Lestadiolaisuuden tutkimus

Tällä sivulla on lestadiolaisuutta käsitteleviä tutkimuksia. Tietoja kerätään koko ajan. Ilmoita puuttuvasta tutkimuksesta(si) sähköpostilla osoitteeseen . Sivustolle toivotaan yliopistollisia tutkimuksia kuten tohtorinväitöskirjoja, lisensiaattitöitä ja Pro Gradu -tutkielmia.

Uskontojen ja uskonnollisten ilmiöiden historia on merkittävä osa kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa. Mitä tiiviimmin uskonnollisten liikkeiden tutkimus liittyy historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin, sitä hedelmällisempiä ovat tutkimustulokset. Uskonnolliset yhteisöt eivät koskaan ole olleet täysin erossa ympäröivästä yhteiskunnasta, vaikka niiden jäsenillä saattaa olla tällainen mielikuva. Uskonnolliset yhteisöt vaikuttavat ajoittain voimakkaasti toimintaympäristössään muovaten sitä. Tuo vuorovaikutus ei ole suinkaan yksipuolista, vaan ympäröivä yhteiskunta pakottaa koko ajan yhteisön ottamaan kantaa ja sopeutumaan ympärillä tapahtuviin muutoksiin. Uskonnollisten yhteisöjen muodostuksen pohjana oleva prosessi ei periaatteessa poikkea muista ryhmämuodostuksen prosesseista. 1

Suomessa vaikuttavista uskonnollisista liikkeistä on varsinkin lestadiolaisuus ollut lähes jatkuvasti tiedotusvälineiden huomion kohteena. Herätysliikkeen alkuvaiheissa alkuvoimainen dynaamisuus, eräät opilliset korostukset sekä liikkeen nopea leviäminen herättivät huomiota. Myöhempää mielenkiintoa selittänevät lestadiolaisten suurehko määrä, liikkeen sisällä ilmenneet erimielisyydet sekä liikkeen konservatiivisuus ja protesti modernisaation mukanaan tuomia ilmiöitä vastaan. Kiinnostusta on lisännyt se, että lestadiolaisuus on ainoa 1700- ja 1800-luvuilla Pohjoismaissa syntynyt herätysliike, joka on levinnyt usean valtakunnan alueelle. Lestadiolaisuus ja sen suhde ympäröivään yhteiskuntaan on ollut laajahkon tieteellisen tutkimuksen kohteena. Aiheesta on tehty useita väitöskirjoja sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa tunnetuin lestadiolaisuuden tutkija on ollut Olaus Brännström ja Norjassa Dagmar Sivertsen. Pohjois-Amerikan lestadiolaisuuden alkuvaiheita on selvittänyt Pekka Raittila ja Viron lestadiolaisuutta Jouko Talonen. Suomessa lestadiolaisuuden levinneisyyttä ja yhteisömuodostusta ovat tutkineet mm. Pekka Raittila2 ja Seppo Lohi.3 Lestadiolaisuuden tutkimuksen tulevia haasteita on pohtinut Jouko Talonen.4

Viipurin läänin lestadiolaisuutta on tutkinut Valma Luukka. Luukan laudaturtyöt Lestadiolaisuuden tulo Viipurin lääniin ja Viipurin läänin lestadiolaiset maallisen oikeuden toimenpiteitten kohteena vuosien 1870-1900 välisenä aikana valmistuivat vuonna 1964. Pohjois-Karjalan lestadiolaisuuden alkuvaiheita on tutkinut pastori Kauko Mäntylä pastoraalikirjoituksessa vuonna 1953.5 Hämeen lestadiolaisuutta on selvittänyt Paavo Viljanen6 ja Satakunnan Oiva Virkkala.7 Viime vuosina on lähinnä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ilmestynyt useitten paikallisyhdistysten historioita ja juhlakirjoja.8

