Surullinen kappale lestadiolaiskristillisyyden historiaa hajaannusten kuohuntavuosilta
Levitessään Lapin perukoilta etelään herätti Pohjolan kristillisyys aluksi voimakasta vastarintaa. Saarnaajia pidätettiin ja vietiin käräjille. Paikkapaikoin sattui yhteenottoja seuravieraiden ja pilkkamielessä tulleiden häiritsijöiden kanssa. Kaakkois-Suomessa ”hihhulilaisuuden” aiheuttama sanomalehtikirjoittelu ja käräjöinti päättyi 1890-luvulle tultaessa. Lestadiolaisuuden sananjulistus oli tullut ”tutummaksi” ja liike oli osoittautunut hyvin uskolliseksi kansankirkollemme huolimatta kirkon ”päälinjasta” poikkeavista oppikäsityksistä. Lisäksi kirkkoherrojen ja muun papiston mielenkiinto suuntautui yhä enemmän lännestä leviävien vapaakirkollisten virtausten torjuntaan. Lehdistön ja viranomaisten mielenkiinto kohdistui herätysliikkeeseen uudestaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin lestadiolaisuus hajosi kolmeen ryhmään. Hajaannukset johtivat paikkapaikoin riitoihin rukoushuoneiden omistuksesta ja julkisiin kiistoihin lehtien palstoilla. Myös Lappeenrannan seudulla kärsittiin vuosia sisäisistä erimielisyyksistä. Oheinen traaginen tarina muistuttaa siitä, mitä saattaa tapahtua, kun rakkaus - josta meidät pitäisi tunteman – katoaa kristittyjen väliltä.
Maria ja Heikki Pajarin murha
Sunnuntaina 14.10.1900 löydettiin lestadiolainen kauppiaspariskunta Heikki ja Maria (Tång) Pajari1 sekä heidän luonaan vierailulla ollut Juhana Janhunen raa’asti surmattuina Tirilässä olevasta kodistaan. Kyseisen päivän aamuna oli työmies Jafet Gråsten saapunut rakennusmestari Johan Ringvallin asunnolle ja kertonut hänelle ja paikalla olleelle hollolalaiselle Niiles Warjolalle2 käyneensä Pajarien torpalla ja nähneensä asunnon ikkunasta jonkin miehen makaavan lattialla. Hän pyysi Ringvallia sekä Warjolaa mukaansa katsomaan ovatko Pajarit sairaana vai onko jotakin outoa tapahtunut. Tämän johdosta Johan ja Anna Ringvall, Niiles Warjola ja muutamat muut riensivät oikotietä Tirilään Pajarien torpalle. Ikkunasta he näkivät lattialla luonnottomassa asennossa olevia henkilöitä. Paikalle kutsuttiin poliisikonstaapeli Juhana Oikkonen3, joka avasi ulko-oven ja pyysi asuntoon mukaansa Johan Ringvallin ja erään toisen miehen. Asunnosta löytyivät Pajarit sekä Juhana Janhunen raa’asti surmattuina. Paikalle saapui miltei samoihin aikoihin peltiseppä Aleksanteri Kumpulainen.4 Hän oli kuullut murhaepäilyistä ”telefoonissa” ja rientänyt paikalle yhdessä viipurilaisen kivityömies Mikko Mäkisen kanssa.5 Surmatyön jälki oli ollut niin karmaiseva, että Kumpulainen oli oksentanut palatessaan torpasta ulos.
