2000 toimikunta muuttikin tilanteen virsikirjan VASTAISEKSI! Ei siinä auttanut edes sekään, että virsi 343 on kaikkine säkeistöineen jo lyönyt itsensä läpi siinä määrin, että sitä veisataan todella paljon.
Mutta yksi ja toinen on huomannut enemmän tai vähemmän kiusaantuneena, että rauhanyhdistysläinen Niilo Rauhala on ladannut lauluun sellaista "teologiaa", jota siinä alun alkaen ei ole ollut.
Tarkoitan virren 343 säkeistöä 3 ja 4, joissa puhutaan "Jumalan valtakunnasta" ja "seurakunnasta" selvästi aivan määrätyssä sävyssä. Eikä 5. säkeistön "armoistuintakaan" ole alkuperäisessä Helmi Mäkeläisen runossa. Me pienten lestadiolaisryhmien edustajat kyllä tajuamme, mistä "valtakunnasta" on kyse! Siksi eräs tässä nyt nimeämätön Rauhan Sanan pappi toteaakin palautteessa, että hyväksyessään virren 343 Rauhalan uudistamana "virsikirjakomitea nukahti"! Omasta puolestani totean, että niinpä taisi käydä.
Kokouksessaan toimikunnalla oli käytössään äsken mainitun Rauhan Sanan pappismiehen uudistusehdotus ja toisaalta Veljemme Kalevi Silvolan muokkaus, joka oli painettuna jo kesän 1998 koevihkossa numerolla 31. Kaivakaahan se esille sieltä pöytälaatikosta, se on siellä alhaalla vasemmalla ...
Sen nimittäin toimikunta HYVÄKSYI tehden siihen oikeastaan vain yhden kohdan muutoksen Kalevi runoilee 3. säkeistössä:
-Vaikka on heikko ääneni ja kankea on kieleni, niin laulan kiitosvirren, oi, kun taivaan kutsu tänne soi. Toimikunta päätyi muotoon:
-...silloin kun taivaan kello soi eli siis SML:n nykymuotoon.
Keskustelussa kysyttiin, mikä se sellainen "taivaan kello" oikein on. Vaikka kukaan ei osannut tarkkaan selittää, niin toimikunnan enemmistö voitti. Ja niin siihen tuli "taivaan kutsun" sijasta "taivaan kello" eli entinen sanonta. Enemmistö halusi pysyä entisessä, ja mikäs siinä, olkoon niin. "Vanha on hyvää." Mutta Rauhala putosi yli laidan! Ja mikäs siinä, olkoon niin. Vakavasti puhuen toimikunta oli sitä mieltä, että Virsikirjassa on 343 niin kuin se nyt on, mutta ainakin kolme "pikkuporukkaa" voi sitä omasta kirjastaan laulaa erilaisin sanoin kuin virsikirjasta. Eikö tuo liene joskus ihan tarkoituskin. Oliko "temppu" viisas, sen aika näyttää. Palautetta voi edelleen postittaa. Kaikki käydään vielä läpi. Niin olemme päättäneet. Siitä olemme vakuuttuneet, että nyt se on "ainakin sama laulu kuin ennen", kuten uudistaja totesi. Siinä ei ole "vanskujen salasanoja", joita edellä mainittu Rauhan Sanan pappi vierasti. Jos joku rakkaista Lukijoistani ei ymmärrä, mitä edellä tarkoitin, hänelle olen valmis vaikka erikseen selostamaan asiaa. On siis jännittävää nähdä, mitä "kenttä" sanoo. Onko "sama kaiku askelten" vai ei?
Inkerin piispa Pulkkilan kesäseuroissa. Suomenmaa 26.6.1998.
Jaatinen, Esko Kesäseurat lähetystyön hengessä. Kalajokilaakso 123/28.6.1996.
Etelä-Saimaa 16.7.1988. Kajaanissa alkoivat perjantaina lestadiolaisen uudenheräyksen kesäseurat.
Kalajoen opistoa pidetään luotettvana, mutta hieman ahdasmielisenä. Kotimaa 26/30.6.1995.
Kutsu Jumalan valtakuntaan. Pyhäjoelta Pyhälle joelle. Liitto 27.6.1992. -uusheräyksen kesäseuroista.
Lassila, Jouko Väenpaljous yllätti seuraväen. Kalajokilaakso 125/2.7.1996
Lassila, Jouko Piispa Rimpiläinen vakuuttaa: Pyhä Henki ei ole sanassaan ristiriitainen. Kalajokilaakso 125/2.7.1996
Luhtasela, Kalle Lestadiolainen uusheräys Pyhäjoella. Nuoret rynnistivät esiin. Kotimaa 30.6.1992.
Luhtasela, Kalle Uudenheräyksen kesäseurat Ylivieskassa. Herätysliike-ekumeniaa, musiikkia ja lähetystä. Kotimaa 27/5.7.1996
Luhtasela, Kalle Uudenheräyksen toiminta Ylivieskassa keskittyy rukoushuoneeseen ja kansanopiston kannatukseen. Ovet ovat avoinna ja ystävät halataan sisälle. Kotimaa 26/28.6.1996.