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitoksella on tehty useita laudatur- ja pro gradu -töitä herätysliikkeistä ja niiden vaikuttajayksilöistä.9 Karjalaa koskevia tutkimuksia on Luukan laudaturtöiden lisäksi ilmestynyt vähän. Ainoastaan Kannaksen hyppääjäliikkeestä on olemassa Yrjö Puolanteen laajahko tutkimus. Juhani Pörstiltä on vuonna 1970 valmistunut pro gradu Kirkko ja herätysliikkeet Kurkijoen rovastikunnassa ja Uukuniemellä 1870 - 1904. Siinä käsitellään lestadiolaisuutta varsin laajasti. Matti Vainikaisen pastoraalikirjoituksessa vuodelta 1969 on tutkimuksen kohteena Karjalan ja Savon lestadiolaisuudessa vuosisadan vaihteessa ilmenneet separatistiset pyrkimykset. Historiallisessa Aikakauskirjassa ilmestyi vuonna 1940 Eino Salokkaan asenteellinen tutkimus Laestadiolaisuus Liperissä 1800-luvun loppupuolella.10 Pääosa Karjalan lestadiolaisuudesta tehdyistä tutkimuksista päättyy näin ollen 1900-luvun ensimmäisiin vuosiin. On syytä mainita Erkki Kansanahon yleisteos luovutetun Karjalan kirkollisesta elämästä vuodelta 1985 ja Pentti Laasosen Vanhan kirkollisuuden hajoaminen Pohjois-Karjalassa.11

Koko maata käsitteleviä varhaisimpia lestadiolaisuuden historian yleisesityksiä ovat vuonna 1927 ilmestynyt Väinö Havaksen Lestadiolaisuuden historia pääpiirteissään sekä Kullervo Hulkon Minä lähetän teidät vuodelta 1956. Hulkon kirja käsittelee vanhoillislestadiolaisuudessa ilmenneitä piirteitä. Havaksen kirja on laajempi yleisesitys.12 Pekka Raittilan väitöskirja (1976) Lestadiolaisuus 1860-luvulla rajoittuu ajankohtaan, jolloin herätysliike ei ollut vielä yksittäistapauksia lukuun ottamatta saavuttanut Itä-Suomea. Väitöskirja antaa kokonaiskuvan liikkeen leviämisestä Pohjois-Suomessa. Pekka Raittila on muissa tutkimuksissaan ja artikkeleissaan selvittänyt laajasti herätysliikettä, sen vaikuttajayksilöitä ja sisäistä vuorovaikutusta sekä liikkeen suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan.13

Viimeisin koko maan lestadiolaisuutta käsittelevä tutkimus on Seppo Lohen vuonna 1997 ilmestynyt väitöskirja Pohjolan kristillisyys. Kysymyksessä on lähinnä kirkkomaantieteellinen kartoitus lestadiolaisuuden leviämisestä Suomessa vuosina 1870 - 1899.14 Siinä Seppo Lohi selvittää seurakunta seurakunnalta herätysliikkeen leviämisen lisäksi sen kannatuksen 1800-luvun lopulla. Lohen tutkimus perustuu apulaisprofessori Pekka Raittilan keräämään materiaaliin, joka on sijoitettu Oulun maakunta-arkiston Laestadiana-kokoelmaan.15 Uusin lestadiolaisuuden leviämistä ja yhteisönmuodostusta selvittänyt väitöskirja on Martti Vuollon Lestadiolaisuus Helsingissä vuoteen 1963. Vuollo selvittää tutkimuksessaan myös 1900-luvun alussa liikkeen hajaannuksessa syntyneiden lestadiolaisryhmien toiminnan eriytymistä ja niiden keskuudessa ilmenneitä erimielisyyksiä.16 Viimeisin Martti Vuollon tutkimus on syksyllä 2003 ilmestynyt kouluneuvos Martti E. Miettisen (1903 – 1985) monografia. Monografia sisältää runsaasti hyödyllistä uudenheräyksen toimintaa valaisevaa tietoa.17

