© Lestadiolaisuus.info
Maaliskuun seitsemäntenä päivänä 1999 tuli kuluneeksi sata vuotta lestadiolaisen kristillisyyden ehkä merkittävimmän maallikkosaarnaajan Juhani Raattamaan kuolemasta. Vaikka kristillisyydessämme ei haluta korottaa ketään "Herran viinimäen työntekijöistä" jalustalle, on hyvä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan ennen uskoneitten elämänvaiheita ja uskonkilvoitusta. Heidän elämänkohtaloissaan paljastuu selkeästi Jumalan johdatus. Perehtymällä niihin meillä on mahdollisuus saada vahvistusta omalle uskollemme ja neuvoja oman kilvoituksemme taisteluihin.
Juhani Raattamaa syntyi Tornion Lapissa Kaaresuvannon pitäjän Kuttaisen kylässä 12.9.1811. Hänen vanhempansa olivat pienen uudistalon viljelijöitä.1 Juhani Raattamaan lapsuudenkodissa oli lisäksi viisi muuta lasta. Kahdesta heistä tuli aikanaan lestadiolaissaarnaajia Juhani Raattamaan ohella.2 Myös seuraavassa sukupolvessa oli useita saarnaajia, jotka palvelivat lestadiolaiskristittyjä Norjassa ja Amerikassa.3
Juhani Raattamaan vanhemmat olivat vakaita ihmisiä. Isä koitti elämässään noudattaa Jumalan lain vaatimuksia, mutta tuli masentavaan lopputulokseen: muut kuin pienet lapset eivät tule autuaiksi. Äidistään Juhani Raattamaa on kertonut: "Äitini hellät ja lämminhenkiset opetukset vaikuttivat tosin sydämessäni johtamatta kumminkaan mihinkään todelliseen parannukseen ja pelastukseen." Viisitoistavuotiaana Juhani sairastui ankarasti ja tuli suureen sielunhätään. Hän näki kuoleman ja helvetin avoimena edessään. Turhaan häntä yritettiin lohduttaa. Parantumisensa jälkeen Juhanista tuli niin synkkämielinen, että omaiset luulivat hänen menettäneen järkensä. 4
Juhani Raattamaan lahjakkuus huomattiin jo varhain. Lapissa toimivat papit valmistivat tuohon aikaan Härnösandin tuomiokapitulin kehotuksesta nuorukaisia katekeetoiksi kiertokoululaitoksen palvelukseen. Tornion Lapissa heiltä edellytettiin suomen ja saamen kielen taitoa. Kaaresuvannon katekeetan virka jäi 1829 ilman hoitajaa ja niinpä Lars Levi Laestadius koulutti tehtävään nuoren Raattamaan. Katekeetan tehtäviin kuului kiertokoulun pitämisen ohella Laestadiuksen rippikouluopetuksen avustaminen kirkossa. Laestadiuksen käsityksen mukaan Juhanilla oli erinomaiset opettajan lahjat. Avioliiton Juhani Raattamaa solmi Eeva Lassintytär Alatalon (1814-1885) kanssa vuonna 1832. Kaaresuvannon herätysten alkuvaiheessa myös Juhani Raattamaa koki uskonnollisen murroksen.5 Omantunnon herätyksen Juhani oli saanut jouluna 1844.6
"Parannuksen armon" Raattamaa sai talvella 1846 kuunnellessaan kirkossa Laestadiuksen saarnaa. Tapahtumaa hän muisteli kevättalvella 1847 laatimassaan kertomuksessa seuraavasti: "…muutaman viikon perästä piti provasti rukouksia kirkossa…siloin olin minä suurella häpeemisellä mennyt kirkkoon ja silloin tuli myös suri ilo…Sitte kuin minä ilon tunsin ja Jesus rakaudellansa minulle ilmestyi, niin minun täytyi uskoa, jos en oliskaan tatonut ja semoisten kambpausten kautta on Jumala minun muttanut ja saatanut kuolemasta elämään ja synnistä vanhurskauteen. En minä enä tahto elä itselleni, vaan sille joka minun edestäni kuollut on ja joka minun väkivallalla ryöstänyt kadotuksesta. Murhella minun täyty muista vieläkin, että minä suurin syndisten seasa olen ja etten minä kostu vaan hitaasi kaidalla elämän tiellä. Huonoin minä vissisti olen christittyin seurasa syndein paljouden tähden."7
Kun Laestadius ehdotti lähetyskoulun perustamista Jukkasjärven (nykyisen Vittangin seurakunnan) Lainion kylään keväällä 1847, hän suositteli opettajaksi kouluun Juhani Raattamaata, "joka 16 tai 17 vuotta on innolla ja taidolla opettanut lappalaislapsia Kaaresuvannon seurakunnassa".8 Näin alkoi opetustoiminta, joka pian herätti huomiota myös Ruotsin rajojen ulkopuolella, ja jonka seurauksena herätys levisi nopeasti usean valtakunnan alueelle. Lähetyskoulujen koulumestarina hän toimi vuoden 1848 alusta aina 1860-luvulle. Raattamaa aloitti hengellisen työnsä lapsista. Hän ei uskaltanut saarnata vanhemmille, sillä seurojen pitäminen oli vielä laissa kielletty. Jumalan sana vaikutti voimallisesti ja osa lapsista vääntelehti tunnonvaivoissa, osa hyppi ilosta. Tämä herätti myös aikuisväestön keskuudessa uteliaisuutta. Kaikki riensivät katsomaan koulua, jossa lasten sanottiin tulevan "hulluiksi".
