Hulkko Kullervo Veljeskokous Pudasjärven pappilassa SLL 9/1943, 194 - 195. Kristillisyytemme jokavuotiseksi tullut pappien veljeskokous oli viime elokuun 24-26 päivinä Pudasjärven pappilassa, veli ja sisar Honkasalon vieraanvaraisessa kodissa. Kutsu tähän kokoukseen oli lähetty yli 60 veljelle. Vain 15 pappisveljeä, 3 naisteologia ja lisäksi papinemäntiä oli voinut noudattaa kutsua….Kokouksen puheenjohtajina toimivat veljet rovasti Alfred Virkkula ja lääninrovasti O.H.Jussila….Ajankohtaisista ja tärkeistä kysymyksistä keskusteltiin vilkkaasti. Vaikeisiinkin asioihin saatiin valaisua. Veli O.H.Jussila teki alustusesitelmän "Acies mentis-oppi ja nykyaika"….Veli Kullervo Hulkko alusti kysymyksen "Nuoriso ja kristillisyytemme". Kolmantena keskustelukysymyksenä oli "Asevelipastorien työ". Kaikki kolme asevelityössä mukana olevaa veljeä, Antti Koukkari, Hannes Leinonen ja Reino Kallio, olivat veljeskokouksessa läsnä…Veli Mauno Mäkinen oli tervehdyksessään tehnyt ehdotuksen ylioppilaskodin perustamisesta Helsinkiin. Tällaista uskovaisten ylioppilaitten kotia on jo kauan kaivattu. Helsingin yliopistossa opiskelevat jumaluusopin ylioppilaat tulisivat lähinnä kysymykseen. Ehkä Helsingin kristityt ryhtyvät asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Jussila, O. H. Vuosikokous ja suuret seurat Haapajärvellä SLL 8/1943, 170-171. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys r.y:n vuosikokous ja sen yhteydessä suuret seurat pidettiin viime kesäkuun viimeisenä ja heinäkuun ensimmäisenä päivänä Haapajärvellä….Keskusyhdistyksen palveluksessa on jo useaan otteeseen ollut lyhyehköjä kausia matkapappi. Vuosikokoukselle oli nyt tehty ehdotus vakinaisen matkasaarnaajan toimen perustamisesta. Asia jätettiin johtokunnan valmisteltavaksi. Erikoisen tärkeä oli päätös perustaa laestadiolainen keskuskirjasto ja –arkisto Ouluun. Kysymyksen alusti kirkkoherra Kullervo Hulkko. Keskuskirjastoon ja arkistoon yritetään koota kaikki laestadiolaisuutta koskevat julkaisut, sanomalehti- ja käsikirjoitukset. Ensimmäisiin toimenpiteisiin asian toteuttamiseksi valtuutettiin keskusjohtokunnan puheenjohtaja, sihteeri sekä alustuksenpitäjä.. Uusi diakoniatoiminta, " Kristittyjen veljesapu"-niminen keräys Koillis-Suomen ja Lapin hädänalaisten ja sodasta kärsimään joutuneitten perheiden hyväksi on päässyt yllättävän hyvään alkuun. Vuosikokouksen yhteydessä pidettiin myös tavanmukaiset suuret seurat, joihin oli kokoontunut osanottajia n. 6000 henkeä…puhujia oli seuroissa useita kymmeniä, heistä pappisveljiä toistakymmentä. Sanaa julistivat mm. rovasti Kustavi Lounasheimo, kirkkoherrat Pauli Kauppinen, Paavo Viljanen ja Kullervo Hullkko, pastorit Eino Pietilä ja Reino Kallio, opettaja Heikki Jussila, saarnaajat Jaakko Väärälä, Kalle Timonen, Erkki Kela, Heikki Saari, Joonas Timlin ja Toivo Leppänen….ehtoollisvieraiden määrä nousi yli 1700:n.