Heikki ja Maria Pajarin hautakivi Lappeenrannan vanhalla hautausmaalla
Torikauppias Heikki Pajari oli muuttanut seudulle noin kahdeksan vuotta aikaisemmin Helsingistä, jossa hän oli myös harjoittanut kauppatoimintaa. Heikki Pajari oli alkuaan kotoisin Iin pitäjän Pirttitörmän kylästä, hänen vaimonsa Kirkkonummelta. Maria Pajari6 oli saanut ”parannuksen armon” viimeistään 1870-luvun alussa asuessaan Helsingissä, Heikki Pajarin parannuksentekoajankohtaa ei voi päätellä mistään lähteistä, mutta hän oli joka tapauksessa lestadiolainen asuessaan 1890-luvun alussa Helsingissä. Todistajien lausunnot murhatusta pariskunnasta ovat yksimielisen myönteisiä. 1880-luvun lopussa ja 1890-luvun alussa Helsingistä muutti Lappeenrantaan lestadiolaisia rakennusalan ammattimiehiä varuskuntatyömaiden houkuttelemina. Kasarmien rakentaminen tarjosi urakoita lestadiolaisille rakennusurakoitsijoille ja heidän mukanaan saapui myös ”uskovaisia” rakennustyömiehiä. Lappeenrannan kaupungin kasvu tarjosi mahdollisuuksia myös uusille torikauppiaille ja Pajareja houkutteli muuttamaan mahdollisesti myös rakennusmestari Johan Ringvall. Pajarit olivat paitsi Ringvallien lapsen kummeja ja uskonystäviä myös Ringvallin liike- ja urakointitoiminnan lainoittajia.7 Pajarit asuivat Lappeenrannan seudulle muutettuaan useita vuosia Ringvallien talossa, kunnes ostivat edellä mainitulta Jafet Gråstenilta Juho Pekkasen mailla Tirilässä sijainneen torpan.8 Pajarit harjoittivat koko ajan torikauppaa. Murhaa edeltäneenä päivänä he olivat olleet pitämässä torikauppaansa ns. Kaukaan torilla. Muina paikalla olleina torikauppiaina mainitaan oikeudenkäyntipöytäkirjoissa kaupustelija Paavilainen9, Hämäläisen leski, nikkari Paavo Nikolai Hyvönen10 ja vaatekauppias Asarias Häkkinen.11
Kumpulaisen syytökset
Aleksanteri Kumpulainen oli todennut heti Pajarien talosta ulos tultuaan erään todistajan mukaan: ”Ei murhaaja enää sisässä ole. täällä se on!” Toinen todistaja muisteli Kumpulaisen sanoneen: ”Ei murhaaja sisässä ole vaan ulkona, yksi lampaista!” Todistaja arveli hänen tarkoittaneen tällä Kumpulaisen kanssa samaan ”uskonlahkoon” kuuluvaa. Syytökset Ringvallia vastaan Kumpulainen oli kertonut aluksi uskonystäville ja muutaman päivän kuluttua ”oman luontonsa vakuuttamana” ilmoittanut asiasta myös kaupunginviskaali Juho Karppiselle ja nimismies Leonard Hallonbladille. Kumpulaisen syytökset jatkuivat julkisina huolimatta siitä, että useat uskonystävät nuhtelivat häntä tästä sekä kahden kesken että seuratilaisuuksissa. 12 Seuratilaisuudessa olivat mm. muurari Antti Långsjö13 ja nikkari Mikko Hulkkonen 14 ottaneet esille Aleksanteri Kumpulaisen ”valheet”, mutta tämä oli todennut pysyvänsä mielipiteissään. Kun varsinaisesta teosta epäiltiin muita miehiä, Kumpulainen syytti yhä Ringvallia murhatyön taustahahmoksi. Syytökset johtivat lopulta oikeudenkäyntiin, jossa käräjäoikeus tuomitsi Kumpulaisen herjauksesta ja perättömästä ilmiannosta yhdeksi kuukaudeksi vankilaan. Viipurin hovioikeus korotti tuomiota vuoden 1901 syksyllä kolmeksi kuukaudeksi.
Aleksanteri Kumpulainen selitti murhan motiiviksi kostoa rippiasian paljastumisen takia.15 Noin vuodesta 1898 alkaen olivat erimielisyydet kristillisyyden sisällä puhjenneet paikka paikoin avoimeksi riidaksi. Erimielisyyttä oli aiheuttanut ennen kaikkea uuden heräämisen vaatimus. Monilla paikkakunnilla kokoonnuttiin edelleen yhdessä seuroihin, niin myös Lappeenrannassa. Tapahtuma-aikana lähinnä uusheräyksen sisällä syntynyt narvalaisuus oli juuri levinnyt eteläiseen Suomeen eläen kaikkein kiihkeintä vaihettaan.16 Kaikilta vaadittiin julkirippiä, jossa jokaisen tuli käydä läpi koko elämänsä aikana tehdyt synnit. Ne, jotka eivät taipuneet julkiripin vaatimuksiin, tuomittiin. Seurat päättyivät ripin jälkeen usein tuntikausia kestäviin liikutuksiin, ”tuhlaajapojan häihin”. Narvalaisuus jakautui melko pian kahtia ja Aleksanteri Kumpulainen nousi kiihkeämmän, kiivas- ja tuomiohenkisen suuntauksen johtoon.17 Pajarien surmaamisesta seuranneet syytökset ovatkin ääriesimerkki siitä, miten julkirippi äärimmilleen vietynä saa seurakuntalaiset uskomaan toisistaan mitä kummallisimpia huhuja samalla myrkyttäen kristittyjen keskinäiset välit.
