Last updated January 10 2005 12:10:32.
© Web group of Lestadiolaisuus.info
Lappeenrannan ja sen esikaupunkien (Kiviharju, Tirilä, Kourulanmäki, Parkkarila) lestadiolaisuus meni hajaannuksissa lähes täysin esikoisuuteen, Kaupunkiin jäi vain joitakin lestadiolaiskristittyjä, jotka eivät halunneet hylätä vanhaa kristillisyyttään.107 Myös Savitaipaleen ja Taipalsaaren lestadiolaiset valitsivat pääasiassa esikoisuuden. Kaupungissa ja Savitaipaleella oli myös uudenheräyksen kannatusta. Simolan kylän lestadiolaisuus jakaantui vanhoillisuuteen ja esikoisuuteen. Lappeen Haapajärvellä, Saimaan Kanavan varressa ja Säkkijärvellä säilyi lestadiolaisuus sen sijaan vanhoillisena, eivätkä uusheräys ja esikoisuus saaneet niissä kannatusta.108
Lappeenrannan kaupungin vanhoillislestadiolaisuudessa oli Juhana Saarisen perhe keskeinen 1900- luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Juhana Saarinen kirjoitti useita kertoja Armon Sanomiin. Näiden kirjoitusten avulla tiedetään jotakin tuon ajan vanhoillislestadiolaisuudesta Lappeenrannassa. Vuonna 1904 Saarinen lähetti "terveisiä minulta ja muutamilta harvoilta täältä Lappeenrannasta, jotka vielä suojellaan Isän Jumalan rakkaudelta Herramme Jeesuksen haavain turvissa, ja jotka tuntevat toisillansa olevan yhdenkaltaisen uskon, jotka vaikutetaan ja uudistetaan Jumalan rakkaudesta Pyhän hengen kautta." 109 Vuonna 1904 vieraili Lappeenrannassa Rovaniemen seurakunnan kappalainen ja Armon Sanomien toimittaja Aatu Laitinen (1853-1923). Vuodelta 1909 löytyy Saarisen artikkelista tieto seuroista, joissa palvelivat Mattila (ilm. Juho Mattila, 1849-1925) Oulusta ja Kanniainen Kemistä.110 Juho Mattila teki vuonna 1911 saarnamatkan Lähetystoimen "myötävaikutuksella" Pietariin. Hän pysähtyi sekä meno- että paluumatkallaan Lappeenrannan seudulla. Matkakertomuksessaan hän mainitsee "monien erhein tuulien heilutelleen totisia sieluja" viitaten hajaannusten aikaansaamaan vahinkoon paikkakunnalla. Paluumatkalla Mattilan kumppanina oli viipurilainen Fredrik Grels Timonen. Seuroja pidettiin Lempiälän kylässä Tienhaaran (Juho Oikkonen) talossa, Jahman kylässä Rasalassa (Maria Pelli) sekä Simolan kylän Petäisessä (Juhana Pentin talo). Matka jatkui seuroilla Säkkijärven pitäjän Lavolankylässä, Husunkylässä (Nikusen talo), Ylijärvellä (Erkki Winikan talo) ja Mätönkylässä.111 Myös Leonard Typön kokoelmasta löytyy merkintä vierailusta Lappeenrannassa Pietarin matkan yhteydessä 18.1.1910. Lappeenranta olikin ilmeisesti Viipurin ohella saarnaajien pysähdyspaikka, kun he vierailivat Pietarissa ja Inkerinmaalla lähetysmatkoilla. Yhteydenpito Inkeriin tapahtui molempiin suuntiin, sillä pietarilaisen August Backin ja Lahden kylästä kotoisin olleen Pekka Marinin tiedetään vierailleen saarnamatkoillaan sekä Lappeenrannassa että Säkkijärvellä.112 Kirjalliset lähteet vaikenevat seuratoiminnasta 1910-luvun jälkipuoliskolla ja 1920-luvun alussa. Kuitenkin haastattelutiedot kertovat säännöllisestä, lähinnä paikallisin voimin järjestetystä toiminnasta Haapajärven