Nimim. Korvenkulkija Matkanvarrelta. Suurta tuhlaustako? SLL 4/1943, 79-80. Kuten muistetaan, keskusteltiin SRK:n viime kesän vuosikokouksessa kristillisyyden suhtautumisesta pakanalähetystyöhön. Käytetyistä puheenvuoroista huokui syvä ja lämmin ymmärtämys lähetystyötä kohtaan sinänsä. Vakuuttavasti korostettiin sitä, että se kuuluu Jeesuksen opetuslapsilleen antamaan tehtävään. Jos lähetystyö kiellettäisiin, täytyisi Raamatusta pyyhkiä pois paljon muuta. Aikaisemmin lienee kristillisyyden piirissä ollut toisenkinlaista suhtautumista pakanalähetykseen. Sen syyt ovat olleet ymmärrettäviä. Kristityillä ei ole ollut luottamusta tämän työn tekijöihin, koska heidän sieluntilansa on meille tuntematon ja koska tämän työn edustajat eivät ole suinkaan aina suhtautuneet kotimaassa ystävällisesti ja ymmärtämyksellä siihen elämänliiikkeeseen, jonka keskuudessa meidän sydämemme ovat löytäneet Jumalan rauhan ja käsittäneet elämän. Mutta tällainen ajattelu, niin inhimillisesti ymmärrettävää kuin se onkin, on merkinnyt "lapsen heittämistä pellolle pesuveden mukana". Miten eri mieltä me saatamme ollakin käytännöllisestä lähetystyön suorittamisesta, lähetystyö sinänsä sisältyy Jeesuksen antamaan valtavaan tehtävään…Mikäli joku sydämen kautta tuntemistamme veljistä tietäisi saaneensa kutsumuksen evankeliumin viemiseen pakanamaihin ja sinne todella lähtisi, emme suinkaan voisi muuta kuin siunata hänen menonsa, rukoilla hänen puolestaan ja auttaa häntä aineellisillakin varoilla.
Tapaninen Pekka, Viljanen Paavo, Väärälä Jaakko Kehoitus SLL 9/1943, 202-203. Pyyntö materiaalin lahjoittamiseksi SRK:n vuosikokouksessaan 30.6.1943 tekemän päätöksen mukaiseen Lestadiolaisen herätysliikkeen keskusarkistoon.
Viljanen Paavo Ajatuksia kirkkopäivien johdosta. SLL 2/1943, 28 - 29. Meidän kristittyjen kanta on kautta aikojen ollut selvä ja jyrkkä marksilaisuuteen. Ei kukaan voi toki samanaikaisesti uskoa syntejään anteeksi Jumalan Pojan veressä ja tunnustaa, ettei "muuta johtajaa ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias". Kun asiasta on kristittyjen toimesta joskus annettu julkilausumiakin, ei niillä ole kuitenkaan tahdottu milloinkaan hyökätä työväkeä vastaan, sillä - niinkuin eräs veli hiljattain lausui - "elävä kristillisyys on ollut ennen kaikkea työtätekevien piirissä matalla kulkevaa". Kun nytkin ajattelemme kristittyjen suurta joukkoa, tulevat mieliimme välittömästi Paavalin sanat: Ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja haleveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on". Elävän kristillisyyden parissa ovat eri yhteiskuntaryhmien piireistä olevat henkilöt ilman häiritseviä ristiriitoja löytäneet aina toisensa rakkaina veljinä ja sisarina Kristuksessa. Maalliset eroavaisuudet ovat menettäneet merkityksensä ja maalliset asemat tärkeytensä, kun on päästy Jumalan lapseudesta osallisiksi. Ei ollut enää vastakohtakäsiteparia: Työmies – porvari. Kristittyjen suuressa joukossa on ollut yksi sydän ja yksi sielu. Tämä kristillisyyden vaikutus on varmaan säteillyt ulospäinkin, yli kristittyjen piirin. Osaltaan luoden sitä pohjaa, jolta syksyllä 1939 syntyi kansallinen yksimielisyys. Todellinen parannus ei milloinkaan tapahdu sanomalehtikirjoituksilla, julkilausumilla tai kirkkopäivien ponsilla, mutta ne "voivat olla auttamassa heikkoja laumasieluja vapautumaan vääristä tunnuksista, jotka he ehkä jo sisimmässään ovat tunteneet tai ainakin vaistonneet vääriksi", käyttääkseni erään ystävän lausumaa ajatusta. Me toivomme hartaasti, että Suomen työväen sieluja yhä laajentuvasti pääsee ruokkimaan elävä kristillisyys Jumalan rauhan sanomallaan Se ei kylläkään vie sitä luokkataistelun linjoille, mutta sitä varmemmin parantaa sen sosiaalisiakin oloja. Työväenliikkeen oikeutetut vaatimukset korjauksista yhteiskunnallisiin oloihin ovat ilmeisesti johdetut evankeliumista, mutta ne on samalla vääristelty irroittamalla ne elävästä uskosta. Linkki.