Luhtasela, Kalle Uusiheräys luo strategiaa. Kotimaa 4.7.1997.
Luhtasela, Oiva Uusheräyksen kesäseuroissa Ylivieskassa. Pyhäpäivä Jumalan kunniaksi. Kaleva 29.6.1996.
Lähetystyö korostuu uudenheräyksen kesäseuroissa. Kotimaa 26.6.1992.
Danielle Miettinen Lestadius ja lähetys esillä Uudenheräyksen kesäseuroissa. Kotimaa 25-26/23.6.2000. Lestadiolaisen Uudenheräyksen kesäseuroissa Raahessa oli Riemuvuoden lisäksi esillä myös Lars Levi Lestadius. Liikkeen oppi-isän syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200-vuotta. Rovasti Leevi Merikallio muistuttu, että raittiusmiehenä ja moraalin kohottajana Lestadius oli paitsi hengellinen myös merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Noin tuhat henkeä koonneissa kesäseuroisssa oli vieraita Inkeristä ja Namibiasta. Inkerin kirkon lääninrovasti Arvo Soittu oli tuonut mukanaan 13 seuralaista Impilahdesta. Soittu kiitti juhlakansaa siitä, että Uusheräys on ollut mukana nostamassa Inkerin kirkkoa tuhkasta. Hän toivoi, että voimia työn jatkamiseen vielä riittäisi.Uudellaheräyksellä on ollut tiiviit suhteet Inkerin kirkkoon, ja yhdistyksen lähetyssihteeri Juhani Nevalainen on myös Inkerin kirkon diakoni.Namibialainen vieras, lähetystyöntekijä Kaarina Hishonga on kotoisin alueelta, jossa Uusheräys on tehnyt lähetystyötä. -Viestikapula menee eteenpäin, ja nyt Haishonga julistaa itse evankeliumia Namibian evankelioimattomilla alueilla, uudenheräyksen johtokunnan puheenjohtaja Kalevi Silvola iloitsee. Peräaho, Martti: Avioliitto on Jumalan säätämä. Lähettäjä 6/1999 (Pääkirjoitus). .ei varsinaisesti ota kantaa avioliiton pyhyyteen, vaan pohtii omaa avioliittoan ja avioliittoinstituution mrenemista
Peräaho, Martti Juhlista ja lomasta saamme uusia voimia. Lähettäjä 7/2000. Tätä juttua kirjoittaessani olen saanut nähdä ja kokea tänä vuonna kolmet hengelliset suurjuhlat ja muutaman viikon lomaa. Helluntain aattona olin mukana Tampereella Jeesuspäivän juhlassa ja siihen liittyneellä marssilla. Viikkoa ennen juhannusta olin omissa Kesäseuroissa ja juhannuksen jälkeen käväisin myös Lestadiolaisen Rauhanyhdistyksen Suviseuroissa Petäjävedellä. Jeesus-päivä kokosi noin 20.000 eripuolilta Suomea tulleita eri seurakuntien ja herätysliikkeiden ihmistä. Päivään liittyvä marssi Tampereen kaduilla ja yhteinen juhla stadionilla todisti vahvasti sen, että Jeesus voi yhdistää eri seurakuntiin ja herätysliikkeisiin kuuluvia ihmisiä. Silloin kun katsotaan ja keskitytään Jeesukseen Jumalan Poikana, Vapahtajana ja kaikkien syntien sovittajana, opilliset ja näkemykselliset erot jopa häviävät. Silloin voidaan rukoilla ja kiittää yhdessä. Jeesukseen uskovien yhteys vahvisti minua.
Suviseurat on ihan oma tapahtumansa, jota on vaikea verrata muihin. Ihmisiä kerrottiin olleen samanaikaisesti läsnä jopa 70.000. Järjestys ja toimintojen organisointi toimi vieraan silmin katsoen todella hyvin. Kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire, seuroihin oli tultu olemaan, kuuntelemaan ja viihtymään. Kukaan ei meinannutkaan lähteä pois vielä sunnuntaina klo 15.00 aikaan. Seuroja saattoi kuunnella ja seurata kautta maan paikallisradioiden ja internetin avulla. Surullista oli, kun muutamaan kuulemaani puheeseen sisältyi yksi, jossa selkeästi kerrottiin, että vain tämä joukko on oikeassa uskossa. Uusheränneisiin kuuluvana uskon itseni ja monien muidenkin olevan oikeassa uskossa.
Omat Kesäseurat Raahessa olivat jälleen kodikkaat ja lämminhenkiset. Jumalan sanaa julistettiin, sitä kuunneltiin ja siitä saatiin vahvistusta. Sitä jäin kuitenkin miettimään, miksi vain osa uusheränneistä oli tullut yhteiseen juhlaan? Paikalla oli paljon niitä, joiden odotinkin olevan, mutta joukosta puuttui monia, joiden todella odotin tulevan. Onneksi ja ilokseni seuroihin tuli aika paljon myös sellaisia, joita harvoin tapaa Uusheräyksen tilaisuuksissa. Ilmeisesti siellä oli monia jopa ensikertaa. Todennäköisesti seuroissa oli varsin paljon ns. päiväkävijöitä. Uusien ihmisten näkeminen seuroissamme synnytti kuitenkin toivoa herätysliikkeemme tulevaisuudelle. Seuroista sain voimia jatkaa taivasmatkaa työtä tehden.