kylällä, Saimaan Kanavan varressa ja Säkkijärvellä. Muualla pidettiin seuroja lähetysmiesten saapuessa paikkakunnalle, lisäksi yhteyttä pidettiin vilkkaasti Viipurin ja Koiviston vanhoillislestadiolaisiin.113Lappeenrannan seudun vanhoillislestadiolaisten keskuudessa 1920-luvulla virinneet ajatukset oman toimitalon hankkimisesta ja seuratoiminnan vilkastuminen Lappeenrannan kaupungissa johtivat vuonna 1933 Rauhanyhdistyksen perustamiseen. Perustava kokous pidettiin Aino ja Väinö Pitkäsen asunnossa Kalevankatu 3:ssa helmikuun 12. päivänä 1933. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin kanavanvartija Oskari Toivanen ja kirjuriksi parturi Väinö Pitkänen (1899-1965). Kokouksessa oli mukana 29 osanottajaa, jotka valitsivat yhdistyksen nimeksi Lappeenrannan ja sen ympäristön Rauhanyhdistys.122
Yhdistyksellehyväksyttyjen sääntöjen mukaan sen toiminnan tarkoituksena oli "pitää paikkakunnalla Raamatun ja apostolisen opin perusteella esitelmiä sekä hartauskokouksia, joihin kaikilla on vapaa pääsy kannattaen n.k. vanhaa lestadiolaista hengellisyyttä. Sitäpaitsi, jos tilaisuus sallii ja tilaa on, pidetään sunnuntaikoulua lasten opettamiseksi Raamatun tuntemisessa ja hengellisten laulujen laulamisessa."123. Rauhanyhdistyksen perustamisen yhtenä tarkoituksena oli hankkia oma seurahuoneisto. Tästä todettiin heinäkuussa 1933 pidetyssä yleisessä kokouksessa:"Yhdistyksen lähimpänä päämääränä todettiin olevan Jumalan armosta, suomana ja Jeesuksen nimeen siunaamana oman kokoushuoneen hankkiminen ja sen kautta Jumalan valtakunnan työn edes auttaminen ja keskinäisen rakkauden lujittaminen." Hanketta varten päätettiin käynnistää keräys, joka ulotettiin Suomen lisäksi Ruotsiin, Norjaan ja Amerikkaan.124. Yhdistyksen asioiden hoito uskottiin seitsenjäseniselle johtokunnalle, joka valittaisiin vuosittain joulukuussa pidettävässä yleisessä kokouksessa. Vuosittain oli kaksi johtokunnan jäsentä erovuorossa. Yleisiä kokouksia pidettiin vuodessa kaksi, joista toinen oli helmikuussa. Helmikuun kokouksessa luettiin edellisen vuoden tilit ja päätettiin tilivapaudesta.125 Ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin suutari Anton Kauranen ja varapuheenjohtajaksi työmies Simo Kasari (1889-1953). Kirjuriksi tuli parturi Väinö Pitkänen ja varakirjuriksi opettaja Kerttu Toivanen (s.1899). Rahaston- ja taloudenhoitajaksi valittiin kanavanvartija Oskari Toivanen. Lisäksi kuuluivat johtokuntaan työmies Toivo Kuokkanen (1893- 1950) ja maanviljelijä Antti Meuronen (1870-1951). Yhdistyksen jäsenmaksuksi päätettiin ensimmäisenä vuonna viisi markkaa.126 Lappeenrannan ja sen ympäristön Rauhanyhdistys liittyi heinäkuun 16. päivänä 1933 pidetyn yleisen kokouksen päätöksellä jäseneksi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseen. Kokouksen puheenvuoroissa liittyminen katsottiin "tarpeelliseksi ja välttämättömäksi".127 Ensimmäisenä toimintavuonna yhdistykseen liittyi 46 jäsentä. Heistä viisi asui Tykin kaupunginosassa, viisi Kiviharjun kaupunginosassa, kuusi Lappeen Haapajärvellä, kuusi