Herätysliikkeen suhdetta politiikkaan, yhteiskunnallista osallistumista ja liikkeen poliittista vaikutusvaltaa Pohjois-Suomessa on tutkinut Jouko Talonen. Hän on myös selvittänyt liikkeen asennoitumista kieltolakiin ja lestadiolaislehdistön kannanottoja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.18 Lisäksi lestadiolaisista poliittisista vaikuttajista on tehty useita opinnäytetöitä.19 Herätysliikkeiden levinneisyyttä on tutkimuksissaan kartoittanut mm. Ari Haavio.20 Edelleen kuitenkin puuttuu sekä 1800-luvulta että 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä kaikkia herätysliikkeitä koskeva, systemaattinen levinneisyystutkimus. Uskonnollisten yhdistysten perustamista on tutkinut Markku Heikkilä.21 Herätysliikkeitten kannatuksen selvittämisessä Heikkilän tutkimuksista on kuitenkin vain rajallista hyötyä, sillä evankelista liikettä lukuun ottamatta laaja organisoituminen ja yhdistysten perustaminen alkoi herätysliikkeissä vasta toisen maailmansodan jälkeen. Pauli Niemelän tutkimusten kohteena ovat olleet alueelliset erot kirkon toiminnassa.22 Vuonna 2000 tuli Laestadiuksen syntymästä kuluneeksi 200 vuotta. Merkkivuotta juhlistettiin julkaisemalla useita Laestadiusta ja lestadiolaisuutta käsitteleviä kirjoja.23 Jouko Talosen arvion mukaan ei Laestadiuksen juhlavuosi tuottanut kuitenkaan merkittävää uutta tietoa ”Pohjolan pasuunasta”.24

Lestadiolaisuuden tutkimus on pääosin keskittynyt liikkeen leviämisen ja opillisten erityispiirteiden selvittämiseen. Tutkimuksia on tehty lähinnä liikkeen vahvimmalla kannatusalueella Pohjois-Suomessa. Yhteiskunnallista vaikutusta ei ole tutkittu juuri lainkaan herätysliikkeen vahvimman kannatusalueen ulkopuolella. Erityisesti tämä koskee 1900-lukua. Uusimmassa lestadiolaisuutta koskevassa tutkimuksessa (2004) on Mauri Kinnunen selvittänyt lestadiolaisuuden leviämistä, yhteisönmuodostusta ja toimintaa Pohjois-Karjalassa ja entisen Viipurin läänin alueella 1870-luvulta talvisodan syttymiseen saakka. Pohjois-Karjalassa ja Viipurin läänin alueella esiintyi sekä luterilaisuutta että ortodoksisuutta toistensa lomassa. Alueelta käytiin vilkkaasti työ- ja kauppamatkoilla Venäjällä, erityisesti Pietarissa. Muutto alueelta Venäjälle ja takaisin oli yleistä Suomen itsenäistymiseen saakka. Alueen asukkaat olivat kiinteässä uskonnollisessa, kulttuurisessa ja taloudellisessa vuorovaikutuksessa Venäjän kanssa. Kinnusen tarkoituksena on ollut löytää lestadiolaisesta herätysliikkeestä piirteitä, jotka ovat syntyneet vuorovaikutuksesta kahden - itäisen ja läntisen - kulttuurin rajalla. Pyrkimyksenä on ollut lisäksi selvittää, löytyykö väitteelle ”Itä-Suomi on erilainen” pohjaa myös lestadiolaisuuden historiasta Karjalassa.25

Viitteet

1 Waardenburg 1986, 119, 133-134

2 Pekka Raittilan Lestadiolaisuuden matrikkeli ja bibliografia vuodelta 1967 on yhä tänäpäivänä lestadiolaisuuden tutkimuksen perusteos. Pekka Raittilan roolia lestadiolaistutkijana ja lestadiolaisuutta koskevan materiaalin kerääjänä on valottanut Seppo Lohi artikkelissaan Pekka Raittila lestadiolaisuutta koskevan lähdeaineiston kerääjänä ja järjestäjänä (SKHSV 1999 - 2001, s. 275 – 288).