Iloisista näkemisistäni huolimatta kyselen edelleen: Miksi niin moni jäi pois? Miksei seuroihin tultu ja niissä viihdytty? Monista perinteisistä uusheränneistä perhekunnista ja suvuista paikalla oli vain muutamia harvoja. Oliko seurojen ajankohta huono, vai eikö isien ja äitien hengellinen koti ole enää rakas? Tiedän kyllä, että moni jäi pois korkean iän, huonojen kulkuyhteyksien tai sairauksien vuoksi. Heitä en halua missään nimessä syyllistää, mutta missä olivat ne hyviä autoja omistavat työikäiset?
Rakkaat lukijani! Edellä kertomieni kokemusten ja ajatusten siivittämänä haluan tervehtiä teitä kaikkia muutamilla toisen Efesolaiskirjeen jakeilla: "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. ... Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen."
Ensi kesänä toivon ja odotan, että kaikki kynnelle kykenevät Uusheräyksen ihmiset tulevat ystävineen Kemijärvelle Kesäseuroihin heinäkuun alussa 6.-8.7. Aloitetaan rukoustyöskentely seurojen järjestelyjen ja onnistumisen puolesta jo nyt. Merkitään aika kalenteriin ja aloitetaan loma silloin.
Itse olen ollut lomalla ennätyspitkään. Jussin toimiessa Heinäkalliolla isäntänä olen voinut pitää lomaa, jonka aloitin viikko Kesäseurojen jälkeen. Vietän lomani rakentamisen merkeissä kotona. Uusimme vesikaton ja suurennamme kuistia. Revimme ja rakennamme uudelleen vanhalle pohjalle. Tarpeeton hylätään ja viedään kaatopai kalle. Teemme tätä, koska meillä on suunnitelma ja näky hyvästä lopputuloksesta. Tämän vuoksi "raaka rakennustyö" itse toteuttaen tekee minulle hyvää.
Putkonen; Liisa Uudenheräyksen seuroissa muistutetaan armosta. Kaleva 2.7.1995
Rissanen, Minna Uusiheräys kiinni tässä ajassa. Kaleva 20.6.1999. Haapavedellä pidetyistä uusheräyksen kesäseuroista. Parhaimmillaan paikalla tuhat henkeä. Kesäseurojen pääsihteeri Juhani Nevalaisen ja uusheräyksen nuorisotyönohjaajan Kati Puhakan haastattelut: -"Meillä on nuorekkaan lestadiolainen ilme. Lähdemme muita lestadiolaisia rohkeammin kokeilemaan uusia toimintamuotoja" ."Ero lestadiolaisuudesta (huom!) omaksi suuntaukseksi ei kaatunut suinkaan opillisiin erimielisyyksiin, vaan lähetystyöhön, joka on meille oleellista".
Ruohola, Leena Leväsjoella vaalitaan omaa rukoushuonetta. Satakunnan Kansa 7.5.1989 Lestadiolaisuudella on vahvat juuret Siikaisten Leväsjoella.
Vuosisadan alkupuolella lestadiolaiset kokoontuivat kodeissa, mutta koska tilat olivat yleensä pienet ja seuroissa paljon väkeä, heräsi 1930-luvulla ajatus oman rukoushuoneen perustamisesta.
- Täällä on uusheränneitä. Aluksi he toimivat Rauhanyhdistyksen nimellä, sanoo rukoushuoneyhdistyksen puheenjohtaja Mirja Ylikahri, jonka isoisä Iisakki Antton Ylikahri sekä 15 muuta kyläläistä perustivat Leväsjoen rukoushuoneen 50 vuotta sitten. Iisakki Ylikahri oli tuolloin jo vanha mies, mutta erityisesti juuri hän halusi saada uskoville oman kokoontumispaikan. Yhdistys perustettiin vuonna 1934, mutta pakanalähetyksen ompeluseura on kylässä toiminut yli 70 vuotta eli paljon ennen Rauhanyhdistyksen perustamista.