Mustolassa, kuusi Tuohimäessä ja kuusi Hakalissa. Ylämaan ja muiden naapuripitäjien lestadiolaiskristityt eivät vielä tässä vaiheessa liittyneet yhdistyksen jäseniksi, ja myös osa Lappeen pitäjän vanhoillislestadiolaisista liittyi yhdistykseen vasta muutamien vuosien kuluttua.128 Rauhayhdistyksen perustamisen aikoihin erkani vanhoillislestadiolaisuudesta pikkuesikoisuuden nimeä kantava hajaannus. Pikkuesikoisuus sai runsaasti kannattajia Ruotsin ja Suomen Tornionjokilaaksossa, Ruijassa sekä Keski-Pohjanmaalla. Lappeenrantaa lähinnä olevista lestadiolaisyhteisöistä sen vaikutus ulottui Viipuriin, jossa siihen liittyi saarnaaja Eljas Kokko.129 Lappeenrannassa pikkuesikoisuutta ei esiintynyt. Ainoa viittaus hajaannukseen oli päätös olla "vastaanottamatta puhuvaisia veljiä, joita keskusyhdistys on kieltänyt".130Paikallisten suurten seurojen järjestäminen oli ensimmäisen kerran esillä vuoden 1934 helmikuun yleisessä kokouksessa. Yksimieliseksi päätökseksi tuli kuitenkin seurojen siirtäminen vastaisuuteen.131 Huolimatta kokouksen päätöksestä kysymykseen palattiin kesällä uudestaan. Heinäkuun ensimmäiseksi päiväksi kutsuttiin yhdistyksen ylimääräinen yleinen kokous asian ratkaisemiseksi. Tässä kokouksessa kannatettiin lähes yksimielisesti seurojen järjestämistä "aivan lähitilassa". Seurojen toteuttamiseksi valittiin seuratoimikunta, johon tulivat valituiksi Anton ja Aino Kauranen (1899-1984), Väinö ja Aino Pitkänen, Toivo Kuokkanen, Eljas Keskisaari, Alvina Sairanen ja Ida Mononen. Isojen seurojen ajankohdaksi päätettiin 18.-20. elokuuta ja seurapaikaksi Lappeen kirkko ja seurakuntasali. Seurojen järjestämispäätös sisälsi kuitenkin ehdon, jonka mukaan Karjalan Apulähetystoimikunnan tuli kustantaa kaksi tai kolme puhujaa seuroihin.132 Asia oli esillä Karjalan Apulähetystoimikunnan kokouksessa, jossa päätettiin pyytää puhujiksi Arvi Hintsalaa (s. 1902) Oulaisista ja Janne Vänskää Kontiolahden Onttolasta. Lisäksi pyydettiin kirkkoherra Väinö Havasta (1898-1941) Kivijärveltä ja hänen kieltäytymisensä varalta pastori Kustavi Lounasheimoa Viipurista. Kirkkoherra Havas ei voinutkaan saapua, joten seuroissa palveli Karjalan Apulähetystoimikunnan kutsumana pastori Lounasheimo. Apulähetystoimikunta anoi Oulusta Lähetystoimikunnalta avustusta edellä mainittujen saarnaajien ja papin kustantamiseen. Apulähetystoimikunta puolsi myös avustuksen antamista Lappeenrannan kristityille mahdollisten tappioitten peittämiseksi. Saarnaaja Janne Vänskän lähetti Karjalan Apulähetystoimikunta auttamaan Lappeenrannan lestadiolaiskristittyjä seurajärjestelyissä muutamaksi vuorokaudeksi ennen seuroja.133