Vähitellen Raattamaa voitti lappalaisväestön luottamuksen ja koulun oppilasmäärä kasvoi. Lainiosta alkanut herätys kantoi aluksi pietistiseen hurskauteen viittaavaa leimaa. Raattamaa ei aluksi tiennyt, mitä tehdä heränneille, jotka monet sisäisessä tuskassaan kieriskelivät jopa lattialla.9 "Mitään vakuutusta Jumalan armosta ja syntein anteeksiantamuksesta en uskaltanut heille antaa, sillä minä häpesin itseäni enkä uskaltanut sekaantua Pyhän Hengen työhön peljäten, että voisin turmella kaikki, jos edistäisin ylön varhaista päästöä."10
Tässä tilassa kerrotaan Raattamaan lukeneen Lutherin postillaa ja ymmärtäneen, että syntisen armahtaminen tapahtuu maan päällä, seurakunnassa eikä ylhäällä taivaassa. Kun Juhani Raattamaa julisti vuonna 1848 Lainion koululla synnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä" synninhädässä olevalle palvelustytölle, tapahtui jotain "ennen kuulumatonta". Kerrotaan koulumestarin vapisseen mielenliikutuksesta tarttuessaan kauan kadoksissa olleeseen päästönavaimeen.11 Pian tämän jälkeen Laestadius saapui Lainioon tutustuakseen Raattamaan työhön. Keskustelukysymykseksi nousi synninpäästön käyttö. Perimätiedon mukaan läpi yön kestäneen keskustelun päätteeksi molemmat tulivat siihen tulokseen, että ehdoton syntien anteeksi julistaminen oli Jumalan sanan mukaista ja yhteneväinen Lutherin opetuksen kanssa.12 Kun Laestadius siirtyi vuonna 1849 Pajalaan, siirrettiin myös lähetyskoulu Lainiosta Kongästen kylään (jossa silloin sijaitsivat Pajalan kirkko ja pappila). Raattamaa jatkoi täällä laajenevaa opetus- ja julistustyötänsä. Oppilaita saapui lähetyskouluun Pajalan lisäksi myös Vittangin ja Jukkasjärven pitäjistä. Monet 20-30-vuotiaatkin ilmoittautuivat kouluun oppiakseen lukemaan Raamattua.13
Raattamaa vapautettiin pian koulunopettajan toimesta, sillä hänen toivottiin omistautuvan kokonaan saarnatoimintaan nopeasti leviävän herätysliikkeen keskuudessa. Hänellä oli jo herätysten varhaisvaiheessa keskeinen rooli evankeliumin työn järjestämisessä. Lähetysmatkojensa väliajat Raattamaa vietti kotonaan Kaaresuvannon Saivomuotkassa. On sanottu, että Raattamaasta tuli Laestadiuksen kuoleman jälkeen 1861 herätyksen "huomattavin" työntekijä. "Lähetystoimen" johtaminen siirtyi ikäänkuin luonnostaan hänelle. Saivomuotkasta tuli Laestadiuksen kuoleman jälkeen moniksi vuosiksi Pohjolan kristillisyyden keskus. Täältä Raattamaa johti isällisellä arvovallallaan moniin valtioihin ulottuvaa evankeliumin työtä.14 Hän oli myös sielunhoitaja Jumalan armosta.
