|
Lestadiolaisuus ja media |
||
|
Artikkelit
Lestadiolaisuus ja kirkko Lestadiolaislehdistöä: Päivämies
|
Lestadiolainen herätysliike on suhtautunut perinteisesti varautuneesti tiedotusvälineisiin. Herätyksen levitessä 1800-luvun jälkipuoliskolla käsitteli lehdistö liikkeen toimintaa sensaationhakuisesti. Julkinen synninpäästö, seurakuntaoppi, liikutukset ja kiertelevät saarnamiehet saivat "huutia" artikkeleissa. 1900-luvulle tultaessa lehdistön asenne oli jo muuttunut ja varsinkin Pohjois-Suomessa toimivien sanomalehtien oli pakko huomioida laaja lestadiolainen lukijakunta. Tällä vuosisadalla herätysliikkeen toiminta on noussut esille varsinkin silloin, kun liikkeen sisäiset ristiriidat ovat kärjistyneet hajaannuksiksi. Ajoittain myös liikkeen opilliset korostukset ja suhde ympäröivään yhteiskuntaan ovat herättäneet kiinnostusta. Kielteiset asenteet televisioon (lähinnä vanhoillislestadiolaisilla ja esikoislestadiolaisilla), teatteriin ja elokuviin ovat luoneet herätysliikkeestä kulttuurivihamielisen ja mediaa vieroksuvan kuvan. Vanhoillislestadiolaisuudessa on 1980-luvulta lähtien pyritty muuttamaan kielteistä julkisuuskuvaa mediassa avoimella tiedottamisella. Tv-ryhmät ja sanomalehdistö ovat vierailleet suviseuroissa, vanhoillislestadiolaisista on tehty dokumenttiohjelmia ja liikkeeseen kuuluvat ovat antaneet avomielisesti haastatteluja. Lestadiolaisuus on yhä enenevässä määrin alkanut käyttää mediaa sanomansa levittämisessä. Paikallisradiot lähettävät useilla paikkakunnilla säännöllisesti ohjelmaa lestadiolaisseuroista. Vanhoillislestadiolaiset, uusheränneet ja rauhansanalaiset ovat avanneet omat kotisivunsa internetissä ja ja varsinkin vanhoillislestadiolaiset ovat jatkuvasti laajentaneet ja monipuolistaneet kustannustoimintaansa. Samalla on tuotu esille vanhoillislestadiolaisten panos monella muulla kulttuurin saralla kuten kirjallisuudessa (Antti Hyry, Niilo Keränen, Niilo Rauhala), musiikissa (Jaakko Linjama, Toivo Kuula) ja kuvataiteissa (Paavo Tolonen, Paavo Marin).
|