- Lestadiolaisuus tuli Merikarvialle ja Siikaisiin varsin varhain, Leväsjoella tähän herätysliikkeeseen lukeutuvia lienee tällä haavaa eniten, Mirja Ylikahri sanoo. Rauhanyhdistys osti 1930-luvulla pakkohuutokaupasta Simulan tilan, jonka Osuuspankki tuossa vaiheessa omisti. Vanhat rakennukset hajoitettiin ja paikalle rakennettiin ihan uusi, tilava ja valoisa rukoushuone. Perustajajäsenet lahjoittivat kukin 1 000 markkaa rakennusrahastoon, ja lisäksi koottiin talkoilla rakennuspuut. Myöhemmin yhdistys hankki varoja myymällä tilan osia pois, sillä rahaa tarvittiin talon ylläpitoon. Rukoushuoneen vihkiäisiin saapui runsaasti väkeä, ja yhä vanhat ihmiset muistelevat tilaisuutta suurena ja tärkeänä tapahtumana koko kylän elämässä. Mirja Ylikahri oli tuolloin 14-vuotias, mutta muistaa juhlat elävästi. Siikaisten seurakunta tuli myöhemmin mukaan tukemaan rukoushuonetta. Seurakunta on hankkinut taloon lämmityslaitteet ja on antanut apuaan muullakin tavoin. Toiminta on alusta pitäen ollut vireää. Puhujia on käynyt Oulun Rauhanyhdistyksestä sekä lähempää. Tuttuja nimiä kyläläisille ovat Frans Mäkivaara Ahlaisista, Matti, Oskari, Mikko ja Artturi Junttila, Martti Hautala sekä Tapio ja Pekka Siljander Oulusta. Pyhäinpäivän seurat tärkeät
- Rukoushuoneeseen kokoonnutaan keväisin ja kesäisin, talvisin ompeluseurat pidetään yleensä kodeissa tai pankin kokoustiloissa, Mirja Ylikahri kertoo. Kaikkein tärkein vuosittainen tapahtuma on pyhäinpäiväseurat ja myyjäiset. Seurat kestävät kaksi pyhää, ja myyjäiset ovat maanantaina. Ompeluseu roissa käy aktiivisesti 10-15 henkilöä. Silloin valmistetaan töitä myyjäisiin. Rukoushuoneen 50-vuotisjuhlia vietetään ensi viikonvaihteessa, 13.- 14. toukokuuta. Juhlat alkavat jumalanpalveluksella Siikaisten kirkossa. Varsinainen juhla alkaa rukoushuoneessa kello 13 ruokailun jälkeen. Samana päivänä pidetään vielä iltaseurat. Juhlassa puhuu oman seurakunnan kirkkoherra Kai Peltonen, Onni Salo sekä Tapio ja Pekka Siljander. Rukoushuone on äskettäin kunnostettu. Toissa vuonna se maalattiin talkoilla. Yhteistä kokoontumispaikkaa vaalitaan, onhan se tullut rakkaaksi, koska siellä on koottu voimia ja saatu hengellistä ravintoa.
Jäseniä yli 30.
Rukoushuoneyhdistyksen hallitukseen kuuluu Mirja Ylikahrin lisäksi varapuheenjohtajana Heikki Ylikahri. Sihteerinä on Aatto Hollmgn ja muina jäseninä Saara Hollmgn, Eva Rantala, Maija Ylikahri, Anita Mäkitalo ja Anne Scotto-di-Marco. Aktiivisia jäseniä yhdistyksessä on kolmisenkymmemtä. - Sanankuulossa Leväsjoella käy väkeä myös naapuripitäjistä. Pidettyjä puhujia ovat muun muassa Lauri Tukkikoski, Heimo Heinonen, Eino Järvenpää ja omasta takaa Onni Salo. Kirkolta käyvät Ilmo Kiviniemi ja Ritva Uusitalo sekä luonnollisesti kirkkoherra Kai Peltonen, Mirja Ylikahri kertoo. Ompeluseuroja pidetään hyvin säännöllisesti viikoittain kodeissa tammikuusta huhti-toukokuuhun. Kesällä seurakunta järjestää rukoushuoneessa puhetilaisuuden kerran kuukaudessa ja hankkii siihen puhujat. Erilaisilla tilaisuuksilla kootaan varoja muun muassa oman seurakunnan nimikkolähetin hyväksi. Viime kesänä pidettiin neljät seurat lähetin hyväksi.
Iso ja valoisa rukoushuone
Leväsjoen rukoushuone on valoisa ja avara. Sen kauniin alttaritaulun on maalannut pomarkkulainen Pauli Kaseva keväällä 1939. Ison salin vieressä on runsaasti muita tiloja, kuten ravintolapuoli sekä keittiö. Yläkerrassa on lisäksi majoitustiloja. - Enää ei sanankuuloon tulla yökunniksi, kun ihmisillä on autot. Mutta ennen vanhaan väkeä yöpyi taloissa sekä rukoushuoneessa, jonka lavereille levitettiin puhtaita rukiinolkia, Heikki Ylikahri kertoo.
- Talon vihkiäiset pidettiin ennen talvisotaa. Väkeä saapui Pohjanmaalta ja Helsingistä asti. Rukoushuoneen seinällä on perustajien Iisakki ja Ville Ylikahrin valokuvat. Iisakki syntyi vuonna 1865 ja kuoli 1945. Hän siis sai elinaikanaan nähdä rukoushuoneen valmistumisen ja nauttia sanankuulosta sen suojissa useita vuosia ennen kuolemaansa. Hän oli myös Siikaisten Rauhanyhdistyksen perustaja ja alkuunpanija. Yhdistyksen nimi on nyttemmin muutettu Leväsjoen Rukoushuoneyhdistykseksi. Sarlin, Tommi: Lassi ja Pirkko Nummi: Isovanhemmuus on iloa ja huolta. Sana 12.23.3.2000. Kirjailija Lassi Nummen ja hänen vaimonsa haastattelu.