Edellä mainittujen saarnaajien ja papin lisäksi seuroissa palvelivat kirkkoherra Erkki Gummerus Kuolemanjärveltä ja saarnaajat Roope Vepsäläinen Kajaanista, Juho Kosonen Viipurista sekä Heikki Kauhanen Viipurista. Seuravieraita oli saapunut Karjalan ulkopuoleltakin aina Vaasasta, Porvoosta ja Varkaudesta asti. Nämä isot seurat olivat erittäin siunaukselliset, sillä niissä sai parannuksen armon toistakymmentä henkeä. Siionin Lähetyslehteen seuroista kirjoittanut yhdistyksen kirjuri Väinö Pitkänen totesikin innostuneena: "Lappeenrannassakin on vielä oleva suuri kristillisyys, sillä paljo on täällä ihmisiä, joilla on kysymystä siitä, miten tullaan autuaaksi."134 Seuraavana vuonna isot seurat järjestettiin helluntaina 8.-10. kesäkuuta. Ruokailua ja seuravieraiden yöpymistä varten anottiin käyttöön Lönnrotin koulua aivan kaupungin keskustasta. Seuraohjelmia painettiin 300 kappaletta, ja niiden myyntihinnaksi määrättiin 50 penniä. Seuroissa olivat sananpalvelijan tehtävässä pastori Eino Pietilä ja saarnaajat Heikki Kauhanen ja Oskari Jurva, joka oli kotoisin Käkisalmesta. Taloudellisesti seurat tuottivat tappiota, ja Rauhanyhdistys anoi SRK:lta 300 markan avustusta seurakulujen peittämiseen. Tilikirjan mukaan avustus saatiin Oulun Rauhanyhdistyksen maksamana.135 Huolimatta vuoden 1935 isojen seurojen heikosta taloudellisesta tuloksesta ei isojen seurojen järjestämisestä suinkaan luovuttu. Vuosina 1936-1938 näissä seuroissa olivat sananpalvelijoina kirkkoherrat Pekka Tapaninen, Erkki Gummerus ja Paavo Viljanen, pastori Väinö Vesterinen sekä saarnaajat Heikki Kauhanen, Kusti Ahokas, Rieti Honkavuori, Eino Paaso ja Arvi Hintsala. Seuroissa saarnattu Jumalan Sana sai useat sanankuulijat parannuksen askelille. Vanhoillislestadiolaisten kristittyjen määrä kasvoi, vaikka paikkakunnalta muuttikin pois muutamia yhteisöön kuuluneita perheitä136. Paikallisten suurten seurojen järjestäminen jatkui aina vuoteen 1938 ja seurapaikkoina olivat Lappeen kirkko sekä Peltolan koulu. Sodan uhka ja sodat tekivät sen jälkeen seurojen järjestämisen mahdottomaksi vuosien ajaksi.137 Seurojen lisäksi pyrittiin evankeliumintyötä tekemään pitämällä ompeluseuroja. Näin kerättiin samalla varoja seuratoimintaa varten. Ensimmäiset merkinnät ompeluseuratuloilla maksetuista puhujapalkkioista ovat vuodelta 1934. Erillistä tilikirjaa 1930-luvun ompeluseuratoiminnasta ei ole säilynyt, vaikka sen kirjanpidosta huolehti oma rahastonhoitaja.138Oman seurahuoneiston hankkimista varten järjestetty keräys vuosina 1934-1935 tuotti kaikkiaan 12499 markkaa. Painettuja keräyslistoja lähetettiin yhteensä 228. Kaukaisimmat keräystilitykset saapuivat aina Alaskasta saakka. Keräyksellä saadut varat eivät riittäneet kuitenkaan talon ostoon.139
Seurataloasiasta keskusteltiin joulukuun yleisessä kokouksessa 1935. Päätettiin perustaa talohanketoimikunta, jonka tehtäväksi tuli "tiedustella tarjolla olevia rakennuksia ja arvostella niiden kelpoisuutta yhdistyksen tarkoituksia vastaavaksi sekä päättää kauppa omalla vastuullaan". Toimikuntaan tuli kaksitoista jäsentä: Oskari Toivanen, Kalervo Toivanen, Antti Meuronen, Erkki Tapaninen, Kerttu Toivanen, Elias Keskisaari, Alvina Sairanen, Anton Kauranen, Juho Meuronen, Antti Leino, Elias Lyijynen ja Antti Keskisaari. Toimikunnan perustamisen jälkeen vaikenevat yhdistyksen asiakirjat moneksi vuodeksi talohankkeesta. Isojen seurojen aiheuttamat tappiot ja muutamien jäsenten vastustus