Raattamaa piti yhteyttä kirjeitse työtovereihin ja eri seurakuntien lestadiolaiskristittyihin. Kirjeissään hän kertasi opetuksensa keskeisiä kohtia, kehoitti ja neuvoi. Raattamaan kirjeet oli osoitettu yhdelle tai useammalle nimeltä mainitulle henkilölle, joskus tietyn kylän tai seurakunnan lestadiolaiskristityille. Kirjeet olivat lähes poikkeuksetta tarkoitettu laajemmalle vastaanottopiirille. Niitä saatettiin lukea lestadiolaiskristittyjen seuroissa saarnojen ohella.15
Raattamaan kirjeet liittyivät 1870-luvulta alkaen yhä enemmän lestadiolaisuuden sisäisiin erimielisyyksiin tai muihin ajankohtaisiin aiheisiin. Tällöinkin kirjeitä luettiiin ja käsiteltiin seudun lestadiolaisseurakunnan tai ainakin sen "vanhinten" piirissä yhteisesti. Raattamaan asema herätysliikkeen keskeisenä vanhimpana aiheutti sen, että hänen kirjeitään koottiin ja säilytettiin. Niistä kirjoitettiin myös jäljennöksiä, aluksi hartauslukemisiksi ja myöhemmin myös todistuskappaleiksi syntyneissä sisäisissä kiistoissa. Juhani Raattamaan kirjeitä on säilynyt kaikkiaan runsaat 300 kappaletta.16
Raattamaa liikkui 1860-luvun alusta laajasti saarnamatkoilla. Matkakohteina olivat Tornion- ja Muonionjokilaakson seurakunnat, Jällivaara, Tornio, Kittilä ja Koillis-Lappi. Vuonna 1873 hän vieraili Kalixin seurakunnassa ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Pohjois-Norjan Lyngenissä Raattamaa kävi perimätiedon mukaan vuonna 1865. Seuramatkapyyntöjä tulvi hänelle Etelä-Suomea ja Pohjois-Amerikkaa myöten.17. Pohjois-Pohjanmaalla hän kävi 1879 tehden yhdessä Erkki Antti Juhonpietin (1814-1900) kanssa saarnamatkan Ouluun. Kaupungin maneesilla toista viikkoa jatkuneissa seuroissa kerrotaan olleen 2000 seuravierasta. Raattamaan käynti merkitsi Oulun seudun lestadiolaisuuden vahvistumista ja voimistumista. Monet saivat parannuksen armon. Lisäksi Raattamaan vierailu vaikutti raitistavasti seudun lestadiolaisuuteen. Herätyksestä katosi liiallista kiivautta, ulkopuolisten töykeää kohtelua ja kirkon vastaista mielialaa.18 Vuosina 1880 – 1884 Raattamaa teki kolme saarnamatkaa Koillis-Pohjanmaalle 19 ja vuodenvaihteessa 1888-1889 hän vieraili Muoniossa, Kittilässä, Kemijärvellä, Kuolajärvellä ja Rovaniemellä.20 Herätysliikkeen kehitykseen keskeisesti vaikuttaneissa Alkkulan (1875) ja Matarengin (1886) sekä myöhemmin Lannavaaran kokouksissa hän oli mukana vahvana vaikuttajana.21
Kun Raattamaan maallinen vaellus päättyi Saivomuotkassa 7.3.1899, oli Pohjolan kristillisyys levinnyt kahdelle mantereelle. Herätysliikkeen kannattajia oli Tyynen meren rannalla Yhdysvaltain länsirannikolla, Äänisjärven etelärannalla Venäjällä, Itä-Viron Narvassa, Malmin seurakunnassa Keski-Norjassa, Hammerfestissa Jäämeren pohjoisella rannikolla ja Sommenissa Smoolanissa. Kirjeessään amerikkalaiselle Francis Natanael Proutylle 9.2.1898 Raattamaa oli ihastellut herätyksen leviämistä: "Minä olen nähnyt tämän kristillisyyden alkavan sinapin siemenestä, köyhässä ja laihassa Lapinmaassa yli viisikymmentä vuotta takaperin, ja nyt se on puuna, jonka oksat on ylettyneet yli valtamerien aina Amerikaan saakka. Että häätyy sanoa: O, Immanueli kuinka lavia on sinun armos." 22
Juhani Raattamaa ja Lars Levi Laestadius toimivat pitkään kiinteässä yhteistyössä. Yhteistyö alkoi jo kauan ennen kuin kumpikaan oli kokenut hengellistä murrosta. Laestadius koulutti Raattamaan katekeetaksi tämän ollessa 18-vuotias nuorukainen (1829). Hän piti Raattamaata parhaana saatavissa olevana lasten opettajana. Yhteistyöhön tuli uusi ulottuvuus Raattamaan saatua parannuksen armon talvella 1846.
