© Lestadiolaisuus.info
Kukin teistä sanoo: minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä Keefaan, minä Kristuksen. Lieneekö Kristus jaettu vai onko Paavali teidän edestänne ristiinnaulittu eli oletteko te Paavalin nimeen kastetut? " 1. Kor. l : 12 - 13
Apostoli Paavali oli saanut kuulla huhuista ja matkustavien veljien kertomuksista, että Korintin kristityt olivat hajaantuneet useisiin puolueisiin, koska kukin piti itseään muita viisaampana. Kun eräät olivat kuulleet Paavalin saarnaavan, pitivät he eniten hänestä; toiset olivat kuulleet Apollon ja toiset taas Pietarin saarnaavan ja lopuksi oli myös muutamia, jotka olivat kuulleet itse Vapahtajan saarnaavan.
Korintin kristityille kävi nyt juuri niin kuin usein käy meidänkin aikanamme, että yksi pitää enemmän yhdestä ja toinen toisesta saarnaajasta, sillä saarnaajat eivät ole aivan samanlaisia ilmaisuiltaan ja puhetavaltaan. Siihenkään aikaan eivät saarnaajat olleet aivan samanlaisia puheenparreltaan ja sanankäänteiltään, vaikka he tekivätkin työtä samalla perustalla ja saarnasivat samasta asiasta, nimittäin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
Korinttilaiset saivat siitä syyn hajaantua puolueiksi ja sanoa: minä olen Paavalin, minä Apollon, minä Keefaan ja minä Kristuksen. Näin tapahtuu vieläkin, kun kristityiden hengenyhteys särkyy ja he alkavat punnitsemaan sanoja ja halkomaan hiuksia. Silloin seurakunnassa syntyy puolueita ja hajaannusta. Näin on tapahtunut aina Paavalin ajasta alkaen ja tapahtuu vielä tänäkin päivänä. Paavali osoittaa kuitenkin nyt Korintin kristityille, että sellainen opin hajaannus ja oikea kristillinen ykseys eivät voi kuulua yhteen. Sen tähden hän matkii heidän sanojaan ja sanoo lopulta: Onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne tai onko teidät kastettu Paavalin nimeen? Paavali kuvailee, kuinka hän sekoittamatta mukaan maailman viisautta on nöyrästi ja yksinkertaisesti saarnannut vain Kristusta ja häntä ristiinnaulittuna. Hän jatkaa kolmannen luvun kolmannessa jakeessa: "Sillä te olette vielä lihalliset, sillä niin kauan kuin teidän joukossanne on kateus ja riita ja eripuraisuus, ettekö te ole lihalliset ja vaella ihmisten tavan mukaan? Suurin onnettomuus, jonka häijy sielunvihollinen saattoi tuottaa kristilliselle seurakunnalle oli, että se lihallinen eripuraisuuden henki, joka jo Paavalin aikana ilmaantui korinttilaisten pariin, yleistyi yhä enemmän heti apostolien ajan jälkeen niiden joukossa, jotka kaikki kuitenkin uskoivat etsivänsä vakavasti Kristuksen armoa. Vielä suuren vainon aikana, kun pakanoiden piilukirves vuodatti kristittyjen verta, oli varsin lukuisia lahkoja ja puolueita, jotka uskoivat olevansa parempia kuin muut, vaikka ne kaikki taistelivatkin saman asian puolesta. Ja vielä enemmän puolueita tuli vainojen päätyttyä. Silloin eri puolueet alkoivat tuomita, syyttää harhaoppiseksi ja vainota toisiaan. Yksi sanoi: minä olen oikeassa ja toinen: minä olen oikeassa ja samoin kolmas ja neljäs: minä olen oikeassa.
Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisesti vihalla ja katkeruudella yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja kirjaimia.
Vielä tänäkin päivänä on itse luterilaisessa kirkossakin loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa: herrnhutilaisia, kveekareita, metodisteja ja pietistejä. Kuka on oikeassa? Kun ne tuomitsevat toisiaan, niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan. Oikea kristillisyyshän ei ole tyhjiä sanoja vaan henki ja totuus. Se on sisäisessä ihmisessä, joka on Jumalan mielen mukaisessa hengen yhteydessä. Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole kysymys siitä, onko ulkonaisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän, vaan kysymys on sydämen sisäisestä hengenelämästä Kristuksen sovintoarmossa. Olet sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, olet sitten katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, eli kuka lienetkin, uskotko, että kuollut usko kirjaimeen, jota sinun isäsi ovat tavailleet ennen ja sinä perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta? Uskotko niin siksi, että luulet omistavasi kirjaimelleen oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä? Tämä ilmenee uskon yhteytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseänsä? Kiitos ei, ystäväni!