saivat todennäköisesti aikaan, ettei seurakunta kyennyt toteuttamaan hanketta.140 Seuraava mainita talohankkeesta on vuodelta 1939. Vuosikokouksessa päätettiin pitää kerran kuussa seurat, joissa kannetaan vapaaehtoinen kolehti talorahaston kartuttamiseksi.141 Lappeenrannan ja sen ympäristön Rauhanyhdistyksen sääntöjen painattamista harkittiin jo ensimmäisenä toimintavuotena. Hankkeesta luovuttiin varojen puutteen vuoksi. Asiaa käsiteltiin uudestaan syksyllä 1936, ja sääntöjä päätettiin painattaa 200 kappaletta yhdistyksen jäsenille jaettavaksi.142 Yhdistyksen jäsenmäärä nousi hieman 1930-luvulla ollen suurimmillaan vuonna 1937, jolloin yhdistykseen kuului 60 jäsentä.143 Rauhanyhdistyksen käytännön asioita hoitamaan valittuun johtokuntaan kuuluivat 1930-luvulla puheenjohtajana Anton Kauranen, varapuheenjohtajana Simo Kasari (1933-1938) ja Elias Keskisaari (vuodesta 1939). Sihteereinä toimivat Väinö Pitkänen (1933-1934), Erkki Tapaninen (1935-1938) ja Väinö Matikainen (vuodesta 1939). Muina johtokunnan jäseninä olivat Toivo Kuokkanen (1933-1935), Antti Meuronen ja Kerttu Toivanen. Rahaston- ja taloudenhoitajana sekä samalla johtokunnan jäsenenä toimi lisäksi Oskari Toivanen.144 Lappeenrantaa ja Lappeeta ympäröivien kuntien lestadiolaiskristityt eivät vielä 1930-luvulla liittyneet Rauhanyhdistyksen jäseniksi lukuun ottamatta Joutsenon Jänhiälässä asunutta Mikko Pellistä. Kuitenkin esimerkiksi Ylämaalla seuratoiminta jatkui vilkkaana, ja seuroja pidettiin joka sunnuntai. Tuomas Ilveksen (k. 1933), Vilhelm Aapron (k. 1934) ja Antti Saarisen (k. 1938) kuoleman jälkeen paikkakunnan ainoaksi puhujaksi jäi Vilhelm Aapron nuorempi veli Otto Aapro (1890-1964). Hän aloitti saarnatoimintansa 1920-luvun lopulla muutama vuosi parannuksentekonsa jälkeen. Ylämaan ja Joutsenon lisäksi tiedetään vanhoillislestadiolaisia kristittyjä olleen ainakin Luumäen, Lemin ja Nuijamaan pitäjissä.145Rauhanyhdistyksen toiminta lamaantui selvästi jo ennen talvisotaa kesällä ja syksyllä 1939. Isoja kesäseuroja ei enää pidetty. Syy seuroista luopumiseen ei näy yhdistyksen pöytäkirjoista, mutta sen taustalla lienee ollut maailmanpoliittisen tilanteen kiristyminen ja epävarmuus tulevaisuudesta. Paikallisin voimin pyrittiin seuratoimintaa jatkamaan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan.Esimerkiksi Ylämaalla kokoonnuttiin seuroihin vaikka rintama oli vain parinkymmenen kilometrin päässä: "Pimennysverhot oli ikkunassa, kun valot ei saaneet näkyä, Säkkijärveä juuri pommitettiin, se oli punaisena koko taivas."146 Talvisodan jälkeen keskusteltiin isojen seurojen järjestämisestä keväällä 1940 pidetyssä yleisessä kokouksessa., mutta "vaikean ajan takia katsottiin ne estetyksi huoneuston ym. ulkonaisten esteiden vuoksi".147