Aleksanteri Kumpulaisen talo Pallossa nykyisten Taipalsaarentien ja Liisankadun kulmassa. Talossa sijaitsi tapahtuma-ajankohtana Lappeenrannan lestadiolaiskristittyjen rukoushuone
Tapahtuman seuraukset
Vaikka Pajarin torpassa tapahtuneen surmatyön tekijät löytyivät aivan muualta kuin lestadiolaiskristittyjen keskuudesta, se jätti syvät jäljet sekä paikallisten kristittyjen väleihin että lestadiolaisuuden maineelle Lappeenrannan seudulla. Asiaa puitiin vuoden 1901 Lappeen talvikäräjillä, ainakin kolmilla välikäräjillä, syyskäräjillä sekä lopulta Viipurin hovioikeudessa. Oikeudenkäynti, istunnoissa singotut syytökset sekä todistajalausunnoissa selkeästi esille nousseet opilliset erimielisyydet olivat yleinen puheenaihe sekä lehdistössä että kaupungilla. Tapahtumat myös jouduttivat neljään osaan jakautuneen lestadiolaisyhteisön hajoamista. 18 Kun Aleksanteri Kumpulainen joutui vuonna 1902 kärsimään saamaansa tuomiota, saapuivat kaupunkiin Ruotsin Lapista tulleet esikoissaarnaajat ja aikalaiskirjeet kertovat ”Kumpulaisen lauman menneen ihan sileäksi, ukko kun istuu linnassa”. Aleksanteri Kumpulaisen kerrotaan olleen myöhemmin kosketuksissa helluntailiikkeeseen ja jopa kastattaneen itsensä. 19 Kaikkein traagisin oli tapahtumasarja kuitenkin perättömien syytösten kohteeksi joutuneelle Johan Ringvallille, 20 Hänen terveytensä petti ja hän menehtyi sairauteen 30.5.1903. Daavid Hujasen laatimassa muistokirjoituksessa kerrotaan Johan Ringvallin olleen uskon kilvoituksessa yli 20 vuotta ja hän ”sai loppuaikanaan kärsiä raskaat kärsimykset maailmalta ja vihollisilta. Häntä syytettiin murhaajaksi ja oli vangittuna. Hänen vuoteen vierellä oli paljon uskovaisia ja uskottomiakin. Vainaja antoi anteeksi suurimmalle vihamiehellekin.”21 Omaisia ja uskonystäviä lohdutti eron hetkellä tieto siitä, että hän erosi täältä ajasta uskonystävien rakastamana ja ilman katkeruutta kärsimästään vääryydestä. 
Rakennusmestari Johan Ringvall
Mauri Kinnunen (Artikkeli on julkaistu Lappeenrannan rauhanyhdistyksen Viestilehdessä 6/2002)
1 Heikki Henrikinpoika Pajari oli syntynyt 1.6.1848 Iijoelle. Maria Pajari, omaa sukua Tång 5.8.1842 Kirkkonummella. Pajarit näyttävät kummiussuhteiden perusteella olleen monien lestadiolaisperheiden läheisiä ystäviä. Johan ja Anna Ringvallin lapsen lisäksi he olivat kummeina Elisabet ja Juhana Oikkosen Vilho-pojalle, Gabriel ja Amanda Huttusen Martta-tyttärelle, Frans ja Johanna Sutisen Selma-tyttärelle ja Pekka ja Anna Kinnusen Urho-pojalle.
2 Talollinen Niiles Warjola käytti useimmin nimeä Niklas Milén. Hän oli syntynyt 30.5.1868 Orimattilassa, josta muutti vuonna 1898 Hollolaan. Asuttuaan useilla paikkakunnilla eteläisessä Hämeessä muutti Milén vuonna 1927 Lahteen, jossa hän kuoli 10.2.1930. Niklas Milén sai ”parannuksen armon” 1890-luvun puolivälissä. Saarnaajaksi hänet asetettiin melko pian ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista ilmenee, että Milén oli käynyt jo ennen tapahtuma-ajankohtaa saarnamatkoilla Lappeenrannassa. .Milén oli vuosisadan vaihteen hajaannuksissa aluksi niiden joukossa, jotka nousivat vastustamaan uudenheräyksen oppia. Hän oli yhteydessä mm. Leonard Typpöön. Kun Ruotsin Lapin saarnaajat saapuivat vuonna 1902 saarnamatkalle Etelä-Suomeen, liittyi Milén heihin ja yhteydet moniin uskonystäviin katkesivat. Niklas Milénistä tuli 1910-luvulta alkaen eräs johtavista esikoislestadiolaisuuden saarnaajista Suomessa.