Laestadiuksella oli keskeinen merkitys Raattamaan elämän tärkeimmässä ratkaisuvaiheessa. Tätä on Raattamaa muistellut elämänkerroissaan sekä vuonna 1847 että 1881-1882. Laestadius opasti Raattamaan mukaan hänet "pelastuksen lähteelle": "Minun opettaja herra Provasti teki minun kansa työötä hiljaan ja varhaan ja osotti minulle Zionin lasten kaltion niin kuin Raamattu näyttää ja todistaa sen myös /tämä lähde löytyi Getsemanesa ja Golgathasa ristin vieresä. Tämän läteen tykönä saapi kansa syndinen surusa maata niin kauvan kuin Jesus itse sanoo Pyhän Hengen kautta / ole puhdas: taikka / sinun syndis annettaan andeeksi sinulle." Kun Juhani Raattamaa oli raskaissa tunnon syytöksissä vaipumassa epätoivoon, osoitti Laestadius hänelle maan päältä vielä löytyvän Jumalan valtakunnan: "niin Jumalan laki vaivais ja poltti minua / minä olin jo päättänyt skoulumiehen viran pois heittää sen tähden etten minä ole mahdollinen ja ajattelin että täy vajota kadotuksen./ mutta koska Porovasti toi sanomia lännen Lapin maista että siellä muutanpia on christityitä niin se oli ihmellinen ääni". Talvella 1846 Raattamaa vihdoin löysi avun sielunhätäänsä Laestadiuksen pitäessä "rukouksia" Kaaresuvannon kirkossa. Tapahtui selkeä elämänmuutos: "en minä tahto elä itselleni vaan sille joka minun edestäni kuollut on". 23
Laestadiuksen ja Raattamaan yhteiseltä kaudelta evankeliumin työssä on säilynyt varsin vähän aikalaislähteitä. Vuonna 1890 Raattamaa muisteli opettajaansa seuraavasti: "hän eli surutonna siksi kun häneltä kuoli lapsi ja itseki tuli sairaaksi. Silloin huomasi hän ei olevansa valmis kuolemaan, ja hänelle tuli synnin murhe. Silloin hän alkoi etsimään autuutta. Vaan ei hän sitä ymmärtänyt, ennenkuin Lapin tytär Maria sanoi hänelle, että hänen tulee uskoa syntinsä anteeksi senlaisena kuin hän nyt on. Silloin käsitti hän rauhaa uskon kautta Jeesukseen ja alkoi saarnaamaan Hengen voimalla. Minä, joka samaan aikaan myös heräsin, sanoin hänelle, että kirkkokuntamme on heräämätön. Silloin sanoi hän: ei olekkaan vielä niin saarnattu, että kansa heräisi…Uskoon tultuaan tuli hän myös laupeuden tekijäksi ruumiillisesti ja hengellisesti. Kotonansa puheli hän kristillisyydestä, kun menimme hänen tykönsä; ja oli myös kykenevä itsensä kieltämisessä. Ja kun ihmiset heräsivät, tulivat he hänen tykönsä yöllä ja päivällä. Hän saarnasi kirkossa kovia lakisaarnoja niinkuin näemme hänen postillastansa. Vaan heränneille oli hän ystävällinen ja saarnasi heille evangeliumia sekä kansapuheissa kotona että myös kirkossa…Hän lähetti kaksi lähetyssaarnaajaa ja niin levisi tämä kristillisyyden liike. Hurskaasti vaelsi hän myös koko kristillisyyden ja elämän aian ja usein puhui liikutetulla sydämellä kanssapuheissa, ja kun hän oli kuoleman taudissa, kävin minä hänen luonansa. Hän sanoi siinäki uskomisemme oikeaksi ja tuli sydämmellisesti liikutetuksi, kun minä sanoin että me seurakunnan kanssa uskomme hänen kristityksi."24
Kirjeissään Raattamaa muistelee Laestadiusta erilaisia kuvaavia ilmaisuja käyttäen. Hän nimittää Laestadiusta "aikakautemme suurimmaksi opettajaksi" ainakin viidessä kirjeessä. Muita Raattamaan Laestadiuksesta käyttämiä nimityksiä ovat "viinamäen aidan rakentaja", "valittu ase", "Jumalan välikappale".25 Voimakkain Raattamaan Laestadiuksesta käyttämä ilmaisu on vuodelta 1881: "Jo on neljäkymmentä vuotta kulunut siitä asti kuin Sionin muurin koira 26 alkoi haukkuman armon varkkaita esinä Tornion Lapin maasa."27
