Emmanuel Välikangas

Timpuri Emanuel Välikangas liikkui 1880-luvun alkuvuosina saarna- ja työmatkoilla Etelä-Karjalassa ja Karjalan kannaksella. Hän oli syntynyt 3.5.1850 Haapajärvellä, muuttanut 1875 rengiksi Kalajoelle, josta edelleen 1880 (muuttokirja päivätty 10.5.1880) Viipuriin. Hän oli kuitenkin jo 1.3.1879 saanut nimismieheltä todistuksen Viipuriin lähtöä varten. Emanuel Välikangas elätti Viipurissa itsensä rakennustyömiehenä ja harjoitti saarnatoimintaa sivutoimenaan. Usein saarnamatkoihin sisältyi myös työurakoita. Saarna- ja työtoverina oli usein maalarimestari Fredrik Grels Timonen Viipurista.

Kohtalokkaaksi muodostui matka Taipalsaarelle ja Savitaipaleelle helmikuun lopulla 1884. Tällöin mielenvikaan joutunut uskovaisen talonemännän mies ampui kuolettavasti Välikangasta seuratalon pihalla. Emanuel Välikangas menehtyi lähinnä verenhukkaaan kolmen päivän kuluttua 2.3.1884. Vaakamestari Magnus Wilhelm Fagerlund Saimaan kanavalta kirjoitti tapahtumasta Ugglan perheelle, ja tämä kirje julkaistiin Kristillisessä Kuukausilehdessä otsikolla ”Veljemme veritodistajana”:

”Saan siis ilmoittaa, että Emanuel Välikangas on poismennyt. Meidän rakkaan Isän tahto oli poiskutsua meidän rakkaan veljemme marttyyrikuolemalla. Pari päivää hän oli ynnä veli Timonen minun tykönä ja päätimme kaikki käydä Savitaipaleessa ja Suomenniemellä. Minulle tuli kuitenkin este, jonkatähden jäin kotia. Mutta kumminkin veljet läksivät. Koska he Taipalsaarella olevain veljien ja sisarien kanssa oli koossa olleet ja puhelleet evankeliumin kalliita sanoja meidän Herramme Jeesuksen suuresta rakkaudesta, pitkittivät veljet matkaansa Savitaipaleeseen, jossa häntä ammuttiin kokouspaikassa vasemman olkapään läpi. Tämä tapahtui perjantaina 29 helmikuuta. Kovat tuskat käsrsittyään nukkui hän kuoleman uneen sunnuntaina 2 päivänä maaliskuuta. Hänen viimeinen tervehdyksensä oli julistaa syntein anteeksi saamista Jeesuksen kallissa, ulosvuotaneessa sovintoveressä. Viimeiseen hengenvetoon eli siihen asti, jolloin hänen kielensä kangistui ja kovain tuskain alla, saarnasi hän rauhan evankeliumia. Minullakin oli onni nähdä hänen poislähtönsä. Sillä niin pian kuin tämä teko oli tapahtunut, lähetettiin minua noutamaan ja tulin savitaipaleeseen lauantaina. Kallista oli nähdä vanhurskaan poislähtö, tässä tilaisuudessa puhdistettiin kulta.”

Kuulustelupöytäkirjojen ja paikallislehti Yhteissanomissa 1972 olleen artikkelin perusteella on mahdollisuus luoda kuva tapahtumien kulusta. Ennen ampumistapausta olivat Välikangas ja Timonen pitäneet seuroja edellisenä sunnuntaina Adam Laakon tilalla Säänjärvellä ja tiistaina sekä keskiviikkona Nikkilän tilalla Karhulassa. Kohtalokkaana perjantaina seurat pidettiin Karhulan kylässä David Rusthollkarhun talossa ja niissä oli Välikankaan ja Timosen lisäksi mukana Mikko Hulkkonen Taipalsaarelta, David Pylkkö Lyytikkälästä, Abel Havo Havolasta, Gabriel Hulkko, Johan Tikka Säänjärveltä, Matti Haimila Karhulasta, Joonas Rusthollkarhu, Eeva Vasara ja talon isäntäväki David ja Anna Rusthollkarhu.

Ampuja Matti Vasara lähti luvatta seuroihin lähteneen vaimonsa perään suutuspäissään seuranaan tuttavansa Joonas Laakko. Tultuaan seurataloon meni ampuja ensin sisälle tempaisten oven auki ja vaatien vaimoaan ulos. Vaimo ei uskaltanut seurata kiihtynyttä miestään, jolloin Vasara raivostuneena alkoi kierrellä taloa koettaen ampua pirtin ikkunoista sisälle.

Tilanteen rauhoittamiseksi päätettiin pirtistä lähteä miehissä rauhoittamaan häntä. Kärjessä kulkenut Välikangas kehotti Vasaraa laskemaan aseensa. Kehotus kaikui kuuroille korville, alkoi käsirysy, jonka aikanaVasara laukaisi aseensa Välikangasta kohti. Luoti osui häntä vasempaan olkapäähän ja silti Välikangas auttoi vielä Vasaran kiinniotossa. Lappeenrannasta lähdettiin hakemaan lääkäriä, joka ei kuitenkaan pystynyt pelastamaan verenvuodon heikentämää uhria.

Välikankaan hautajaisista, jotka pidettiin 19.3., tulivat eräät suurimmista, mitkä Viipurissa oli siihen mennessä vietetty. Hautajaiset olivat houkutelleet Ristimäen hautausmaalle runsaasti kansaa. Useilta lähipaikkakunnilta oli saapunut uskonystäviä saattamaan aamupäivän työmiestä haudan lepoon. Myöhemmin pystyttivät uskonystävät haudalle kivisen muistomerkin.