3 Kyseessä on mitä ilmeisemmin talollinen Juhana Antinpoika Oikkonen (1858 – 1929), Pentti Oikkosen isoisä, joka toimi lyhyen aikaa poliisina vuosisadan vaihteessa.
4 Levyseppämestari Aleksanteri Kumpulainen oli syntynyt 28.1.1861 Iisalmessa. Asuttuaan Kuopiossa ja Jyväskylässä hän muutti 28.1.1886 Lappeenrantaan, jossa hän kuoli 30.7.1926. Avioliiton Kumpulainen solmi vuonna 1885 Kuopiossa syntyneen Amanda Lindellin kanssa. Kummiussuhteiden perusteella voisi päätellä Kumpulaisen olleen lestadiolainen ainakin 1890-luvun alussa, saarnaajana hänet tunnetaan 1890-luvun puolivälistä alkaen. Aleksanteri Kumpulainen näyttää olleen luonteeltaan varsin kiivasluonteinen henkilö, joka joutui helposti kahnauksiin muiden kanssa. Elämäntyönään hän teki peltiurakoita aina Pietarissa saakka.
5 Kiviliikkeen johtaja Mikko Mäkinen oli syntynyt 24.9.1864 Sysmässä,. Hän asui 1880-luvun lopulla Hangossa, jossa kääntyi lestadiolaisuuteen. Mikko Mäkinen muutti 1890-luvulla Hangosta Viipuriin harjoittaen kaupungissa kiviliikettä. Mikko Mäkinen oli avioitunut kotipitäjästä olevan tytön Maria Aleksandra Rantasen kanssa. Vuosisadan vaihteen hajaannuksissa Mikko Mäkinen liittyi aluksi Aleksanteri Kumpulaisen tavoin narvalaisuuteen. Monet Viipurin narvalaiset ”siirtyivät” vanhoillisuuteen vuosien 1909 – 1910 aikana pastori Pekka Fredrik Lappalaisen vieraillessa kaupungissa Itä-Suomeen suuntautuneilla saarnamatkoillaan. Myös Mikko ja Aleksandra Mäkinen luopuivat narvalaisuudesta, mutta haastattelemieni entisten viipurilaisten mukaan (samoin kuin Kansallisarkistossa olevan Martti E. Miettisen suorittaman Aleksandra Mäkisen haastattelun mukaan) he eivät täysin luopuneet narvalaisuuudesta, vaan se ”henki” heijastui Mäkisen seurapuheissa. Mikko Mäkinen toimi jonkin verran lähinnä paikallisena saarnaajana ainakin 1910-luvulta alkaen, mahdollisesti jo aikaisemmin. Hän kuului 1920- ja 1930-luvuilla Viipurin Rauhanyhdistyksen johtokuntaan toimien varapuheenjohtajana ainakin vuosina 1920 – 1924 ja 1933 ja taloudenhoitajana 1921. Mikko Mäkisen vaellus päättyi 30.4.1938 Viipurissa.
6 Maria Tång mainitaan vuodesta 1873 alkaen Helsingin Rauhanyhdistyksen arkistossa olevassa seuratoiminnan kassakirjassa.
7 Oikeudenkäyntiasiakirjoista ja todistajalausunnoista ilmenee, että Pajarit olivat lainoittaneet mm. Ringvallien maatilanostoa Tirilästä.
8 Kauppahinta oli 350 markkaa, joka nykyrahassa on 1270 euroa
9 Luultavasti kyseessä on pikkukauppias Kalle Paavilainen (1845 - 1928), joka toi lestadiolaisuuden Mikkelin seudulle ja Juvalle. Paavilaiset muuttivat Lappeenrantaan vuonna 1893. Kalle Paavilainen toimi saarnaajana 1800-luvun puolella, mutta vuosisadan vaihteen hajaannusten jälkeen hänen saarnaajuudestaan ei ole tietoja. Mahdollisesti saarnatoiminnan katkaisi sairastuminen, sillä vuosien 1900-1909 rippikirjasta löytyy hänen kohdaltaan merkintä ”sairas, kivulloinen”. Lestadiolaisuuden hajaannuksessa Paavilaiset liittyivät esikoisuuteen
10 Paavali Nikolai Hyvönen oli mahdollisesti myös lestadiolainen. Hänen vanhempansa myivät Pallossa sijainneen talonsa Aleksanteri Kumpulaiselle vuonna 1889. Hyvöset olivat useiden lestadiolaisperheiden lasten kummeja. Kirkonkirjojen mukaan Hyvöset muuttivat vuonna 1899 Viipuriin
11 Asarias Häkkinen oli myös tunnettu lestadiolainen. Muutettuaan vuonna 1895 Haukivuorelta Lappeenrantaan hän avioitui lappeelaisen Eeva Haikalan kanssa vuonna 1897. Myös Häkkiset liittyivät 1900-luvun alkuvuosina esikoisuuteen.