Laestadiuksen alkama työ kantoi pian runsaan hedelmän koko Ruotsin Lapissa. Laestadiuksella oli korvenraivaajan osa Johannes Kastajan tavoin, kun sen sijaan Raattamaa oli enemmän evankelista, opettaja ja sielunhoitaja. Hän rakensi nimenomaan Laestadiuksen raivaamalle maaperälle. Raattamaa kuvaa kauniisti sitä runsasta satoa, joka kypsyi evankeliumin työn tuloksena Laestadiuksen kirkkopostillaan kirjoittamassaan esipuheessa seuraavasti: "Ja vielä nytkin kauniisti viheriöitsee Jumalan pelto Tornion ja Luulajan Lapinmaassa, Tornion rannoilla, Suomessa, Norjassa; ja Amerikaan asti on Laestadiuksen aljettu työ ja hengellinen liike levennyt; ja suuri paljous on jo ilolla päivänsä päättänyt."28 Samoin ilo kristillisyyden työn leviämisestä ja uusien sukupolvien astumisesta "Siionin muurien vartijoiksi" tulee esille uuden postillan esipuheessa vuodelta 1895: "Vielä nytkin viheriöitsee Herran pelto Pohjanmaalla; paikoin on se jo valjennut elonajaksi. Tuhansia on ilolla kuollut Ruotsin ja Suomen Lapissa ynnä monessa muussa maanosassa. Samaa Laestadius-vainajan työtä jatketaan uusilla voimilla, Pyhän Raamatun totuudella ja herran armon ja siunauksen avulla. Herran henki vaikuttaa näinäkin aikoina monessa ihmissydämessä katumuksen ja parannuksen, vieläpä elävän uskon."29
Juhani Raattamaan opetuksessa nousee esille samoja asioita, jotka ovat keskeisiä myös Martti Lutherin opetuksessa. Raattamaa tutustui lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheessa Lutherin postilloihin ja kerrotaan Laestadiuksen ja Raattamaan tulleen Lutherin postillan 30 ääressä vakuuttuneiksi, "että ehdoton syntien anteeksi julistaminen oli yhtäpitävä Jumalan sanan ja Lutherin opin kanssa". Lestadiolaisherätyksen alkuvaiheessa Lutherin postilloita luettiin Raamatun ja Laestadiuksen saarnakarttojen ohella ahkerasti seuroissa. Myöhemmin Laestadiuksen postillat osittain korvasivat Lutherin postillat seurakäytössä. Sekä Lutherin että Laestadiuksen postillojen keskeistä merkitystä alkuherätyksen seurakäytössä kuvaa Raattamaan kirje Amerikkaan vuodelta 1878: "Ompa teillä ja meillä Lutheruksen ja Laestadiuksen saarnoja, ettei tarvitse Salmon Korteniemi eikä muut maallikkosaarnaajat messuta – eikä karttoja kirjottaa – vaan lähetyskirjoja niinkuin apostolitkin."31
Vaikka Raattamaa arvosti Lutherin kirjoituksia ja toivoi niitä luettavan myös seuroissa, hän piti ensisijaisena auktoriteettinään Raamattua. Raattamaan säilyneissä kirjeissä ja kirjoituksissa on suoranaisia viittauksia Lutheriin vain kahdeksassa kirjoituksessa. Laestadiuksen kirkkopostillan esipuheessa Raattamaa toteaa lain kuulumisesta kritityille: "Ehkä Lutherus ja Laestadius ovat panneet Moseksen lain kirkkosaarnoissansa ojennusnuoraksi semmoisille kristillisille seurakunnille, jotka lihan jälkeeen elävät, että Jumalan vanhurskaus lain kautta kurittaisi Kristuksen tykö, uskolla vastaanottamaan syntein anteeksisaamisen Jesuksen nimen ja veren tähden, niin myös Kristuksen vanhurskauden, joka on puhdas häävaate Jumalan kirkasten kasvoin edessä, vieläpä voimat hengen kautta kuolettaa lihan työt: Näille vanhurskautetuille ei ole laki pantu: sanoo Paavali. Mutta emmepä sen tähden ilman laitta ole. Meillä on Kristuksen laki, joka sanoo, että me meitämme keskenämme rakastaisimme. Kristuksen rakkaus vaatii kaiken jumalattoman menon hylkäämään."32