3 Olaus Brännströmin keskeisimmät tutkimukset ovat Den laestadianska själavårdstraditionen i Sverige under 1800-talet. (Bibliotheca theologiae practicae 13. Diss. Uppsala 1962) ja Lannavaara-missionen och laestadianismen. (Bibliotheca theologiae practicae 46. Stockholm 1990.) Dagmar Sivertsenin väitöskirja Laestadianismen i Norge ilmestyi vuonna 1955. Pekka Raittilan Lestadiolaisuus Pohjois-Amerikassa vuoteen 1885 (SKHST 121) valmistui 1982, Jouko Talosen tutkimus Viron lestadiolaisuudesta Viron lestadiolaisuus 1886 - 1953 (Studia Historica Septentrionalia) vuonna 1988.

4 Talonen, Jouko: Lars Levi Laestadiuksen juhlavuosi 2000. – SKHSV 89 – 91 (1999 – 2001).

5 Mäntylä, Kauko: Lestadiolaisuus Pohjois-Karjalassa 1800-luvun loppupuolella. Pastoraalikirjoitus. Kuopion Tuomiokapitulin Arkisto 1953.

6 Viljanen, Paavo: Lestadiolaisesta liikkeestä Tampereen hiippakunnassa. - Jumalan työsaralta III. Tampereen hiippakunnan vuosijulkaisu 1950. Helsinki 1949.

7 Virkkala, Oiva: Porin seudun laestadiolaisuus Laudaturkirjoitus.Helsinki 1932 ja Laestadiolaisuus satakuntalaisella maaperällä. Piirteitä Porin seudun laestadiolaisuuden historiasta. - Satakunta XI, 1939. Vuonna 1970 ilmestyi Oiva Virkkalan tutkimus Emil Teodor Gestrin ja satakuntalainen pyhä-liike (Helsinki 1970), jossa Virkkala selvittää satakuntalaisen pyhä-liikkeen ja lestadiolaisuuden kohtaamista.

8 Esim. Heinänen, Hannu. toim; Silta yli virran. Vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden vaiheista Tornion seudulla. Oulu 1987; Särkiniemi, Seppo. toim; Hyvän paimenen hoidossa. Helsingin Rauhanyhdistys 100 vuotta. Jyväskylä 1988; Lumijärvi, Eero: Teidän keskellänne. Tampereen Rauhanyhdistys 100 vuotta. Jyväskylä 1990; Niemikorpi, Antero: Valona ja suolana. Juhlakirja Vaasan ja sen ympäristön Rauhanyhdistyksen täyttäessä 50 vuotta. Vaasa 1993; Hyvärinen Mauri & Juvonen Pertti & Kaasinen Aune & Karppinen Marjatta & Korhonen Aino & Naumanen Tauno & Pieviläinen Kyösti: Kohti rauhan rantaa. Juhlakirja Joensuun Rauhanyhdistyksen täyttäessä 100 vuotta. Joensuu 1994; Kupsala Jari: Tähän asti. Oulun Rauhanyhdistys 100 vuotta. Jyväskylä 1995; Kokkoniemi Seppo: Sinun kädessäsi. Haapaveden rauhanyhdistysten vaiheita. Jyväskylä 1995; Kalliokoski, Anneli; Kylvö ja kasvu. Nivalan rauhanyhdistysten historiaa Jyväskylä 1995; Mantila, Raili; Vapautetut sydämet. Ylivieskan rauhanyhdistyksen vaiheita. Jyväskylä 1998; Alaranta, Juhani & Eskola, Kaija & Härö, Jussi & Kekolahti, Kaija & Nuorala, Markku & Palola, Ari-Pekka; Armopöydän ääressä. Merijärven Rauhanyhdistys ry 70 vuotta. Rovaniemi 1999; Sorjanen, Merja; Kylvövainiolta. Sievin lestadiolaisuuden ja rauhanyhdistysten vaiheita. Jyväskylä 1999; Lohi, Tuomas; Lähteistä kasvaa virta. Lestadiolaisuuden vaiheita Haapajärvellä 1863 – 2000. Jyväskylä 2000.
Esikoislestadiolaisuuden parissa ilmestynyt merkittävin paikallishistoria on Raimo Airamon ja Seppo Leivon Esikoislestadiolaisuus Lahdessa ja sen ympäristössä, joka julkaistiin Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjassa vuonna 1983. Lisäksi esikoislestadiolaisten Rauhan Side-lehdessä on julkaistu useiden paikkakuntien esikoislestadiolaisuuden lyhyitä historiikkejä. Rauhan Sanan suunnan toimesta on julkaistu historiikki Ylivieskan (Tapani Vähäkangas; Lestadiolaista kristillisyyttä Ylivieskassa. Ylivieskan Rauha-niminen yhdistys 100-vuotias. Ylivieska 1996) ja Himangan lestadiolaisuudesta (Ahti Pöyhtäri: Himangan Rauhanyhdistyksen historiaa 100-vuotiselta taipaleelta. (sl. 1994).