Kristillisyys ei anna sitoa itseään siihen tai tuohon uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistyötä, olkoon se sitten kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, vaan oikea kristillisyys on itse vapaa ja tekee vapaaksi niin kuin on vapaa se henkikin, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen orjuudesta. Sillä teidät on kutsuttu vapauteen (Gal. 5:13), ei siihen lihalliseen vapauteen, jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan hengen vapauteen, jota kristillinen elämä juuri on, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi
(2. Kor. 3:6). Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa Korintin kristityitä välttämään sellaisia turhia sanakiistoja, jotka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän. Sen tähden Paavali sanoo: "Te olette vielä lihallisia, koska te sanotte: Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaan ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?"Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ne monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin naudat kytkyessä kirjaimen vankina ja sanovat: minä olen kalvinisti, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija. Luuletko, että Jumalan henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkonaiseen uskontunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen niin kuin koiran muurinpylvääseen. Luuletko, että Jumala ei voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synninunesta etsimään vakavasti armoa. "Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Abrahamille lapsia näistä kivistä." Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko ollessaan lain ja kirjaimen orjia. Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamusta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudestakuusta tai Luther nostaisi päänsä pian sammuneen kristinuskon iltahämärän raunioista, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä koko kristikunnan hajonneen niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo olevansa oikeaoppinen? Useammin kuin kerran he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielunvihollinen on kaatanut ja vallannut sokean maailmanjoukon. Se menee kuin sikalauma pohjattomuuteen, kun sudet ajavat sitä takaa eli on kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla tarttunut saatanan verkkoihin.
En halua sanoa kaikkea, mitä ajattelen siitä kauheasta orjuudesta, missä ilkeä vihollinen pitää ihmisparkojen omiatuntoja, kun niitä painaa kirjaimen orjuus. Siitä seuraa iankaikkinen orjuus. Juuri tässä saatanan orjuudessa riutuu moni, jolla on herkkä omatunto, kun hän ensimmäisen heräyksen jälkeen alkaa punnita sanoja ja halkoa hiuksia. Silloin tulee puolueita. Silloin syntyy lahkoja ja opin hajaannusta. Silloin kristinuskon ydin menee sekaisin, elämä ja henki sammuu. Elävä usko muuttuu kuolleeksi kirjainuskoksi, rakkaudesta Jumalaan tulee tekopyhyyden kaapu. Hengellinen ylpeys, tuo sietämätön saatanan haju ja löyhkä saastuttaa kalliisti lunastetun sielun ulkokullaisuuden myrkyllä.
Kun hypätään armonjärjestyksen yli ja pudotaan päistikkaa lihallisesta suruttomuudesta hengelliseen itsevarmuuteen, silloin perkele nauraa makeasti, sillä hän on voittanut pelin. Silloin on saastainen henki tullut ulkokullaisen sydämen eteiseen seitsemän muuta henkeä mukanaan, jotka ovat seitsemän kertaa pahempia kuin hän itse. Silloin hän ja hänen mustat kumppaninsa saavat hallita vapaasti ja mellastaa kuin nälkäinen susi lammastarhassa, repiä ja raadella turvattomia lammasparkoja. Tekopyhän kalvo kasvaa kuin lohikäärmeen suomut sen luihuilla silmäluomilla ja se näyttää verenhimoisia hampaitaan jokaiselle, joka ei tahdo vapaaehtoisesti ryömiä sen verenpunaiseen kitaan.
Rakkaat lapset. Varokaa näitä lammasten vaatteissa olevia susia, jotka tahtovat nielaista elävältä teidän sielunne. Ne lähestyvät hiipien kauniilla sanoilla ja tahtovat houkutella teitä pois yksinkertaisuudestanne Kristuksessa vedoten muka sisäiseen hengelliseen valoon, jota ei ole sanassa. Mutta kun heidän tulisi osoittaa uskonsa ja rakkautensa Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan joillakin pienillä maallisten etujen uhrauksilla, silloin he hiipivät pois häntä koipien välissä kuin häpeävät koirat. Varokaa näitä paisuneita sammakoita. Hengellinen ylpeys on heitä paisuttanut. He ryömivät armonjärjestyksen yli ja tahtovat vielä pettää toisiakin tekemään samoin. Mutta hedelmistä te tunnette heidät, sillä suurimmasta tekopyhästä tulee lopulta suurin kelmi.