Kun Amerikan lestadiolaisten keskuudessa puuhattiin uutta Lutherin Vähän Katekismuksen laitosta saarnaaja Juho Takkisen johdolla, puolusti Raattamaa vanhan apostolisen uskontunnustuksen perinnettä ja Lutherin käyttöön jättämää sananmuotoa: "Mutta kuin Lutherus ei ole tätä sannaa jättännyt astui alas helvettiin uskon tunnustuksesta pois. Niin olkoon meidän maallikkoin tähden tällä Euroopassa liikumatta."33 Amerikan Suomalainen Kirjallisuuden Seura lahjoitti Raattamaalle vuonna 1880 Jyväskylässä pari vuotta aikaisemmin ilmestyneen Tunnustuskirjojen laitoksen. Niiden esipuheesta Raattamaa löysi kuvauksen Martti lutherin uudestisyntymisestä. Tämän pohjalta hän rohkaisi lestadiolaiskristittyjä: "Usko ja ole vapa ostettu lauma Ala Torniosa / riemuitse hengesä pästettynnä pahasta omasta tunnosta priskotus veren kautta / en puhu Jesuksen ristin viholisile joita on siellä ja täällä vaan uutesta syntyneille christityille jotka ovat ahtan portin kautta se on uskon kautta ristinnaulitun päälle ovatpa suuresta murhesta tullet iloiseksi niin kuin Herran opetus lapset Pääsiäis iltana / vieläpä opetus isä Lutherus munkkina ollesans oli vuosittain murhesa ja epäilyksisä mutta yhtä äkkiä Poloknan (Bologna) kaupunkisa tuli terveksi ja iloiseksi kuin syntyi uutesta uuten elämän / sitteppä vasta oikein hänen sielusans kirkastui tämä Raamatun sana että vanhurskas pitää elämän uskosta / syntyipä hän vielä papiksi ja uuten kirkon rakentajaksi jossa met nyt olema / tähän ej hän kyenyt lukemisela vaan tarvitsi Jumalasta syntyät papiksi…kehoitan teitä rakkat veljet ja sisaret lujana pysymän teitän kallimasa uskosanne jotka asutte maalla ja kaupunkeisa / jo näkyy ijankaikkisuten ihana ranta jossa piain yhten tulema / sillä voitto on tullut Karitsan veren kautta amen"34
Sekä Lutherilla että Raattamaalla vanhurskaus merkitsee yhteyttä Kristuksen ja Jumalan kanssa. Päästäkseen yhteyteen ja sovintoon Jumalan kanssa ihmisen täytyy saada syntinsä anteeksi. Synti ei merkitse Raattamaalle eikä Lutherille ensi sijassa synnillisiä tekoja vaan koko ihmisen mielialaa epäuskon tilassa. Tuossa tilassa koko luonnollisen ihmisen tahto on turmeltu ja hänen elämänsä keskipisteeksi on tullut ihminen itse Jumalan sijasta. Uskonpuhdistuksen perustotuuksia oli juuri synnin todellisuuden ja syvyyden paljastaminen. Ihmisen ja Jumalan välillä on synti ja sen seurauksena syyllisyys. Kaikki synti on viime kädessä aina rikos Jumalaa vastaan. Ihminen on synnin vuoksi Jumalan vihan alainen. Jumalan viha on jumalallisen pyhyyden vastavaikutus syntiä vastaan. Kuitenkin Jumalan vihan takana on pyhä rakkaus, joka säälii tuomion alaisia valmistaen ja tarjoten sovitusta. Nämä ajatukset heijastuvat myös Raattamaan saarnoissa: "Muuta tietäkäät se ettei Herra pitä teitä valapattoiset rangaisematta, ja kaikki riivattuin ihmisten seurakumppanit pikaisesti Jumalan vihaan tulesa palavat…ei jumala anna ylön kauvan itsiänsä pilkata, / silloin kuin tet vähimän luulette niin rangaistus langee päälenne. / Kirves on jo pantu hetemättömäin puitten juurelle…Malttaka mielene ja tunteka teitän kallis etsikko aikane ennen kuin ijankaikkisuuten pimijä yö teitä käsittää / Noskaa ylös unesta ja tuntekaa teitän kauhia epä uskonne ja älkäät pitäkö itsiänne mahtottomana Jumalan armoon, sillä Jumalan Isän sydän halkee laupiutesta ja hän tullee juosten teitän kaulane / Malttakaa ainoastansa mielene te tuhlaja pojat ja tyttäret, / ettäkös näje että isän huoneesa on kyllä leipää / Ettäkös näje että kristityt nautitsevat iloa ja rauhaa Pyhäsä Hengesä." 35