9 Vuonna 1967 käynnistettiin Helsingin yliopistossa herätysliikkeiden tutkimusprojekti, jonka keskeisiä tavoitteita oli herätysliikkeiden alueellisen levinneisyyden kartoittaminen (Pentikäinen 1975, 89 – 93).

10 Puolanne, Yrjö: Hyppääjälahkosta Valkjärven seurakunnassa. Jyväskylä 1936; Pörsti, Juhani; Kirkko ja herätysliikkeet Kurkijoen rovastikunnassa ja Uukuniemellä 1870-1904. Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian pro gradu -tutkielma HYTTK 1970; Vainikainen, Matti; Pellikkalaisuus-nimisen separaatioliikkeen syntyyn johtaneita syitä. Pastoraalikirjoitus Oulun tuomiokapitulissa. 1969; Salokas, Eino; Laestadiolaisuus Liperissä 1800-luvun loppupuolella. HArk XLVII, 417 - 433.

11 Laasonen, Pertti: Vanhan kirkollisuuden hajoaminen Pohjois-Karjalassa. SKHST 83. Joensuu 1971; Kansanaho, Erkki: Kirkko Karjalassa. Lappeenranta 1985.

12 Havas, Väinö: Lestadiolaisuuden historia pääpiirteissään. Oulu 1927; Hulkko, Kullervo: Minä lähetän teidät. Piirteitä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen toiminnasta ja vanhoillislestadiolaisuudesta vuosina 1906 -1955. Lahti 1956.

13 Esim. Lestadiolaisuus suomalaiskansallisena ja kirkollisena liikkeenä (Valvoja 1962); Lestadiolaisuuden matrikkeli ja bibliografia (SKHST 74. Forssa 1967); Herätysliikkeet 1900-luvulla. (Kirkko suomalaisessa yhteiskunnassa. Toim. Markku Heikkilä & Eino Murtorinne. Hämeenlinna 1977); Esikoislestadiolaisuus Suomessa (SKHSV 74 Loimaa 1984).

14 Lohi, Seppo: Pohjolan kristillisyys. Lestadiolaisuuden leviäminen Suomessa 1870 -1899. Diss. Oulu. Jyväskylä 1997.

15 Lohen tutkimuksen arvostelut, ks. Mustakallio, Hannu: Herätysliikehistorian uusi aluevaltaus. – SKHSV 87– 88 (1997 – 1998).

16 Vuollo, Martti: Lestadiolaisuus Helsingissä vuoteen 1963. Diss. 1999. Vuollon tutkimuksen arvostelu: Ks. Talonen 2000c, 173 – 175.