Välirauhan aikana keväällä 1941 teki SRK:n matkapappi Kullervo Hulkko yhdessä saarnaaja Kalle Timosen kanssa lähetysmatkan Etelä-Karjalaan. Seuroja pidettiin Lappeenrannassa seurakuntakodissa, jossa seuravieraita oli noin 200 henkeä, sekä lisäksi Pitkästen kodissa. Lauritsalassa seurapaikkana oli Elias Ryösön talo. Sieltä puhujien matka jatkui Imatralle, josta käsin Hulkko kävi pitämässä jumalanpalveluksen Joutsenon kirkossa 27.4.1941.148 Jatkosodan alussa kesäkuussa 1941 lähes kaikki rajaseudun asukkaat evakuoitiin ja Rauhanyhdistyksen toiminta kävi lähes mahdottomaksi. Rintaman siirryttyä kauemmaksi Karjalan kannakselle pääsi siviiliväestö palaamaan takaisin kotikonnuilleen. Vuoden 1941 joulukuun yleistä kokousta ei kuitenkaan pidetty, ja vuosina 1942 ja 1943 joulukuun yleisessä kokouksessa oli mukana vain 16 yhdistyksen jäsentä. Johtokunnan kokouksia ei pidetty lainkaan vuosina 1942 ja 1943. Poikkeuksellisista oloista huolimatta otettiin oman toimitalon hankkiminen jälleen esille vuonna 1943. Kokouksessa päätettiin "anoa ministeriöstä lupaa seurahuoneen rahaston kartuttamiseski". Asiaa hoitamaan valittiin yhdistyksen puheenjohtaja Anton Kauranen yhdessä rahaston- ja taloudenhoitaja Heikki Tynkkysen kanssa. Hanke ei tälläkään kertaa johtanut konkreettisiin tuloksiin.149 Jatkosodan aikana vierailivat puhujat Lappeenrannan seudulla lähinnä SRK:n lähettäminä. Opettaja Heikki Jussila teki yhdessä Heikki Saaren kanssa lähetysmatkan Lappeenrantaan tammikuussa 1942. Syystalvella samana vuonna teki Jussila pitkän lähetysmatkan jatkosodan alussa takaisin vallatuille alueille yhdessä Jaakko Kanniaisen kanssa. Matkan aikana vierailivat Jussila ja Kanniainen myös Moskovan rauhan rajan Suomen puolelle jättämissä Karjalan osissa. Matka alkoi Luumäen Patolahdesta saarnaaja Otto Aapron kodista ja jatkui Ylämaan Ihakselan ja Mätön kylissä. Seuraavina seurapaikkoina olivat Lappeen Simolan, Haapajärven ja Lempiälän kylät. Lappeenrannassa pidettyjen seurojen jälkeen matka jatkui Imatralle ja Parikkalaan.150 Seuraavalle lähetysmatkalle Karjalaan Heikki Jussila saapui Arvid Tikkalan kanssa helmikuussa 1943. Matka suuntautui lähinnä takaisin vallatulle alueelle, mutta seurat pidettiin myös Eljas Ryösöllä Lauritsalassa, Lappeenrannan kaupungin kirkkosalissa sekä Meurosilla Haapajärven kylällä.151 Muina vierailevina puhujina kävivät Lappeenrannassa sotavuosina pastorit Kaarlo Pelkonen (1942,1943,1944) ja Väinö Vesterinen (1943) sekä saarnaajat Kusti Ahokas (1941,1943,1944), Matti Pylkäs(1943,1944), Väinö Pitkänen (1943,1944) ja Juho Europaeus (1943,1944).152 Rauhanyhdistyksen jäsenmäärä pysyi sotavuosina noin viidessäkymmenessä. Yhdistyksen johtokunnassa tapahtui muutamia muutoksia. Rahaston- ja taloudenhoitaja Oskari Toivanen luopui vuonna 1940 tehtävästä muutettuaan tyttärensä luo Laukaaseen. Hänen tilalleen valittiin nuohooja Heikki Tynkkynen (1897-1968) Lauritsalasta. Tammikuussa 1944 sai matkasauvansa laske yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Anton Kauranen. Hänessä Lappeenrannan vanhoillislestadiolaiset kristityt menettivät rakastetun sananpalvelijan. Anton Kaurasen tilalle johtokuntaan valittiin Kalervo Toivanen (1901-1983) Lempiälästä. Uudeksi puheenjohtajaksi johtokunta valitsi keskuudestaan Elias Keskisaaren Lappeenrannan kaupungista.153