Raattamaan julistuksessa yksilön vanhurskauttaminen perustui aina Jeesuksen sovitustyöhön puolestamme. Samalla hän korosti voimakkaasti kristillistä voitoniloa tässä yhteydessä. Erityisesti Lutheria on pidetty sen edustajana ja kehittäjänä. Raattamaalla esiintyy myös ajatus Kristuksesta toisena Aadamina, joka korjaa ensimmäisen Adamin aiheuttaman vahingon. Jeesusta Raattamaa katseli ennen kaikkea kärsivänä Vapahtajana, Golgatan orjantappuroin kruunattuna kuninkaana. Raattamaa viittasi toistuvasti Jeesuksen kärsimään sijaisrangaistukseen, joka tuottaa sovinnon: "Mutta pian täytyy vanhan aatamin laskea katuvaisten ja uskovaisten kuolemattoman hengen lentämään ylös taivaaseen siihen paratiisiin, johon Siionin tyttären kuningas meni pitkänäperjantaina ryövärin kanssa. Ja nyt seisovat paratiisin portit avoinna kaikille katuvaisille ja uskovaisille syntisille. Eivät synnit enää paina kuolemaan sinua eikä muita katuvaisia ja uskovaisia, sillä ne ovat Herran Jeesuksen painaneet maata vasten yrttitarhassa ja Hän kantoi ne Golgatan mäelle ja vajotti ne alas hautaan."36
Luther teroittaa yhä uudelleen ja uudelleen, ettei vanhurskaus johdu ihmisen omasta aloitteesta ja tahdosta. Jumala lähestyy ihmistä sanansa kautta ja tarjoaa sovintoa ja yhteyttä. Lutherin käsityksen mukaan ihminen ei voi omilla töillään ansaita syntein anteeksisaamista. Anteeksisaaminen edellyttää, että ihmisessä on herännyt surua synneistä ja anteeksisaamisen tarvetta. Anteeksiannolla tulee Lutherin mukaan lohduttaa sellaista ihmistä, jonka sydämessä Jumala on saanut synnyttää katumusta ja vanhurskauden nälkää. Anteeksiantamus ei kuitenkaan merkitse lupaa synnin tekemiseen. Syntejä anteeksi antava Kristus on löydettävissä seurakunnassaan. Luther vakuuttaa, että kristityille on jätetty valta pidättää ja antaa anteeksi syntejä Herran nimessä: "Tämä voima on Herralta Kristukselta alkunsa saanut ja sitten meille ihmisille jäänyt, erinomattain niille, jotka ovat virassa ja kutsutut evankeliumia saarnaamaan, s.o. parannusta ja syntein anteeksi saamista Jeesuksen nimeen julistamaan. Tämä valta on jokaisella kristityllä, koska Kristus on meidät tehnyt osallisiksi voimastaan ja vallastaan." Lutherin kirjoituksia avainten vallasta ovat lestadiolaiskristityt käyttäneet puolustautuessaan muiden opillisia syytöksiä vastaan. Lestadiolaisuudessa on aina katsottu Lutherin tavoin, ettei kukaan tule osalliseksi armosta ja anteeksisaamisesta ilman maan päällä olevaa seurakuntaa.37
Lutherin sekä teologian että hurskauselämän ydin on Kristus-mystiikka eli salattu yhteys Kristuksen kanssa. Raattamaa löysi Lutherin kirjoista tämän raamatullisen Kristus-mystiikan ja siihen pohjautuvan käsityksen "elävästä" sanasta, joka oli hänen opetuksen ydinkohtia. Käsityksen mukaan Kristuksen ääni kuuluu nykyisyydessä Pyhän Hengen saaneiden uskovien välityksellä.38 Raattamaa opettaa, että ihminen saa sydämeensä Pyhän Hengen lahjan vastaanottaessaan Jumalan armon evankeliumin sanassa. Pyhä henki, elävä Kristus, vaikuttaa ennen kaikkea Sanassa ja Sanan kautta, jota hän puhuu ruumiinsa (=seurakuntansa) kautta.39