17 Vuollo, Martti; Martti E. Miettinen. Periaatteen mies. Hämeenlinna 2003.

18 Esim. Vanhoillislestadiolaisuus ja kieltolaki vuosina 1931-1932. (Scripta Historica VI. Oulu 1980). Eräs ajankuva: esikoislestadiolaisten yhteiskunnallinen julkilausuma vuonna 1931. (SKHSV 72 (1982). Saarijärvi), Esikoislestadiolaiset ja puoluepolitiikka vuosina 1900-1940. (Scripta Historica IX. Oulu 1985); Pohjois-Suomen lestadiolaisuuden poliittisyhteiskunnallinen profiili 1905- 1929. (SKHST 144. Diss. Helsinki. Jyväskylä 1988); Esikoislestadiolaiset ja lapuanliike 1929-1932. (Kirkko ja politiikka 1929-1932. SKHST 153. Jyväskylä 1990.), Esikoislestadiolaisuus ja suomalainen yhteiskunta 1900-1940 (SKHST 163. Jyväskylä 1993).

19 Mm. Kinnunen, Hannu: Leonard Typpö. Tutkimus erään vanhoillislestadiolaisen maallikkosaarnaajan asemasta herätysliikkeessä saarnatoiminnan ja poliittisen toiminnan valossa. Suomen kirkkohistorian laudaturtyö. HYTTK 1972; Kärkkäinen, Timo: Väinö Havas poliittisyhteiskunnallisena vaikuttajana 1929-1940. Suomen ja kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. HYTTK 1994; Kinnunen, Matti: Antti Koukkari vanhoillislestadiolaisen perinteen ja kirkon tulkitsijana 1954-1958. Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian pro gradu -tutkielma. HYTTK 1994.

20 Haavio, Ari: Suomen uskonnolliset liikkeet. Porvoo 1965.

21 Heikkilä, Markku: Kirkollisen yhdistysaktiivisuuden leviäminen Suomessa. Diss. SKHST 112. Helsinki 1979.

22 Vanhoillislestadiolaisuudessa organisoitumista tapahtui jonkin verran 1920- ja 1930-luvuilla. Ensimmäinen järjestäytymisaalto oli vuosina 1925-1930 (Hulkko 1956, 76). Esimerkiksi Alatornion seurakunnan alueelle perustettiin vuosina 1925-1926 kaksi rauhanyhdistystä, ja useissa muissa kylissä oli järjestäytymispyrkimyksiä (Kankkonen 1973, 45-52); Niemelä, Pauli: Alueelliset erot kirkon toiminnassa. Kokonaistutkimus Suomen evankelisluterilaisen kirkon toiminnan alueellisista eroista vuonna 1971.
Sosiaalipoliittisen yhdistyksen tutkimuksia 26. Helsinki 1977.

23 Suomessa julkaistiin Suomen Teologisen instituutin toimesta eri tutkijoiden artikkeleita sisältänyt Lestadiolaisuuden monet kasvot, Ruotsissa Kuninkaallisen tiedeakatemia julkaisema teos Lars Levi Laestadius. Botaniker – lingvist – etnograf – teolog ja Norjassa myös useiden tutkijoiden yhteisteos Vekkelse och vitenskap sekä Norjan Kveeniliiton toimesta lähinnä lestadiolaisuutta yhteiskunnassa

ja kirjallisuudessa esitellyt Synd og Tilgivelse.

24 Talonen 2002, 355.

25 Itä-Suomen instituutti järjesti kesällä 1969 Mikkelissä Itä-Suomi -viikon, jonka aikana pidetyissä seminaareissa ja esitelmissä peilattiin itäsuomalaista identiteettiä ja sen osatekijöitä. Viikon aikana pidetyistä esitelmistä on julkaistu artikkelikokoelma nimellä Itä-Suomi on erilainen. Julkaisun esipuheessa todetaan ykskantaan: Itä-Suomi on erilainen kuin Länsi-Suomi yhtä hyvin historiallisessa, kulttuurisessa, sosiaalisessa ja psykologisessa kuin maantieteellisessä ja taloudellishallinnollisessa vertailussa (Justander & Otalahti 1969, 7).