.Lassi Nummella kristilline perinne on tuttua jo lapsuudenkodista, sillä hänen vanhempansa vaikuttivat Kiinassa lähetyssaarnaajina.Lassi Nummi on määritellyt itsensä usein leikillisesti "kristityksi, evankelisluterilaiseksi, lestadiolaisen uuden herätyksen piiriin kuuluvaksi agnostikoksi""...Taustallani on minulle suuri merkitys. Kotini oli herätyskristillinen. iSäni oli kotoisin lestadiolaisen uuden herätyksen piiristä..
Siipola, Alpo Uusiheräys pohti tulevaisuuttaan. Kaleva 30.6.1997
Siipola, Alpo Kirkko elää Kiinassa. Kaleva 30.6.1997.
Silvola, Kalevi Puheenjohtajan mietteitä. Nimikysymys. Lähettäjä 3/1999
Silvola, Kalevi Lars Levi Laestadius 2/2000 Pohjolan pasuunan Lars Levi Laestadiuksen syntymästä tuli 10.1.2000 kuluneeksi 200 vuotta. Suuren rovastin merkitys ei kahdessa vuosisadassa ole himmentynyt, päinvastoin. Häntä muistetaan tänä vuonna laajasti. Pohjoismaissa pidetään tänä juhlavuonna lukuisa määrä tilaisuuksia, seminaareja ja juhlia, joissa hänen merkitystänsä arvioidaan. Laestadius on yhä ajankohtainen. Hänen saarnoistaan on hiljakkoin väitelty tohtoriksi. Tutkimuksesta käy ilmi, että saarnat vastasivat muodollisesti retoriikan yleisiä vaatimuksia puhumattakaan sisällön rikkaudesta. Viimeisimpiä väitöskirjoja on tutkimus, joka koskee lestadiolaisuuden leviämistä Helsingin seudulle. Tässä tutkimuksessa on Uusheräyskin tullut kauniisti esille. Lars Levi Laestadius oli monipuolinen lahjakkuus. Kristillisissä piireissä ei olla paljonkaan tietoisia hänestä luonnontutkijana, mutta juuri siinä ominaisuudessa hän sai aikalaisiltaan tunnustusta. Luonnontutkijan ote tuntuu vahvana hänen julistuksessaan. Ihastus kukan kauneuteen näkyy näissä sanoissa: "Etsikäät vielä iankaikkisuuden kukkaisia, jotka eivät muuta väriänsä koskaan... Laittakaat niin, te Siionin tyttäret, että te tulisitte niin kauniiksi ja niin koreiksi kuin yksi näistä kukkaisista, niin te kelpaisitte morsiameksi sille orjantappuroilla kruunatulle Kuninkaalle..." Kun hän tunsi Pohjolan luonnon, hän saattoi käyttää sitä sanomansa havainnollistamiseen. Hän saarnasi käyttäen tuttuja ja kauniita kielikuvia. Nämä antoivat väriä myös hänen evankeliumilleen. Laestadiuksen saarnat lähellä luontoa elävälle kansalle olivat luonnonläheisiä. Laestadiuksen perilliset ovat hajallaan. Lestadiolaisuus on pirstoutunut useampaan ryhmään kuin mikään muu suomalainen herätysliike. Pirstoutumisen syy on ollut kohtalokas seurakuntaoppi. Rovaniemellä 17.1. 2000 pitämässään esitelmässä Hannu Juntunen on osoittanut, ettei ahdasmielinen seurakuntaoppi "vain meillä on ainoa oikea seurakunta" ole peräisin Laestadiukselta itseltään. Juntunen sanoo, että Laestadiuksen mukaan elävä kristillisyys tarkoittaa ilmiötä, joka voi esiintyä muuallakin kuin omassa ryhmässä. Ahdasmielinen seurakuntaoppi on myöhemmän kehityksen tulos. Vaikka olemme tienneet tämän jo ennenkin, on hyvä, että asia sanotaan julki yhä uudestaan. Rauhanyhdistysläisen lestadiolaisuuden olisi nyt syytä osoittaa, mihin se perustaa muut pois sulkevan seurakuntaoppinsa. Ainakin itse odotan mielenkiinnolla, suostuuko lestadiolaisuuden valtavirta rehelliseen itseanalyysiin. Me uusheränneet olemme perineet Laestadiukselta rakkauden lähetystyöhän, Kristuksen kärsimystä korostavaan evankeliumin julistamiseen sekä hänen avaran seurakuntaoppinsa. Näistä on syytä pitää kiinni. Ihmisen kivinen sydän murtuu parannukseen, kun hänelle julistetaan kärsivää Kristusta. Näin julisti Pohjolan pasuuna lempeästi: "Niin seuratkaat nyt niitä verisiä askeleita, te harvat sielut, te valitut Jeesuksen opetuslapset, ja sinä, valittu Kristuksen morsian, jonka se veripunainen Kuningas on omalla verellänsä ostanut pimeyden ruhtinaalta ja kuolemallaan päästänyt vankeudesta."