12 Lestadiolaisten seurahuoneisto sijaitsi vuosisadan vaihteessa Aleksanteri Kumpulaisen omistamassa talossa Pallossa.
13 Muurari Antti Långsjö oli samoin kuin hänen vaimonsa Anna kotoisin Kortesjärveltä, mutta muutti Lappeenrannan seudulle vuonna 1890 Alahärmästä. Kummiussuhteiden perusteella Antti Långsjön ystäviin kuuluivat mm. Antti ja Maria (os. Jukkala) Meuronen, Matti ja Agneeta (os. Mononen) Meuronen, Heikki ja Valpuri (os. Mononen) Savolainen. Antti Långsjö liittyi monien kaupungissa asuneiden lestadiolaisten tavoin hajaannuksessa esikoisuuteen.
14 Kyseessä on saarnaaja Mikko Hulkkonen (1845 – 1932), josta on ollut aikaisemmin artikkeli Viestilehdessä.
15 Kumpulaisen lausunnosta käy ilmi, että Ringvallin ja Pajarin nuoruudessa tekemät synnit olivat tulleet julkisiksi Pajarin ripittäydyttyä ensin Kumpulaiselle ja sitten ilmeisesti koko seurakunnan kuullen.
16 Etelä-Suomeen liike saapui 1899 Aleksanteri Kumpulaisen tuomana.
17 Toisen narvalaissuuntauksen johtoon nousi Karl Teodor Lindström, joka alkoi vastustaa Kumpulaisen tarkkaa muotoseikkoihin pitäytymistä synninpäästössä sekä julkiripin vaatimusta.
18 Monilla paikkakunnilla lopullinen hajaannus tapahtui vasta 1911 pidetyn lestadiolaisryhmien sovintokokouksen epäonnistumisen jälkeen. Lappeenrannassa esiintyi tuossa vaiheessa ”vanhaa suuntaa”, uusheränneitä, ja mahdollisesti kahteen ryhmittymään hajonneita narvalaisia. Liisa Castrénin vuonna 1957 ilmestyneessä Lappeenrannan historiassa vuosilta 1812 –1918 todetaan tapahtumasta seuraavaa: ”Lappeenrantaa jopa laajempiakin seutuja järkytti murhatapaus, jonka kohde oli laestadiolainen ja sitä seuraava oikeudenkäynti, missä suunnan keskeiset riitaisuudet kävivät selville ja missä myös suuresti liioitellut käsitykset sen hyväksymistä opeista lausuttiin julki mm. että yksityistä synninpäästöä olisi sovellettu maallisiin rikoksiin nähden.” (Castrén 1957, s. 533)
19 Aleksanteri Kumpulainen tapasi helluntailiikkeen Suomeen tuoneen norjalais-englantilaisen lähetyssaarnaajan Thomas Barrattin tämän ensimmäisen Suomen-matkan yhteydessä Viipurissa syksyllä 1911.
20 Rakennusmestari, kauppias Johan Ringvall oli syntynyt 14.8.1850 Kalajoella ja avioitunut vuonna 1885 Ylitorniolla 9.9.1854 syntyneen Anna Niskan kanssa. Ringvallit muuttivat Lappeenrantaan Helsingistä kirkonkirjojen mukaan vuonna 1894, mutta he ovat asuneet seudulla jo vuonna 1891, sillä silloin heille syntyi täällä Vilho-niminen poika. Heidän ystäviään näyttävät olleen ainakin seuraavat lestadiolaisperheet: Fagerlundit, Gabriel ja Amanda Huttunen, Jaakko ja Ida Somppi, Kalle ja Maria Tenhunen, Juhana ja Liisa Oikkonen, Frans ja Johanna Sutinen, Kalle ja Amanda Koskinen sekä Pekka ja Anna Kinnunen. Ringvallin Lappeenrantaan muuton syynä näyttää olleen varuskuntarakennusten rakentaminen. Hän oli mukana useissa urakkakilpailuissa voittaen niistä joitakin.. Vuoden 1900 alussa hän perusti Lappeenrannan esikaupunkialueelle kaupan, jota harjoitti aina kuolemaansa asti.
21Sanomia Siionista 12 B/1903.