Lutherin opetuksessa vanhurskauttaminen ja elävä sana liittyvät selvästi seurakuntaoppiin. Oikeaan seurakuntayhteyteen tullaan syntymällä. Lutherille Kristuksen kirkko oli samalla kertaa sekä näkyvä että näkymätön. Hänen käsityksensä mukaan seurakunta pysyy näkymättömänä epäuskoiselle, mutta avautuu Pyhän Hengen kautta uskovalle. Myös Juhani Raattamaa puhuu Raamatun ja Lutherin hengessä seurakunnasta samanaikaisesti näkyväisenä ja näkymättömänä: "Ei uskoton maailma sen tähden näe uskovaisten puhdasta elämää, mutta uskottomain oma vanhurskaus kyllä kiiltää maailman joukon silmissä, Mutta älkää oudoksuko te uskovaiset. Hamasta Johannes kastajan ajasta niin tähän päivään asti on Kristus ja Hänen laumansa ollut tuntematon maailmalle, niinkuin Herra todistaa: ei maailma teitä tunne. Te tuntemattomat maailmassa, rohvaiskaamme sydämemme uskomaan Herran Jeesuksen viattomuus viattomuudeksemme ja Hänen vanhurskautensa vanhurskaudeksemme, että puhtaina ja lumivalkioina valaistuina Karitsan verellä saamme yhteen tulla siinä suuressa kirkkokokouksessa ijankaikkisuuden ihanalla rannalla yhdistetyllä äänellä soittaen Herralle, sanoen amen, hallelujaa."40
Lutherille kansankirkko oli kauttaaltaan lähetys- ja kasvatuslaitos. "Maailma ja kansan suuri joukko ovat ja pysyvät ei-kristittyinä, vaikka ovatkin kastettuja ja kutsutaan kristityiksi". Juhani Raattamaalla ei kansankirkkoseurakunta ole mikään oikea seurakunta uustestamentillisessa mielessä. Uskovat, Kristuksen hallitsemat sydämet muodostavat tosiseurakunnan. Hän ei kuitenkaan asetu kielteiselle kannalle kansankirkkojärjestelmään nähden. Sen sijaan Raattamaa pitää yhteistyötä kirkon ja herätysliikkeen välillä luonnollisena ja toivottavana asiantilana. Uskova veljesseurakunta kansankirkon elävänä ytimenä ja sen keskuudessa suoritettavan herätys- ja lähetystyön kannattajana ja suorittajana oli myös Raattamaan seurakunnallinen ihanne. Tässä hän seisoi Lutherin opin linjalla. 41
Raattamaa pohti uskovien seurakunnan asemaa kansankirkossa käsitellessään Kuopion piispan Gustaf Johanssonin esittämää arvostelua: "Hän kuuluu tuomitsevan lahkolaisiksi – lutheerilaisia seurakuntia ja heränneitä pappeja, vieläpä hän morkkaa Laestatiusta joukkonensa, jolle seurakunnalle taivaan valtakunnan avaimet annetut itseltä Herralta Kristukselta, ja käytäntöön pantu jo Laestadiuksen aikana, joita taivaan valtakunnan avaimia pelkäävät suruttomat piispat ja papit, sillä se seurakunta, joka on Pyhästä Hengestä osalliseksi tullut, ei anna avaimia (suruttomille) piispoille ja papeille, mutta yhdistettynä elävässä uskossa olevaisen lauman kanssa, saattavat kristityt piispat ja papit hoitaa taivaan valtakunnan avaimia; vielä saarnavirka elävässä uskossa olevaisen lauman kanssa, tarvitsee käyttää taivaan valtakunnan avaimia."42
Vaikka Kuopion hiippakunnan piispa Gustaf Johansson hyökkäsi voimakkaasti lestadiolaisuutta vastaan, oli Raattamaalla Johanssonia kohtaan anteeksiantavainen mieli: "Vielä minäkin rukoilen anteeksi puuttuvaisuuttani ja annan sydämestäni anteeksi kaikille vastustajille. Vieläpä Kuopion piispallekki, joka häpäisee meitä ja nimittelee laestadiolaisiksi. Vieläpä häpäisee provasti Laestadiusta." 43 Hän torjui myös kirkostaeroamishankkeet: "Pispa Johansson häväisee Luterialaisia seurakuntia pohjosessa Suomessa ja Ruotissa, vieläpä solvaa lahkolaisiksi semmoisia seurakuntia jotka ovat pysyneet Lutherilaisen kirkon helmassa. Pysykääme rakaat veljet ja sisaret kirkon helmassa siihen asti kuin teitä ja meitä ulos ajetan eli pannala ahistetan." 44