Silvola, Kalevi Raahe kesäseurojen kaupunkina. Lähettäjä 5/2000. Raahessa on pidetty kolme kertaa Lestadiolaisen Uusheräyksen Kesäseurat. Kaikki ovat olleet paitsi eri vuosikymmeninä myös erilaisina aikoina. Kun kesäkuun 16.-18. päivinä tänä vuonna kokoonnutaan neljännen kerran, on sekin erilainen aika edellisiin verrattuna.
Vuonna 1936 pidettiin Kesäseurat kahdella paikkakunnalla Ensimmäiset seurat Raahessa olivat 3.-5.7. 1936. Siihen aikaan pidettiin kesäseurat kahdella paikkakunnalla. Ensin oltiin koolla Turussa 19.-22.6 ja sitten tultiin Raaheen.
Lähetyssaarnaaja Jaakko Ojanperä kirjoitti Huutavan Äänessä, joka silloin oli lehtemme nimi, että Raahen suuret kesäseurat muodostuivat Jumalan kansalle todelliseksi juhlahetkeksi. Jälkipolvia ajatellen on ollut arvokasta raportoida äänenkannattajassa, mitä seuroissa tapahtui. Seuraväkeä, erityisesti nuorta kansaa, kokoontui sekä lähiseudulta että kautta Suomen. Kiinnostavaa on tietää puhujaluettelokin. Jumalan elävää ja eläväksi tekevää sanaa, mitä ilmausta Ojanperä käytti, jakoivat hänen lisäkseen rovasti O. I. Heikel, kirkkoherrat F.B.A. Orkamaa ja E. Peura, pastorit M. Miettinen, M. Torvinen, J. Kurkela sekä maallikkoveljet A. Korhonen, F. Kontio, M. Sorsa, O. Junttila ja veli Nurmesjärvi.
Raahessa käytiin 1936 merkittävä keskustelu kristityn pelastusvarmuudesta. Aiheesta alusti rovasti O.I. Heikel. Ojanperän mukaan Heikel selosti kysymystä "lämpimillä, sydämiä koskettavilla sanoilla." Huutavan ääni julkaisi viisi sivua pitkän selostuksen keskustelusta. Näyttää siltä, että aihe on ollut pinnalla, koska on käytetty paljon puheenvuoroja. Koetettiin selvitellä varsinkin nuorten vaikeuksia. Keskusteluun rohkenivat ottaa osaa myös naiset, opettaja Maria Korhonen, sisaret Aini Airola sekä Törmälehto Haapavedeltä. Alustajan mukaan pelastusvarmuuden perusta on Kristuksen sovitustyö, se, "että Jeesus seisoo Jumalan edessä edesvastaajanani." Varmuuden säilyttämisen kannalta on tärkeää rippi ja yhteys toisiin kristittyihin. Lopuksi Ojanperä toteaa seuroista: "Ken siunausta kylvää, se myös saa sitä niittää."
1944 kyseltiin: "Joko Herra pian tulee?"
Toiset seurat olivat sotaaikana vuonna1944. Niille on tämä aika antanut oman leimansa. Rouva Aune Vuorela on eloisasti muistellut seurojen tuntoja 26.6.1944 Vartijan Ääni-lehdessä: "Paikkakunnan ja ympäristöseutujen ystävien väsymätön vaivannäkö yhteisen, kalliin asian hyväksi, teki mahdolliseksi ... tänä raskaana aikana suuren ystäväjoukon niinä muutamina päivinä viivähtää sanan virvoittavilla lähteillä. Palkitkoon Jumala kaiken vaivannäkönne teille, Raahen ystävät, sekä kaikille, jotka yhteistä asiaa palvelitte. " Erityisen kiitos-maininnan Aune Vuorela antaa Nevalan perheelle, "joka uupumattomassa toimeliaisuudessaan ... kantoi päivän kuorman ja helteen."
Vuorela kertoo, että sodan jylinä kuului miltei joka puolella maapalloa, ja entistään ankarampana rakkaan syntymä maamme kaakkoiskulmalla, Karjalan kannaksella. Hän muistelee: "Tuhansiin nouseva seuraväen joukko täytti viimeistä sijaa myöten Raahen kirkon avarat suojat. Eivät olleet epäsuotuisat matkustusmahdollisuudet eristäneet kokonaan Etelä-Suomen ystäviä osallistumasta seuroihin, vaan nähtiin sieltäkin monia mukana. Suuren enemmistön seurakansasta muodosti kuitenkin Keski-Pohjanmaan väestö." Epävarma aika toi seuravieraiden mieleen vakavia kysymyksiä. Joko Herra pian tulee? Kestääkö uskoni mahdollisten ahdistuksen aikojen alkaessa? Onko öljyä sydämeni astiassa ja syttyisikö lamppuni Yljän tullessa? Väki tunsi huolta kansamme kohtalosta. Muistettiin sodissa kaatuneita sankareita. Kansamme hätä, maan hallitus, taisteleva armeija ja isänmaa kokonaisuudessaan kannettiin rukouksessa Jumalan eteen, että hän johtaisi asioitamme "iankaikkiseksi parhaaksemme."