Tämän varoituksen katson olevan mitä tarpeellisimman tälle seurakunnalle, jossa toinen joukko on vajonnut lihallisen suruttomuuden kauheaan pimeyteen ja toinen joukko on kirjaimen orjuuden painamana saanut vaikeasti avattavan solmun omalletunnolleen. Kukaan ihminen ei voi sitä avata, ellei Jumala, joka on armollinen hyvää tarkoittavia mutta eksyviä sieluja kohtaan, avaa tuota vaikeaa solmua ja päästä heidän herkkiä omiatuntojaan kirjaimen orjuudesta ja anna heidän maistaa hengellisen vapauden elämää ja ydintä. Sillä onhan täälläkin varmaan monia, jotka vilpittömästi tarkoittavat täyttä totta tutkiessaan sanaa, etsiessään armoa ja rukoillessaan yövuoteellaan yksin hiljaisuudessa salaisin huokauksin ja rukouksin. Huutavan ja ulvovan susilauman keskellä ei vakavasti etsivän sielun ole kuitenkaan helppo löytää oikeaa keskitietä, ahdasta porttia, joka vie päämäärään. Kaikki sudet ulvovat täyttä kurkkua, toinen toistaan pahemmin. Tuolla on suurkapakoitsija, tuolla suurjuomari, tuolla suurteeskentelijä, tuolla tappelija, tuolla saituri, tuolla huorintekijä, tuolla tanssimestari ja tuolla verenimijä eli verikoira.
Kun kaikki nämä monenkirjavat eläimet, jotka nousevat pohjattomuudesta, juoksevat toistensa ympäri ja kirkuvat kilpaa yksi määkimällä, toinen raakkumalla, kolmas ulvomalla ja haukkumalla, neljäs noitasävelillä ja synnillisillä kuiskutuksilla, ja houkuttelevat yksinäistä, armoa etsivää ja taivaan ahtaalle portille pyrkivää sielua, silloin se kuulostaa pohjattomuudesta tulevalta ulvomiselta ja hoilotukselta. On suuri Jumalan ihme, jos yksinäinen, vakavasti armoa etsivä sielu, ei eksy jäljiltä ja kadota kaitaa polkua, joka lopulta vie taivaan ahtaalle portille.
Rakas sielu! Sinä, joka tosissasi etsit armoa ja pyrit taivaan ahtaalle portille, älä eksy tieltä. Älä anna kauniiden synnin kuiskutusten eksyttää itseäsi kaidalta polulta. Älä kuuntele korvaankuiskuttelijan sanoja, kun hän vääntää ja kääntää Jumalan selvintä sanaa omaksi kadotuksekseen, vaan pidä lujasti kiinni sanasta. Tartu kiinni ankkuriin äläkä irrota otettasi autuuden kalliosta, Kristuksestm a. Älä päästä näköpiiristäsi sitä tähteä, joka johdattaa Betlehemiin luvatulle maalle. Jos sinä sen kadotat
silmistäsi, silloin olet ikuisesti hukassa. Se tähti on nimeltään Jumalan ilmoitettu sana. Jos tahdot löytää Kristuksen, seuraa sitä tähteä, muutoin et löydä häntä. Silloin sinä olet oma pappisi ja oma kuninkaasi. En sano enempää. Se jolla on hiukankin kokemusta armon tiestä, ymmärtää minua hyvin; se taas jolla ei ole, ei ymmärrä mitään, sillä hän on sokea ja saatanan sokaisema. Antakoon Jumala armonsa niille harvoille yksinäisille ja vakavasti armoa etsiville sieluille, jotka tässä seurakunnassa vaeltavat kuin lampaat, joilla ei paimenta ole ja yksinäisinä ja hengellisesti köyhinä etsivät uutterasti, vakavasti ja vilpittömästi autuaaksitekevää armoa uskossa ja rakkaudessa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Antakoon Jumala heille armonsa ja rauhansa ja iankaikkisen autuuden Jeesuksen
Kristuksen tähden. Aamen.