Selkeästi ja elävästi saarnattu sana kosketti seuravieraiden omaatuntoa. "Jouduttiin suuren syntisen paikalle sydämemme kovuuden, ylpeyden, itsekkyyden, kärsimättömyyden ja monien muiden syiden vuoksi. Yksi ja toinen sai armon nöyrtyä Jumalan väkevän käden alla, aukaista tunnon siteitä ja tulla valkeuteen tekoinensa." Kristuksen 'siunatut haavat ja pyhä veri' olivat ylistyksen kohteena. Niissä nähtiin armahtavan Isän kasvot.
Seuraväki palasi koteihinsa kiitollisena, että oli saanut yhdessä olla sanan puhuteltavana. Sana oli riisunut ja pukenut. Oli koettu, että elämä tulee kuoleman kautta, anteeksiantamus, autuus ja pyhyys "täydellisen uhrin osallisuuden kautta." Muistolauseena seuroista jäivät mieleen päätöspuheen tekstinä olleet sanat: "Menkää ja julistakaa Herran kuolemaa siihen asti kunnes hän tulee." Ne evästivät seuroista jokapäiväiselle taistelukentälleen palaavia matkalaisia.

1987 kokoonnuttiin perheväen juhlapitoihin.
Vuoden 1987 seurat ovat vielä monien mielessä. Seurojen tunnus oli merenrantakaupungille hyvin sopiva "Purjeisiini tuulta anna." Tätä sanontaa monet käyttivät puheenvuoroissaan. Tällä otsakkeella julkaistiin Vartijan Äänessä Veijo Koivulan kirjoitus. Hän viittasi aluksi kirkkoisä Krysostomoksen kuvaan kirkosta laivana, jonka mastona on risti, purjeena kristillinen usko, miehistönä uskovat ja Pyhä Henki ohjaa laivaa. Kuva on yhä opettava ja käyttökelpoinen. Koivula korosti: "On turvallista purjehtia tässä laivassa ja kuulua Jumalan perheväkeen. On turvallista kokoontua ...hänen perheväkensä juhlapitoihin Jumalan perintörikkauksia jakamaan." Tämä on hyvä kutsu ensi kesääkin ajatellen. Toivottavasti kaikki lukijamme innostuvat tästä kutsusta. Seuratuomisina Kirsti Siljander sai "sytykkeitä". Hän halusi paitsi säilyttää vanhaa seuraperinnettä myös kysellä uusia muotoja kesäseuratapahtumalle. Heikki Silvola kertoo omista saamisistaan: "näin monien silmien kostuneen... Uskon, että sana puhutteli, ruokki ja ravitsi. Kristus oli keskellämme ja meidän oli hyvä olla..."
Vuoden 2000 seuroissa vahvistutaan pyhästä perinnöstä
Jälleen ensi kesänä on Raahen vuoro. Toivon kaikkien seutukuntamme ihmisten painavan mieleensä nuo päivät ja saapuvan seuroihin. Olette kaikki juhlavieraita. Samoille päiville kuin tänä kesänä, 16. - 18. 6, osuivat myös vuoden 1944 seurat, tasan 56 vuotta sitten. Nyt kesäseurojamme sävyttää yhtäältä kirkon riemuvuosi 2000, toisaalta L.L. Laestadiuksen juhlavuosi; tänä vuonna on kulunut 200 vuotta hänen syntymästään. Odotamme, että nytkin saamme kokea samaa Hengen hoitoa kuin ennenkin, että sana ruokkii, rohkaisee ja lohduttaa. Odotamme, että Raaheen saapuu kautta Suomen kaikenikäistä väkeä "vauvasta vaariin, nuorista muoriin." Elämme pyhästä perinnöstä. Tulkaa rukoillen, ystävät. Tämä rauhaton, pinnallinen ja myrskyinen aika haastaa kaikki kynnelle kykenevät vahvistumaan yhteisestä uskostamme.
Silvola, Kalevi Piispajahdissa. Lähettäjä 10/2000. Oulun hiippakuntaan ollaan valitsemassa uutta piispaa. Vaalit pidetään 13.11.2000. Vaalitapa on uusi, kaksivaiheinen. Halukkaat ovat saaneet perustaa valitsijayhdistyksiä ehdokkaansa taakse. Näin vaalista on tullut entistä julkisempi ja selkeämpi. Kisaan on lupautunut viisi miestä. He ovat aakkosjärjestyksessä Risto Ahonen, Jaakko Elenius, Eero Junkkaala, Keijo Nissilä ja Samuel Salmi. Näistä Ahonen, Nissilä ja Salmi ovat väitelleet tohtoreiksi, jota tutkintoa piispalta nykyisin odotetaan, vaikka se ei olekaan vaatimus. Piispa on hiippakuntansa papiston esimies ja johtaa hiippakunnan työtä tumiokapitulin kanssa. Hänen toivotaan olevan hyvä hallintomies, oppinut teologi, viisas sielunhoitaja ja taitava saarnamies. Ihmisenäkin hänen odotetaan olevan esimerkillinen. Lähettäjän lukijoista useilla saattaa olla äänioikeus tulevissa vaaleissa. Siksi on hyvä tietää, ketä äänestää. Muidenkin on syytä olla selvillä ehdokkaista. Koetan arvioida heitä ja esittää parhaana pitämäni ehdokkaan. Kotimaassa 22.9. julkaistujen ehdokaslistojen mukaan dosentti Risto Ahosen taakse ei näytä asettuneen kuin pieni joukko. Ahonen onkin aika outo Oulun hiippakunnassa. Ahonen tunnetaan lähinnä lähetysteologina. Kannatus vaikuttaa sen verran pieneltä, että hän lienee poissa laskuista. Jaakko Elenius on teologian maisteri ja nykyisin Kotimaan päätoimittaja. Hän toimi aikaisemmin etiikan assistenttina Helsingin yliopistossa, Herättäjä-yhdistyksen toiminnanjohtajana ja sanomalehtimiehenä. Elenius oli mukana mm. arkkipiispanvaalissa ja on ollut monissa muissakin piispanvaaleissa. Elenius on lähinnä heränneiden ehdokas. Lehtimiehenä Elenius on osoittanut kiinnostusta varsinkin yhteiskunnallisiin asioihin. Elenius on jo 60-vuotias, joten hänen kaudestaan tulisi varsin lyhyt. Kannattaneeko piispaksi valita miestä, joka jää pian eläkkeelle? Eero Junkkaala on Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Helsingistä. Tämä instituutti on eräänlainen hengellinen vastalaitos Teologiselle tiedekunnalle, jota monet pitävät liian maallisena. Junkkaala on tutkinut Palestiinan arkeologiaa ja valmistellee siitä väitöskirjaa. Hänet tunnetaan vahvana hengellisenä julistajana, mutta on samalla kokonaisnäkemykseltään konservatiivinen. Junkkaala onkin niiden ehdokas, jotka vastustavat naispappeutta ja hän on ehdokkaista ainoa, joka on kieltäytynyt vihkimästä naisia papeiksi. Junkkaalalla näyttää olevan jonkin verran vähemman kannatusta kuin esim. Eleniuksella. Keijo Nissilä on tehnyt elämäntyönsä Oulun hiippakunnan pääsihteerinä ja näin hänellä on kotikenttäetu. Mutta hänellä on myös kotikenttärasite. Nissilä kuuluu rauhanyhdistysläiseen lestadiolaisuuteen, joka on sitä mieltä, että uskovia on vain sen piirissä. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys opettaa, että todellinen Jumalan valtakunta on vain heidän keskellään. Suomen evankelisluterilainen kirkko ei edusta Jumalan valtakuntaa. Keijo Nissilä ei ole sanoutunut irti näistä käsityksistä. Olisi kummastuttavaa, melkein käsittämätöntä, jos piispaksi valittaisiin mies tästä yhteisöstä. Aiheellisesti voi kysyä, mikä olisi silloin piispan suhde kirkkoonsa, kun hän ei voi hyväksyä sitä hengelliseksi yhteisöksi. Miten piispa voisi olla ei - rauhanyhditysläisten pappien tuki ja sielunhoitaja, kun ei tunnustaisi heitä edes uskoviksi? Samuel Salmi on toiminut aikaisemmin Oulun tuomiokirkkoseurakunnan apupappina ja kappalaisena ja tässä välissä pari vuotta Ylitornio opiston vs. rehtorina. Hän on ollut Turun hiippakunnan pääsihteerinä ja toimii nyt Turussa Katariinan seurakunnan kirkkoherrana ja samalla rovastikuntansa lääninrovastina. Salmi on toiminut myös Turun tuomiokapitulin pappisasessorina kuuden vuoden ajan. Hänen isänsä Emil Salmi suoritti elämäntyönsä pohjoisessa toimien mm. Muonin ja Tervolan kirkkoherrana, rakastettuna sielunhoitajana. Samuel Salmi on minun ehdokkaani. Kutsun kaikkia äänioikeutettuja äänestämään häntä.
Uusheräys kokoontui Haapavedellä. Kotimaa 25-26/24.6.1999.
Sutinen, Sylvia Joensuun lestadiolainen Lähetysyhdistys viettää ensi sunnuntaina 100-vuotisjuhlaansa. Kirkkotie 9.3.1994.
Sutinen Sylvia Herätysliikkeet kirkon rikkaus. Joensuun Lestadiolainen Lähetysyhdistys 100 vuotta. Kirkkotie 23.3.1994.
Uudenherätyksen seuroissa Oulaisissa mukana inkeriläisiä. Kaleva 30.6.1991.
Uudenheräyksen kesäseurat huolissaan tulevaisuudesta. Kaleva 29.6.1992.
Uudenheräyksen kesäseurat Ylivieskassa. Ilkka 30.6.1996.
Uudenheräyksen seurat Ylivieskassa. Ilkka 28.6.1996.
Uudenheräyksen nimikkolähetit jälleen työhön. Kaleva 30.6.1987.
Uusiheräys Kurikassa. Kotimaa 27-28/8.7.1994.
Päivitetty 01.01.2007 23:12
© Lestadiolaisuus.info

Sponsored by ProKarelia